tiistai 10. heinäkuuta 2018

Legoland 2018 (video)




Kävimme perheen kanssa Legolandiassa viime kuussa! Reissu meni oikein mukavasti, mutta majoitusta ei oikein tällä kertaa voinut kehua..








Eräs mies neuvoi meitä menemään läheiseen puistoon, jossa sijaitsi myös iso näköalatorni. Tornin rakennutti Legolandian omistaja tyttärensä häihin. En muista rakensiko hän myös puistonkin! Puistossa ja tornissa saa vierailla omalla vastuulla. Tieto vain ei ole päätynyt matkaoppaisiin ym.


Vierailimme myös Lego House kohteessa. Tämä sijaitsee Legolandin vieressä ja avattiin syyskuussa 2017. LEGO® House on mielettömän upea kokonaisuus arkkitehtuuria, LEGO® palikoita ja opettavaisia pelejä. 12 000 neliömetrin kokoiseen rakennukseen on käytetty 25 miljoonaa LEGO® palikkaa.






 Talossa pääsi myös itse rakentamaan palikoista ukkeleita ja laitteita sekä pelaamaan eri pelejä.
Pojat viihtyivät täällä koko päivän!


 Talossa näimme kivan videon Lego imperiumin kehitysvaiheista ja ajattelin poimia tähän muutamia juttuja, mitkä jäi minulle mieleen.

Lego yhtiön perusti tanskalainen puuseppä Ole Kirk Christiansen (1891-1958). Uran alussa hän osti pienen puusepänverstaan Billundista. Ajat olivat ajoittain kovia ja Christiansen oli monta kertaa konkurssin partaalla. Ole päätti kokeilla puisten lelujen valmistamista. Hän panosti aina hyvään laatuun, mutta lelubisnes ei alkuun meinannut lähteä vauhtiin kunnolla, koska Ole oli parempi puuseppä kuin bisnesmies. Pian kuitenkin sana Olen huippulaatuisista leluista kiiri ympäri Tanskaa ja yhtiön tulot alkoivat tulla pääosin leluista.

Yhtiön nimeksi valikoitui LEGO. On kerrottu, että ”leg godt”, ”leiki hyvin” olisi inspiroinut nimeä. Tarinan mukaan Ole mietti kuumeisesti yhteiölle lyhyttää ja ytimekästi nimeä pöytänsä ääressä, kunnes huomasi pihalla rekan, jonka kyljessä luki yhtiön nimi ja hänelle pisti silmään nimen sisällä lukeva tavu ”lego”. Verstaan työntekijät äänestivät tämän yhtiön nimeksi. Ole ei tuolloin vielä tiennyt, että lego tarkoittaa latinaksi ”liittää yhteen”.

Olen vaimo kuoli nuorena ja hänestä tuli neljän poikansa yksinhuoltaja. Yksi pojista, Godtfred, tuli isänsä avuksi yhtiöön 30-luvulla. Godtfredista tuli yhtiön johtaja isänsä kuoleman jälkeen.

En muista varmaksi kumpi näistä miehistä osti ensimmäisen koneen, jolla pystyi painamaan palikoita muovista, todennäköisesti isä Ole. Kone oli kallis, mutta nämä palikat alkoivat mennä kaupaksi huimaa vauhtia. Palikoita kehiteltiin yhtiössä aina vain paremmiksi. Lisäksi Godtfred keksi monia loistavia ideoita, joilla saatiin myyntiä laajemmaksi. Hän mm. kehitteli ohjeet, joiden avulla palikoista pystyi rakentamaan kaupunkeja ym. alustalle. Ongelmana oli pitkään se, että palikoista ei pystynyt rakentamaan korkeita torneja, koska palikat eivät pysyneet kiinni hyvin toisissaan. Ne soveltuivat lähinnä pienten talojen rakentamiseen. Godtfred kehittelikin uudistuksen palikkaan, joka takasi hyvän tarttuvuuden. Tämä oli pieni ympyrä palikan alapuolella. Palikka patentoitiin 1958. Isä Ole ei ihan kerennyt nähdä tätä huimaa poikansa saavutusta. 



Meillä sekä aikuiset että lapset tykkäävät legoista! Ne ovat myös todella käteviä oppimistarkoituksessa. Vanhin poikamme löysi legokaupasta hienon legoshakin, jota en ole Suomessa nähnyt! Poika pelaa paljon shakkia, joten tämä oli täydellinen hänelle. Nuorin poika toivoi vain jättimäistä vuoristorataa! Loman alkuvaiheessa katselimme leluja kaupoissa ja pojilla oli loman loppuvaiheessa lupa ostaa jotain, mikä oikeasti jäi mieleen. Saimme hyvän alennuskupongin, jota vuoristorata lähti matkaan. Paketti oli niin iso, että se piti purkaa matkalaukkuihin. Paketissa aluki lisäksi 16+, mutta tämä ei tuntunut 5-vuotiasta haittaavan.

Katso kuvia ja video viime vuoden matkasta!
 

2 kommenttia: