White chocolate mud cake



Tein pari viikkoa sitten ihanan kuohkean, mehevän ja suklaisen kakkupohjan Dark chocolate mud cake ohjeella. Kakku maistui ihan mutakakulle, mutta näytti kauniimmalta. Halusin testata ideaa myös valkosuklaisena ja täytyy sanoa että se kyllä ehdottomasti kannatti!

Käytin samaa ohjetta, mutta puolitin taikinan määrän ja paistoin sen 20cm vuoassa. Tumman suklaan tilalla käytin luonnollisesti valkosuklaata ja kaakaojauhon jätin pois. Tästä tuli aivan täydellistä!

100 g valkosuklaata
220 g sokeria
1 kananmuna
1,5 dl maitoa
130 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
125 g voita

Laita maito ja sokeri kattilaan. Lämmitä höyryäväksi. Lisää suklaa ja voi sekaan. Liuota ne varovasti, ettei suklaa pala. Lisää kuivat aineet ja kananmuna. Paista 160asteessa 45min. Kakku saa tulla aika kiinteäksi.
 
Pidän tästä reseptistä paljon enemmän kuin klassisesta mutakakun reseptistä, koska A) tästä tulee kauniimpi B) tämä on paremman makuinen C) konsistenssi on parempi. 

Tuplaa ohje 24cm kakkua varten. Isomman taikinamäärän voi myös jakaa kahteen 20cm vuokaan, jolloin kakut paistuvat lyhemmän aikaa eivätkä kuiva. 


Jos kakkua ei jaksa erityisemmin koristella, voi päälle sirotella tomusokeria. Kakun voi myös kuorruttaa sokerimassalla, kermalla tai kreemillä. 
 
Kermavaahto on mielestäni paras tämän kakun kanssa. Tämän kylkeen sopisi hyvin myös vaniljajäätelö. Valkosuklaa ganachekin kävi mielessä, mutta vaikkaan että siitä tulisi liian makea. Tummaan mutakakkuun tummasuklaa ganache sopi todella hyvin!


Kommentit

  1. Paljon kiitoksia,tätä on totaalisen pakko kokeilla!

    Pitää vielä kysyä vähän makumaailmasta: nimittäin kuinka luulet,sopisiko tämän kanssa esimerkiksi jonkinlainen makea marjakastike (esim. mustikasta tai puolukasta)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ❤️ happamista marjoista tulee varmasti hyvä makuyhdistelmä 😉

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3