Omenajuustokakku



Miehen sisko oli tyttärensä kanssa käymässä viikonloppuna ja tein pienen kakun heitä varten. Olen tehnyt omena-kaurapaistosta monta kertaa omakehittelemällä reseptillä ja päätin kokeilla hyödyntää sitä juustokakkuun. Yleensä teen paistoksen kattilassa, laitan annosmaljoihin ja lisään vaniljan makuista kermavaahtoa päälle. Tässä on vähän sama idea. 

Pohja 20cm:

n.200g Digestive keksejä
70g voita

Omena-kaurapaistos:

2 omenaa
n.1dl kaurahiutaleita
n.2rkl sokeria/fariinisokeria
1-2rkl kanelia
n.50g voita
(1tl inkivääriä jauhettuna)

Juustotäyte:

200g tuorejuustoa
2,5dl Flora vanillaa
1-2tl vaniljasokeria
1-2rkl sokeria
4liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä


Vuoraa vuoka leivinpaperilla. Painele keksi-voiseos pohjalle. Kuori omenat ja poista kodat. Pilko omenat pieniksi palasiksi. Lisää kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna. Kiehauta seosta pienellä lämmöllä 10-15min, kunnes omenat ovat pehmenneet. Ei tarvitse lisätä nestettä sekaan. Anna seoksen jäähtyä ja lisää vuokaan.

Juustokakkua varten vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto ja sokerit. Liota kylmässä vedessä pehmitetyt liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja jäähdyttele 1-2min. Lisää joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä 4-6h.


Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 4h. Päälle pursotin kermaa. Kukkien ohje löytyy mm. täältä.


Kakkua en nyt jaksanut tällä kertaa lautaselle siirtää, mutta se on aika helppoa, jos pohja on vuorattu leivinpaperilla. Kakku oli todella hyvänmakuinen! Pitää nyt ihan itseä kehua. Ehdottomasti teen tätä uudestaankin. Kakku sai paljon kehuja. Ja hävisi nopeasti pöydästä! 

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3