Vesiputouskakku



Hieman väriä talven keskelle. Tein tämän kakun itselle syntymäpäiväksi. En tiiä mistä sain idean. Jotenkin vain tuli kova into tehdä vesiputouskakku. Suunnilleen tältä kakku näytti päässäni suunnitteluvaiheessa, joten olen todella tyytyväinen lopputuokseen. Jonkin hahmon olisi vielä voinut kakkuun lisätä, mutta aika loppui taas yllättäen kesken. Kakku on gluteeniton.

Kakkupohjiin käytin tätä reseptiä. Tein kyseisen annoksen tummana versiona 20cm ja 15cm vuokiin.
Täytteenä on fazerina mousse. Tuo on todella nopea täyte tehdä. Maistuu melkein aidolta fazerinalta.
Kostutukseen käytin tazza kaakaota.
 
Kakun kuorrutukseen tarvii n. 1,5dl kermaa, 1kg vihreää karkkimassaa, 100g harmaata karkkimassaa, sinistä elintarvikeväriä, piping geliä, sokerihelmiä. Kakun kuorrutuksesta massalla voi lukea tarkemmat ohjeet täältä. Linkistä löytyy myös vinkkejä kerroskakkujen kasaamiseen.
 

Tässä hieman vaihekuvia kakun kokoamisesta. Yleensä kerroskakuissa ylempi kakku kannattaa laittaa alustan päälle ja alemman sisään tukikeppejä. Nyt kuitenkin jätin ne kaikki pois, sillä kakkupohja on melko tiivistä ja pitää muotonsa hyvin. Lisäksi ylempi kakku oli tällä kertaa melko pieni ja kevyt. Laita kakut päällekäin kuvan osoittamalla tavalla ja muotoile ylempi kakku sahalaitaisen puukon avulla.
 

Kuorruta kakku ja alusta yhtenäisellä palasella vihreää massaa. Maalaa joki. Tähän on monta tapaa. Itse pääsin taas käyttämään airbrush konettani, jonka hankin viime vuonna. Samaa konetta käytin myös tähän ocean kakkuun. Täytekin taisi olla sama. Joen voi myös maalata käsin geelivärillä. Väriä sekoitetaan hieman pieneen määrään vettä ja maalataan pensselillä. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei nestettä sekoitu kuorrutteeseen liikaa tai se lässähtää. Kolmas tyyli olisi tehdä joki sinisestä karkkimassasta. Kakun ei tarvitse tässä vaiheessa vielä näyttää hyvältä...
 

Muotoile kivet harmaasta massasta. Ruohon tein marsipaanipuristimella ja kiinnitin elintarvikeliimalla. Ruohon tekemiseen voisi myös käyttää hyvää valkosipulinpuristinta tai tehdä ruohon värjättyä sokerikreemiä pursottamalla.
 

Kakkuun voi lopuksi kiinnittää vielä kukkia. Tein kukat muotilla ja liimasin keskelle sokerihelmet. Koristeiden kiinnittämiseen voi käyttää elintarvikeliimaa, vodkaa tai vettä. Alkoholi haihtuu kakusta hetkessä.
 

Tässä kakku vielä ennen viimeistä silausta. Voihan kakun toki jättää näinkin.
Kakkualustan ympärille kiedoin vielä nauhan ja kiinnitin kaksipuoleisella teipillä. Alustoja saa leivontatarvikeliikkeistä.


Final magic touch. Ostin piping geliä täältä. En ole löytänyt sitä vielä Suomesta.. Sillä saa kivan vesimäisen vaikutelman sokerimassalla kuorrutettuihin kakkuihin. Sokerimassan/karkkimassan päälle ei voi laittaa liivatetta sisältävää nestettä, sillä se sulattaa kuorrutteen hetkessä. Tämä on oikea ihmeaine. Geeliä tarvitaan ½-1dl. Sekoitin joukkoon aavistuksen sinistä geeliväriä/pastaväriä. Geeli levitetään lusikan ja pensselin avulla kakun päälle. Tekee wetlookista täydellisen.



Logic will take you from A to Z,
Imagination will get you everywhere.
-Albert Einstein-

Kommentit

  1. Hieno kakku! Toteutus on tosi kiva ja toi vesi näyttää tosi aidolta :)

    VastaaPoista
  2. Ompas ihana! Pitää pitää mielessä tuo geeli :)

    VastaaPoista
  3. Tää on jotenkin ihana! Tulee mieleen sellainen Kontumainen tunnelma Taru Sormusten Herrasta!

    VastaaPoista
  4. Hih, totta. =D Tästä saisi myös hyvän kakun pienen tytön syntymäpäiville lisäämällä esim. sokerimassakeijukaisen kakkuun istumaan. =)

    VastaaPoista
  5. Hillittömän hieno, vesikin näyttää melkoisen vedelle, kekseliästä! Niin ja synttärionnittelut! Vesimies olet ilmeisesti sinäkin?

    VastaaPoista
  6. Hauskan simppeli ja kekseliäs!!Ja onnea:)

    VastaaPoista
  7. Vau! Teetkö tilaustöitä? Joku kiva kaunis kakku olisi ihana saada prinsessan juhliin (jotka on kesällä vasta :D) :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos =) Onhan noita tilaustöitä tullut tehtyä aina välillä ;)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana!
    Oletkohan istuskellut olkapäälläni lähiaikoina, niin aito toteuksesi putouksesta on :D !

    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  10. Tämä on kyllä aivan huippukakku! :) Mun piti meidän pojalle väsätä ite ristiäiskakut, kun en enää pystynyt sinulta apua pyytämään, turhan kaukana, kun ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =) Oispa ollut ihana tehdä teidän poitsulle ristiäiskakut! Mut varmasti oli hienot sinunkin tekemänä. ;) Onnea vielä teidän koko perheelle! <3

      Poista
  11. värjäsitkö ihan normi elintarvikeväreillä? Todella upea kakku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =) Joo, värjäsin Wiltonin geeli/pastaväreillä.

      Poista
  12. Mistä olet hankkinut airbrush- settisi, olisin kiinnostunut hankkimaan sellaisen ja en tuppaa mistään löytämään

    VastaaPoista
  13. Ostin Ullan Unelma verkkokaupasta. En tiedä onko enää myynnissä.. Värejä ainakin on.. Et kannattaa kysäistä suoraan heiltä. Voi olla että tilaavat, jos on kiinnostuneita. =) Jotain airbrush nettikauppojakin on, mutta hinnat taisivat olla sadoissa euroissa...

    VastaaPoista
  14. Hei! Tätäkö tuo vesi-efekti on? http://www.lindyscakes.co.uk/shop/Piping-Gel-SK-375g.html

    VastaaPoista
  15. Moi, onpa upea kakku! Olisin kysynyt oletko koskaan maustanut piping geli millään? En itse pidä oikein sen mausta. Voisikohan esim. sekoittaa joukkoon muutaman tipan piparminttuaromia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mun mielestä geeliä voi maustaa. Tuo onkin hyvä idea :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3