Baby Block Cake



Vein tämän rotinakakun ystävälleni tuomisiksi, kun kävin katsomassa häntä ja hänen suloista vastasyntynyttä vauvaansa. On ne vauvat niin ihania! Tein myös muutaman fantasiapiparin kakun kaveriksi. Kakun päällä on kaksi kakkutikkaria, joiden on tarkoitus esittää helistimiä.


Kakkua varten leivoin kaksi 20cm halkaisijaltaan olevaa ympyränmallista tummaa sokerikakkupohjaa. Täytteenä on geisha-mousse. Kostutuksena maitokaakao. Leikkasin molemmat kakut kolmeen osaan.

Pinoin kakut päällekäin ja leikkasin kakun nelion muotoon. Kakun sisälle kannattaa laittaa pari tukikeppiä ennen leikkaamista, jotta kerrokset pysyvät paikoillaan. Kakun voi myös pakastaa jähmeäksi ennen leikkaamista, jolloin muotoileminen on helpompaa. Sokerikakkupohja painuu hieman kasaan kuorrutusvaiheessa, joten ei haittaa vaikka kakku on aluksi hieman korkeampi kuin leveämpi.

Muotokakut on helpoin tehdä voikakkupohjasta, mutta sokerikakkupohja on yleensä suomalaiseen makuun hieman mieluisampi. Tästä projektista jäi tuota kakkua jonkin verran yli, mutta jämäthän voi toki syödä itse sellaisenaan tai tehdä niistä suklaa triflen. Tämän kakun voisi myös kasata kahdesta kääretorttupohjasta, jolloin ylijäämäpaloja jäisi todennäköisesti hieman vähemmän. Neliövuoka olisi tietenkin kätevin.


Kakku on kuorrutettu sokerimassalla. Tarkemmin kakun päällystämisestä massalla voi lukea täältä. Sokerimassa oli jotenkin tosi kuivahtanutta, vaikka otin sen alkuperäispakkauksesta.. Lopputulos oli tosi rosoinen ja repeilevä, jota sitten yritin paikkailla pikeerikiekuroilla. Meinasin jo yhdessä välissä nakata kakun roskiin, mutta sain kuitenkin kohtuu hyvin peitettyä railot sun muut. 


Kuviot on leikattu keksimuoteilla sokerimassasta ja koristeltu pikeerillä.


Cake popsit on näppärä tehdä jämäkakkupohjasta. Nämä popsit ovat red velvet cake jämiä. En kyllä muista mistä projektista.. Popsit on kuorrutettu sinisillä ja valkoisilla Candy Meltseillä. Koristeena on nonparelleja. Popsien kuorruttamisesta voi lukea tarkemmin täältä. Kaksivärisiä popseja saa, kun dippaa tikkarin ensin toisessa värissä ja antaa hetken kuivua. Sitten dipataan puolet pallosta toiseen väriin.


Koristeet on paras kiinnittää tikkareihin, kun suklaa on vielä märkää.



Onnea Kaarinalle uudesta perheenjäsenestä!

Kommentit

  1. Kiitos vielä, kakku oli hyvää! <3 T: Möhis ja mama :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis ja ihania pieniä yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana kakku! Kuiva ja repeilevä sokerimassa on kyllä melkoinen painajainen. Aiheuttaa epätoivoa ja siistiä lopputulosta on mahdoton saada. Näissä kuvissa ei kyllä ongelmat näy. Olen muuten tehnyt popseja ihan sokerikakkupohjasta, onnistuu kyllä. Mutta niihin kannattaa valita joku maustettu tuorejuusto, kun kakkupohja on itsessään niin mautonta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitti vinkistä! =) Tulee varmasti jatkossa kokeiltua, kun kakkupohjaa jää yli ;)

      Poista
  4. Hieno!!! Hauska idea ja toteutus ;) Tein nyt postauksen makkaristamme :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis kakku ja piparit!

    VastaaPoista
  6. Tää on ihan mielettömän ihana idea ja kakku :) ! Nää herkät vauvakakut vetoavat minuun jostain kumman syystä :D, mutta niitä on myös ihaninta tehdä!

    VastaaPoista
  7. voi unelma, haluun ristiäis kakuks tämmösen xD missäs asuitkaan xD heheh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kempeleessähän minä. Harjoitusta vain niin onnistuu ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3