Luukku 14: Piparipusut



Olen tehnyt suklaasuukkoja pari kertaa aikaisemminkin. Ensimmäinen yritys oli sveitsiläisestä marengista, mutta niistä en tykännyt. Marenki on aika työläs valmistaa. Toinen kokeilu oli jo parempi ja suukot olivat todella hyvänmakuisia. Mutta ulkonäöllisesti ne jäivät aika kököiksi, sillä niihin tuli ihan perus marenki. Tällä reseptillä tulee sekä herkullinen että kaunis lopputulos!  Käytin näihin italialaista marenkia, joka osoittautui juuri täydelliseksi.
 
Tein näistä jouluisia pusuja, mutta nämä voi hyvin maustaa ihan millä haluaa. Piparin tilalla voi käyttää vohvelikeksiä, Marie keksejä ym. Piparit ovat vähän turhan makeita näihin.

noin 15kpl

15kpl ympyränmuotoisia pipareita (noin 5cm halkaisijaltaan)

Italialainen marenki
 
4 valkuaista
2,5dl sokeria
½dl vettä

1-2tl piparkakkumaustetta

200g tummaa suklaata
1tl öljyä


Piparkakkutaikinan ohje löytyy täältä. Jos ei omista pyöreää piparimuottia, voi palaset leikata esim. samppanjalasilla. Toki keksit voivat olla muunkin muotoisia näin jouluna. Ja keksejä ei kannata polttaa niin kuin minä yllä olevassa kuvassa...


Vaahdota valkuaiset. Kuumenna sokeri ja vesi kattilassa 121 asteiseksi. Lisää ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon ja vaahdota suurella teholla, kunnes marenki on jäähtynyt. Tähän menee noin 10min. Mausta marenki piparkakkumausteella. Nostele mauste lusikalla marengin joukkoon. Älä sekoita seosta enää voimakkaasti, ettei se lässähdä. Piparimausteen määrä on vähän makuasia. Maista vaahtoa vähän väliä maustetta lisäillessä.

Nostin puolet marengista kulhoihin ja maustoin yhden osan wiener crush rouheella ja toisen marianne crush rouheella.


Pursota marenki keksien päälle pursotinpussilla. Päähän ei tarvita tyllaa. Marengin voi myös pursottaa minigrip-pussilla, jonka nurkasta on leikattu noin 1,5cm kokoinen pala pois.

Laita marengit jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi jähmettymään. Marenkeja ei enää tarvitse laittaa uuniin, sillä kuuma sokeri on jo "kypsyttänyt" marengin. Marenki kannattaa jähmettää jääkaapissa, jotta kuorruttaminen helpottuu.


Sulata suklaa vesihauteessa. Suklaan joukkoon kannattaa lisätä hieman ruokaöljyä, jotta se ohenee ja dippaaminen helpottuu. Dippaa marengit suklaaseen. Auta tarvittaessa lusikalla. Nosta vielä hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.


 
Pusi pusi

Kommentit

  1. Ei vitsit ku hienoja! Juurikin tämmöisiä minun piti kokeilla nyt joulun alla. Nyt on reseptikin,jota käyttää/soveltaa. Mites luulet,voikohan italialaisen marengin sijaan tehdä sveitsiläisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä resepti toimi kyl hyvin. =) En oikein tiedä mikä ero tarkalleen italialaisella ja sveitsiläisellä marengilla on, mut aikalailla samoilta ne vaikuttavat, et varmasti onnistuu molemmista. =)

      Poista
  2. Oijoi mitä herkua! Ihania!
    Millaista lämpömittaria käytät tuon lämpötilan mittaamiseen?
    Uteliaana kyselen, koska olen harkinnut sellaisen ostoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on tällainen mittari: http://www.ullanunelma.fi/lampomittari. Toimii hyvin =) Ja kannattaa ostaa ;)

      Poista
  3. voi voi sentään, mitä ihanuukisa! Ihan pakko kokeilla näitäkin joskus.

    VastaaPoista
  4. saiskos niitä erilaisien marenkien ohjeita että saa kokeilla parasta vaihtoehtoa sitten tähän :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3