Yksisarviskakku



Minulta tilattiin jälleen söpö yksisarviskakku pienen tytön syntympäiville. Ohjeet kakkuun löytyy tältä videolta. Tällä kertaa olin kuitenkin astetta viisaampi ja tein kuorrutuksen tuorejuustokreemistä.

Kakussa on 18cm voikakkupohja ja se on mitoitettu 15 henkilölle. Täytteenä on suklaa- ja mangomousset. Pohja kannattaa kostuttaa hyvin. 



Tuorejuustokreemi:

500g voita
10dl tomusokeria
200g vaniljatuorejuustoa
1tl vaniljajauhetta

Vaahdota voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vanilja.
Kakku kannattaa kuorruttaa paksulti kreemillä parissa osassa. Lopun kreemin jaoin kolmeen osaan ja värjäsin pastaväreillä. Pursotukset on tehty kierre- ja tähtityllilla.


Silmät, sarvi ja korvat ovat sokerimassaa. Sarvi kannattaa tehdä paria päivää ennen kuivumaan. Suihkutin koristeiden päälle helmiäissprayta.

Onnea päivänsankarille!

Kommentit

  1. Ihan älyttömän kaunis yksisarvinen! ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Hei Kakkumonsteri! Onpas sinulla aivan upeita ohjeita. Mutta nyt kysyisin seuraavaa: käytät yleiskonetta ja itse olen juuri hankkimassa samaa, olisiko Kenwood nro yksi? Leivon paljon ja kone tulisi sekä hiivataikinoille että kakkujen ja muiden makeiden leivonnaisten tekoon. JOS ehdit vastaamaan niin olisipa hyvä! Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti 😊 kenwood on hyvä ja siihen saa paljon lisäosia. Kitchenaid on vähä kauniimpi mut se on kalliimpi. Kenwoodista on aika ajoin alennuksia, kannattaa tsekata netistä. 😉 mä tykkään kenwoodista 👍

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta! Kenwoodia itsekin ajattelen koska hinta-laatu kai aika hyvin kohdallaan. Vaan onpa sinulle mahtavia kakkuohjeita ym. Kaikki olen tsekannut läpi. �� Tsemppiä edelleen.

    VastaaPoista
  4. Minkä kokoisella kulholla oleva yleiskone kannattaisi hankkia tämmöisellä aloittelevalla leipurilla? :) Ihania kakkuja ja leipomuksia olet tehny,montaa on tullu kokeiltua,kiitos ohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤗 kiva kuulla 💖 semmoinen 4-5 litraa riittää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3