Schwarzwaldin kakku / Black forest cake

 


Päätin testata ensimmäistä kertaa klassista saksalaista suklaa-kirsikkakakkua. Moni jo tietääkin, että kammoksun karvasmantelimaista kirsikka-aromia, mutta tuoreet kirsikat ovat ihania. Niinpä päätin tehdä tämän kunnon raaka-aineista.

Kakku on todennäköisesti saanut nimensä Schwarzwaldin alueen kansallispukujen mukaan, joiden värimaailma näkyy myös kakun värityksessä. Englannissa ja Amerikassa kakkua kutsutaan nimellä black forest cake

Tällä ohjeella tulee muuten täydellinen suklaakakkupohja! Kakku on todella suklainen ja mehevä. Etenkin tumman suklaan ystävät ihastuvat tähän. Pohja on makea, mutta sitä voi raikastaa eri täytteillä. Alan jatkossa tekemään kaikki tummat kakut tällä ohjeella. 🎉

12-15 hlö
22-24cm vuoka

Pohja:
200 g voita
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl kaakaojauhetta
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kevytmaitoa

Täyte:
3 dl vispikermaa
200 g creme fraichea (ranskankerma)
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
500 g kirsikoita
1,5 dl kirsikkahilloa

  • Vaahdota huoneenlämpöinen pehmeä voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi (n.5min). 
  • Lisää kananmunat yksitellen vatkaten.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa taikinan joukkoon.
  • Vuoraa kakkuvuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.
  • Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 60-90min.
  • Testaa kakun kypsyyttä tikulla. Anna pohjan jäähtyä.




Täytettä varten vaahdota kerma. Lisää creme fraiche ja sokerit. Itse suosin täytteissä vanilja tuorejuustoa, koska se on kivan makeaa ja kevyttä. Creme fraiche oli hieman liian tuhtia jostain syystä.

Minä valmistin kirsikkahillonkin itse, koska valmishillot sisältävät monesti liikaa sokeria ja kammoksuttavia aromeita. Kakun kostutukseenkin käytin pelkkää vettä, koska kirsikkamehut ovat niin esanssisia. Mutta toki niitä saa vapaasti käyttää, jos niistä pitää.

Kirsikoiden perkaaminen on astetta ärsyttävämpää, mutta yllättävän rentouttavaa. Itse teen niin, että halkaisen kirsikat kahtia ja poistan siemenen tomaatin kannan poistajalla. Kirsikat kannattaa myös huuhdella hyvin. 

Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Kakku kohoaa päältä paljon, joten "hatun" voi myös leikata pois. Kostuta pohja, levitä pohjalle hilloa ja 1/3 kermaseoksesta. Ripottele päälle vielä kirsikanpaloja ja nosta toinen pohjan pala päälle. Toista ja nosta loppu kerma viimeisen pohjan päälle. Koristele kirsikoilla ja esim. suklaarouheella. Nosta kakku jääkaappiin tunniksi jähmettymään.
 


Kakusta tuli ihanan suklaisa ja kirsikat toivat mukaan sopivasti raikkautta. Tämän kakun täytteeseen sopisi myös hyvin vadelma ja lime. Kakkupohjan ohjeella voi myös tehdä suklaisen kuivakakun!
 
 

Kommentit

  1. Näyttää taivaallisen hyvältä. Voiko kakkupohjasta jättää mantelijauheen pois? Korvata jollain?

    VastaaPoista
  2. Mantelijauheen voi korvata jollain muulla jauholla (vehnä, peruna ym) 😊 Kakkumonsteri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta. Menee ehdottomasti kokeiluun.

      Poista
  3. Onko tuohon hillon tekemiseen jokin ohje? Viimeksi kiehautin sokerin ja kirsikat yhdessä, mutta tulos oli turhan makea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esim. 500g kirsikoita (ilman kiviä), 1/2 dl vettä, 3 dl hillosokeria.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3