Halloween kääretorttu

 


 Tässä olisi vielä yksi halloween resepti tälle vuodelle. En koe mitenkään fanittavani halloweenia, mutta huomaan inspiroituvani suuresti teemaleivonnasta. Halloweeniksi ei välttämättä tarvitse leipoa mitään pelottavaa tai ällöä, sillä teemaan sopii lähes mikä tahansa naamiaisiin liittyvä. Myös kummitukset ja ötökät voi loihtia näyttämään söpöiltä.

Tässä kääretortussa on mustalla kaakaojauheella maustettu pohja. Täytteenä on helppo ja ilmava suklaa-appelsiinitäyte, joten lopputulos ei voi olla muuta kuin täydellinen! Lisäksi koristelusta tuli mielestäni aika symppis.


Kääretorttupohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl Van Houten (mustaa) kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta


Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi kuivat aineet joukkoon ja sekoita nuolijalla varovasti tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa 8-10min. Kääri levy pyyhkeeseen jäähtymään.

Täyte:

2 dl vispikermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
100 g maitosuklaata
2 Fazerina patukkaa


Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto. Sulata suklaa ja anna sen hetki jäähtyä. Lisää seokseen. Pilko Fazerina patukat pieniksi paloiksi ja lisää seokseen. Liivatetta ei tarvitse lisätä. 

 


 Kostuta kääretorttulevyä hieman maidon ja vaniljasokerin seoksella.

Levitä täyte kääretorttulevylle ja kääri rullalle pitkältä sivulta. Täyte kannattaa levittää aina sille puolelle kääretorttulevyä, joka on ollut uunissa pinnalla (ei siis peltiä vasten). Oli varmaan tarpeeksi epäselvästi ilmaistu...


Koristelua varten vaahdota 2 dl vispikermaa ja lisää joukkoon 1pss creamfix jauhetta tai 1 rkl vaniljakreemijauhetta. Mausta sokerilla/vaniljasokerilla. 

Pursota kermavaahto kääretortun päälle isolla terälehtityllalla. Kaksiväristä pursotusta varten, pursotinpussin sisälle voi sivellä cocktail tikulla vähän mustaa pastaväriä. Koristele kekseillä, karkeilla ja sokerikoristeilla.

Näistä viimeisimmistä halloween leivonnaisista en enää kerennyt youtube videota tekemään, mutta minulta löytyy monta kääretorttureseptiä videoineen mm. täältä.

Hauskaa halloweenia kaikille!

 

Kommentit