Mustaherukka-suklaakakku


Poimin pihaltamme mustaviinimarjoja ja halusin leipoa niistä jotain uutta. Olen syönyt mustaviinimarjakakkua monesti, mutta en muista että olisin tehnyt tätä koskaan itse. Mustaviinimarja on hyvin voimakas ja kirpeä marja, joten sen seuraksi kannattaa tehdä makea ja suklainen kakkupohja. Mustaviinimarja sopii hyvin myös marenkiin, pavlovaan tai britakakkuun.


Suklaakakkupohja:
18cm vuoka

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
3 rkl leivontakaakaota
2 tl leivinjauhetta
150 g tummaa suklaata rouhittuna


  • Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuoheaksi vaahdoksi.
  • Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita hyvin koko ajan.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seokseen. Sekoita hitaalla moodilla.
  • Lisää lopuksi suklaarouhe ja sekoita lusikalla tai nuolijalla.
  • Vuoraa kakkuvuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. 
  • Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti. Anna pohjan jäähtyä.




Kostutus:

1 dl vettä tai mehua
1 dl sokeria

Laita vesi ja sokeri kattilaan. Lämmitä seosta, kunnes sokeri liukenee. Anna jäähtyä.


Täyte:

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl mustaviinimarjasosetta
1 dl sokeria
4 liivatelehteä
½ dl kiehuvaa vettä


Minä keitin mustaviinimarjat pikaisesti kattilassa ja hienonsin ne tämän jälkeen blenderissä. Marjoista voi keittää myös hilloa, jolloin täytteen joukkoon ei tarvitse lisätä enää paljoa sokeria. Marjat voi myös paseerata, mutta tämä on aika työlästä.

  • Vaahdota kerma. 
  • Lisää tuorejuusto ja marjaseose. Mausta sokerilla.
  • Kaada puurolautaselle kylmää vettä ja laita liivatelehdet likoamaan pariksi minuutiksi.
  • Lämmitä ½ dl vettä mikrossa 30 sekunnin ajan.
  • Liota pehmenneet liivatelehdet kuumaan veteen. Jäähdytä pari minuuttia vähän väliä sekoittaen.
  • Lisää liivateseos ohuena nauhana seokseen ja sekoita tasaiseksi.
  • Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. 
  • Nosta ensimmäinen kakkupohjan pala lautaselle. Kääri ympärille reunakalvoa.
  • Kostuta pohja ja nosta 1/3 täytteestä päälle. Nosta toinen pohjanpala päälle, kostuta ja jatka täyttämistä. Moussekerros saa jäädä päällimmäiseksi.



Päältä löytyy vielä suklaa ganache kuorrute (50 g tummaa suklaata ja ½ dl kuohukermaa) ja nonparelleja. Mustaherukoiden tilalla voi käyttää myös punaviinimarjoja tai puolukoita. Vielä makeamman kakun saa esim. mustikoista. Tällöin sokeria kannattaa lisätä vähän varovaisemmin.

En itse välitä hirveästi mustaherukoista, mutta suklaaseen yhdistettynä ne sopivat täydellisesti. Tästä tuli todella ihana kakku, joka kelpaisi mihin tahansa kesän tai syksyn juhlaan!

Kommentit