Luukku 22: Jouluisia puuroja


 

Olen innostunut testaamaan erilaisia suolaisia ja makeita puuroja ja minulle on kertynytkin jo liuta ihania reseptejä tästä aiheesta. Tässä postauksessa jaan kolme ihaninta jouluista ohjetta. Ensimmäinen onnistuu nopeasti mikrosssa, toinen uunissa ja kolmas on haudutettu.

Yksi puuro-innoittajistani on ollut Nanette Harmes, joka oli myös mukana Koko Suomi leipoo kaudella 9. Hän on jakanut paljon ihania puuroreseptejä, joista olen muokannut omat suosikkini. Hän pitää myös podcastia Spotifyssa nimeltä "Täytekakkuja ja puuroja". Olin mukana jaksossa kaksi, jossa puhuimme terveellisestä ruokavaliosta ym. Käy tsekkaamassa myös Naneten Instagram tili nanette_leipoo.

Ensimmäinen ohje on kinuskinen ruispuuro, joka tuo ihanaa luskusta arkeen. Puuron päälle tehdään nopea granola ja raikkautta tulee happamista marjoista. Tämä puuro sopii niin aamupalaksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin.


Kinuskipuuro

1 dl ruishiutaleita
2 dl maitoa tai vettä
1 rkl ruskeaa sokeria (fariini, kookos, intiaani)
1 rkl voita tai öljyä
½ dl valkuaisia

½ dl kaurahiutaleita
½ dl pähkinöitä rouhittuna
1 rkl voita tai öljyä
1 rkl ruskeaa sokeria

½ dl marjoja (puolukka, karpalo, punaviinimarja, vadelmia)


Laita ruishiutaleet, maito/vesi, sokeri ja rasva kulhoon tai puurolautaselle. Lämmitä seosta täydellä teholla mikrossa 2,5 min. Sekoita ja lämmitä tarvittaessa minuutti lisää. Puuron voi valmistaa myös liedellä, mutta pieni määrä on näppärämpi valmistaa mikrossa eikä puuro pala pohjaan tai kiehu yli.

Lisää kuuman puuron joukkoon halutessasi valkuaisia tai 1 kananmuna. Sekoita.

Laita kaurahiutaleet, pähkinät, rasva ja sokeri pannulle. Paahda seosta keskilämmöllä, kunnes pähkinät saavat hieman väriä. Varo polttamasta seosta. Lisää granola puuron päälle ja ripottele päälle vielä marjoja.


Tämä puuro sai innoituksen christmas pudding -jälkiruoasta. Nimestä huolimatta se ei ole vanukas, vaan joulukakku, jota on valmistettu Englannissa jo keskiajalta lähtien. Kakku kuuluisi paistaa höyrystämällä, mutta prosessi on niin aikaa vievä, että kehittelin vuonna 2017 ohjeen nopeampaan reseptiin, jossa kakku paistetaan mikrossa. Ohje löytyy täältä.

Joulukakkuun tulee paljon kuivattuja hedelmiä ja vaikka se on melko mehevä, oli maku minulle aika vieras ja koostumus liian tiivis. Kuivatut hedelmät kuuluvat kuitenkin monen jouluun, joten päätin kehitellä tämän hauskan puuroreseptin, joka on samalla pehmeä ja herkullinen. 

Hedelmiksi valikoitui omena, luumu ja aprikoosi, sillä niissä on eniten makua. Hiutaleina voi käyttää pelkästään kaura- tai ruishiutaleita, mutta näiden yhdistelmä on myös tosi kiva. Puuro onnistuu myös mikrossa, mutta minä halusin tehdä sen nopeasti uunissa, jolloin ruoasta saa entistäkin juhlavamman.


Christmas pudding -puuro

1 dl kaurahiutaleita
1 dl ruishiutaleita
3,5 dl maitoa tai vettä
½ dl valkuaisia
1 dl kuivattuja luumuja
1 dl kuivattuja aprikooseja
1 tuore omena
½ tl piparkakkumaustetta
(1 rkl ruskeaa sokeria)


Sekoita ainekset litran kokoisessa uunivuoassa ja paista 200 asteessa noin 20 min. 
Ripottele pinnalle vielä hieman kanelia. Nauti!




Viimeinen ohje voi kuulostaa vähän hassulta, mutta sen on tarkoitus olla makea jälkiruokamainen puuro, joka on saanut innoituksensa klassisesta porkkanapiirakasta. Porkkanapiirakan maut sopivat syksyn lisäksi hyvin myös jouluun ja tuleehan porkkanasta mieleen myös porkkanalaatikko!


Porkkanapuuro

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 litra maitoa
1 iso porkkana 
2 tl Ceylon kanelia (Foodin)
1 tl jauhettua inkivääriä
2 rkl ruskeaa sokeria
suolaa
2 rkl voita 

Kiehauta vesi ja riisi kattilassa. Anna kiehua muutama minuutti keskilämmöllä, kunnes vesi on imeytynyt riisien joukkoon.

Lisää maito, raastettu porkkana ja mausteet. Anna puuron kiehua miedolla lämmöllä 45-60min. Mausta suolalla ja lisää lopuksi voita.

Voit peittää kattilan vielä viltillä tai pyyhkeellä ja antaa puuron hautua sen sisällä huoneenlämmössä noin tunnin ajan, jolloin puurosta tulee extra pehmeää. 



Jos haluat tehdä puuron nopeasti yhdelle, käytä seuraavaa reseptiä.

250-300 g valmista riisipuuroa
1 pieni porkkana raastettuna hienoksi
1 tl Ceylon kanelia (Foodin)
½ tl jauhettua inkivääriä
1 rkl ruskeaa sokeria


Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa tai lautasella ja lämmitä seosta mikrossa täydellä teholla noin 1,5 minuuttia. Tästä tuli todella ihanaa! Kannattaa ehdottomasti testata kaikkia ohjeita, mutta jos pitäisi valita vain yksi, niin se olisi tämä ohje.



Kommentit