Bongasin Koko Suomi leipoo kaudelta kymmenen hauskan täytekakkureseptin, jota kehuttiin kisassa valtavasti. Kakun oli tehnyt Lena, joka valitettavasti menehtyi viime kesänä. En tuntenut Lenaa, mutta jotenkin hänen kuolemansa järkytti minua suuresti. Tämä kakku on omistettu hänen muistolleen. 💖
Resepti löytyy alun perin täältä. Kakkupohjan ohjeella tuli ihanan mehevä ja herkullinen kakku. Aion ehdottomasti jatkossakin käyttää tätä pohjan ohjetta pieniä kakkuja tehdessä.
Kakkupohja
4 kananmunaa
160 g erikoishienoa sokeria (vajaa 2dl)
160 g puolikarkeita vehnäjauhoja (n.2,5dl)
7 g leivinjauhetta (n.2tl)
1 tl vaniljasokeria
120 g kevyt maitoa (n.1dl)
60 g voita
- Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
- Sulata maito ja voi kattilassa liedellä miedolla lämmöllä (tai mikrossa).
- Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri pienissä erissä joukkoon. Vaahdota kovaksi vaahdoksi.
- Lisää keltuaiset joukkoon ja sekoita varovasti nuolijalla.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen sulan voi-maitoseoksen kanssa.
- Sekoita varovasti pyörivin liikkeinä pohjalta asti, ettei vaahto lässähdä.
- Vuoraa kaksi 15-18cm kakkuvuokaa leivinpaperilla. Voitele reunat.
- Kaada taikina vuokiin ja paista 160 asteessa noin 30min.
Tämä mannapuurokreemi inspiroi minua eniten kokeilemaan tätä reseptiä. Tätäkin tulen varmasti tekemään jatkossa paljon lisää, sillä mannapuuro taittaa kivasti raskaan kreemin makua ja tekee siitä jopa lähes kevyen. Lena sai kyllä ansaitusti jaksovoiton tällä kakulla.
Mannapuurokreemi
75 g mannasuurimoita
½ dl täysmaitoa
200 g huoneenlämpöistä voita
120 g erikoishienoa sokeria (käytin 170 g tomusokeria)
1 sitruuna
200 g tuoreita vadelmia (käytin mansikoita)
- Lisää mannasuurimot kylmän maidon joukkoon kattilaan ja keittele keskilämmöllä noin 5 min. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
- Raasta sitruunankuori ja purista mehua ½ dl.
- Vaahdota voi ja (tomu)sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
- Lisää huoneenlämpöinen mannapuuro, sitruunankuoriraaste ja -mehu. Sekoita tasaiseksi.
Huom!
Minä käytin tomusokeria erikoishienon sokerin tilalla, sillä pelkäsin että sokeri jää liian kiteiseksi kreemin joukkoon.
Jos ei jaksa keitellä mannapuuroa itse, voi käyttää 300 g valmista mannapuuroa. Puuro kannattaa kuitenkin lämmittää huoneenlämpöiseksi, sillä jos sen lisää jääkaappikylmänä lämpimän voikreemin joukkoon, alkaa kreemi juoksettua.
Kostutus
1,5 dl vettä
1 dl sokeria
Laita vesi ja sokeri kattilaan. Keitä seosta, kunnes sokeri liukenee. Anna jäähtyä.
Kakun kokoaminen
- Leikkaa kakkupohjat kahteen osaan.
- Nosta ensimmäinen palanen tarjoilulautaselle ja kääri reunoille reunakalvoa (tai kakkurengas).
- Kostuta pohja.
- Levitä noin 1/3 kreemistä pohjan päälle.
- Ripottele kreemin päälle tuoreita vadelmia. Minä käytin mansikoita, koska vadelmat ovat tähän aikaan vuodesta kalliita. Pilkoin mansikat pieniksi paloiksi.
- Nosta toinen kakkupohja päälle, kostuta ja täytä samalla tavalla, kunnes kakku on koottu.
- Nosta jääkaappiin jähmettymään parin tunnin ajaksi.
- Ylijäämäkreemiä voi käyttää vielä kakun kuorruttamiseen.
Minä kuorrutin kakun vielä kermavaahdolla, sillä kakun kuorruttaminen kreemillä olisi ollut melkoisen haastavaa. Käytin seokseen noin 1,5 dl vispikermaa, 2rkl tuorejuustoa ja 1 rkl vaniljakreemijauhetta.
Pelkäsin että laitoin kreemiä liikaa kakun sisälle, mutta tätä kreemiä voi tosiaan syödä vähän isommankin määrän eikä se tunnu yhtään liian makealta!
Lena kuorrutti kakun vielä kauttaaltaan suklaakuorrutteella ja suklaapursotuksilla.
Minä päädyin tekemään suklaa ganachea maitosuklaasta ja kuorrutin kakun vain osittain.
Maitosuklaa ganache
100 g maitosuklaata
n. 3/4 dl kuohukermaa
Laita suklaa ja kerma kulhoon. Lämmitä mikrossa puolella teholla minuutin ajan ja sekoita. Lämmitä tarvittaessa vielä lisää, jos seos ei muutu tasaiseksi. Jäähdytä pari minuuttia ja kaada kakun päälle.
Lena oli kyllä super taitava, kun onnistui loihtimaan tämän kakun teltan haastavissa oloissa ja vain parissa tunnissa! Kreemi ei ole helppo käsitellä, mutta se on niin herkullinen, että voisin tehdä tätä kakkua vaikka joka viikko! Aivan ihana ohje!
Terveiset Lenalle sinne pilven reunalle 💖💖💖
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3