Arkisörsseli

 

Tämä ruoka on täydellinen ateria, jossa on kaikki makrot ja ravintoaineet kohdallaan. Mies tekee tätä lähes päivittäin ja kutsuu sitä hienostuneesti sörsseliksi. Ruoka sopii vaikka huippu-urheilijoille, sillä se sisältää paljon proteiinia. Syömme tätä miehen kanssa lähes päivittäin, sillä tähän ei vain kyllästy ikinä. Lapsille teen vaihtelun vuoksi viikottain myös muita muita arkiruokia. Heidän suosikkeja ovat mm. risotto, kanakastike, spagetti, kalakeitto ym.

Teemme sörsselin yleensä nuudeleista, paprikasta, minitomaateista, valmiskanasta ja pavuista. Valmiskanan käyttö on arjessa yllättävän tärkeä steppi. Tosin neljän hengen perheelle valmiskana voi tulla melko kalliiksi, mutta tällöin voi paistaa kanasuikaleita pannulla. Atrian kana on meidän suosikki, mutta esim. Vuolu on myös ihan hyvä vaihtoehto.

Vaihtelua saa korvaamalla nuudelit esim. pastalla tai riisillä. Kanan tilanne voi käyttää muuta proteiininlähdettä ja kasviksina oikeastaan mitä tahansa. Mössö sidotaan tomaattimurskalla ja maustetaan huolella. Pelkkä kana-nuudeli olisi aika kuivaa syötävää, mutta kun sekaan nakkaa kasviksia, tulee tästä todella ihana ruoka.


2:lle

110 g nuudelia (tai pastaa)
1 pkt Atria Murea ja Nopea Kana 
1 prk (n.400g) tomaattimurskaa (ei pyrettä)
1 kasvisliemikuutio/fondi
300-400g (musta)papuja
200-250g minitomaatteja
1 suippopaprika
1 sipuli

(Santa Maria BBQ & grill mesquite mausteseosta)


  • Pilko sipuli ja paprika. Puolita tomaatit ja laita kaikki öljytylle pannulle.
  • Paahda kasviksia pari minuuttia, kunnes tomaatit pehmenee.
  • Lisää kana pannulle. 
  • Lisää joukkoon tomaattimurska, huuhdotut pavut, 2dl vettä ja mausteet. Keittele kokoon.
  • Voit keittää nuudelit erikseen tai lisätä ne raakana pannulle ja antaa kypsyä siinä.



Minulta toivotaan somessa vähän väliä terveyteen liittyviä postauksia ja tässä oikeastaan olisi yksi, sillä tämän ruoan avulla on myös painonhallinta helppoa. Nuudeli on melko vähäkalorinen, mutta jos kaipaa lisää hiilaria, voi sen korvata millä tahansa hiilihydraatilla. Vaalea leipä on huono energianlähde, koska keho ei siitä paljoa hyödy, mutta tumma leipä on loistava vaihtoehto. 

Katso lisää terveellisiä välipala- ja jälkiruokareseptejä täältä.



Sain Sari Spåralta vasta uuden reseptikirjan, josta löytyy paljon ihania street food tyylisiä reseptejä. Nämäkin ovat ehdottomasti tervetulleita arjen keskelle, sillä Sarin ohjeet ovat aina ihania ja helposti toteutettavissa. Yksi suosikkikirjoistani on Sarin kasvisruokakirja, sillä kasvisruokien suhteen minulla on melko huono mielikuvitus. Tsekkaa myös Sarin blogi täältä.


Kommentit