Lumivuori



Tämä on ihan omaa käsialaani. Oli hieman eri visio lumivuoresta... Mutta kaippa tuonkin lumivuoreksi tunnistaa. Olisin halunnut vähän loivemmin laskevan vuoren, jotta pingviinit olisivat voineet laskea paremmin liukumäkeä. On tainnut ilmastonlämpeneminen iskeä näidenkin pingviinien vuoreen... 
 

6 munaa
(reilu) 2dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
1,5dl perunajauhoja
1,5tl leivijauhetta

Jaa taikina isolle ja pienelle pellille. Paista 225 noin 6min. Mieluiten molemmat pellit erikseen.

Täyte:
2,5dl Flora Vanillaa
200g tuorejuustoa
150g minttusuklaata (Marianne tai Polka)
3 liivatelehteä
<0,5dl kuumaa vettä
Kostutus:
1,5dl maitoa tai vettä
1-2tl vaniljasokeria


Kokoa kääretorttupohjista kakku 2l kelmulla vuorattuun kulhoon. Tarkempia ohjeita löytyy Halloween kurpitsakakun sivulta. Tee myös pienempiä kakkusia. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.
 

Kauniin näköinen. Kiinnitä pikkukakkuset hammastikuilla sivuille. Voit lisäillä myös ylijääneestä kääretortusta erilaisia palasia kakun ympärille. Päällystä kakku kermalla. Voisi myös kokeilla semmoista versiota, että tekisi kaksi sokerikakkupohjaa ja kovertaisi niistä mieleisensä vuoren.


Kauli sokerimassa tomusokerin avulla n.3mm paksuiseksi levyksi ja nosta varovasti kakun päälle. Muotoile lumimaiseksi. Suihkuta lopuksi kimaltavaa sprayta päälle. Itse käytin hopea sprayta, mutta se oikein kuvissa näy.



 
Edit 11/2016: Kakku on siis tehty vuonna 2011, jolloin minulla ei ollut vielä hajuakaan muotokakuista tai niiden kaiverruksesta. Hauska katsoa vanhoja kyhäelmiäni! Tässä on jotain mahdottoman herttaista.

Kommentit

  1. Hauska pingviinikakku! Onnea synttärisankarille!
    Sopiiko että linkitän blogisi, niin osaan tänne takaisin ihailemaan kakkujasi?
    Terkuin Sumi

    VastaaPoista
  2. Kiitos! =) Tottakai saa linkittää. =) Linkitän myös sinut. ;)

    VastaaPoista
  3. Hauska tää kakku! Kivoja nuo pingviinit...pitäisi itsekin kokeilla...

    VastaaPoista
  4. Ihana! Aivan kertakaikkian ihana!!!! Paljon hienompia kuin mitä on tähän mennessä nähty netissä!

    VastaaPoista
  5. Niin ja unohtui.. MYÖHÄSTYNEET SYNTYMÄPÄIVÄONNITTELUT!

    VastaaPoista
  6. Namia oli! Ja ihan supersuloista! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana lumivuori ja suloiset pingviinit :D Kivoja leipomuksia sulla täällä!

    VastaaPoista
  8. Voi että miten ihana kakku <3 Upea! Kiitos linkityksestä, teen samoin :)

    VastaaPoista
  9. Ihastuttava kakku, ja hienoja pinkkuja!
    Minä linkittelen sinut kanssa =)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihastuttava kakku:)! Pakko alkaa kohta leipomaan, kun löytyi niin ihania ohjeita.

    .jenni

    VastaaPoista
  11. Kukas muistaa sellaisen pelin missä oli pinkkuja jäävuoren päällä? Mä muistan tällaisen jostain lapsuudesta, eli 15vuoden takaa? MÄ HALUAN TÄLLAISEN KAKUN ja SEN PELIN!

    VastaaPoista
  12. Kiitos! Laitetaan kakku tulemaan. ;)

    VastaaPoista
  13. Tämä on upea kakku! Muistatko/osaatko arvioida paljonko tämän kuorruttamiseen menee sokerimassaa? Olen tekemässä kakun viikonloppuna, riittääköhän 1kg?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tämä on vanha tekele. :D 1kg massaa varmasti riittää. 750 grammallakin varmasti pärjää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3