lauantai 7. toukokuuta 2011

Kookoskakku




Tein tämän kakun äitienpäiväksi. Halusin kokeilla kookostäytekakkua ja kehittelin tälläisen reseptin. Näin tämäntyylisen koristelun jossain kakkukirjassa ja se hurmasi minut täysin.

Pohja: 4munan sokerikakkupohja 20cm vuokaan. Lisäsin taikinan joukkoon noin 1dl kookoshiutaleita. Vuoan vuorasin rasvalla ja kookoshiutaleilla.

Täyte:
1prk kookosmaitoa
1,5dl vispikermaa
vajaa 0,5dl perunajauhoja
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
kookoshiutaleita
3liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä

Laita maito, sokerit ja perunajauho kattilaan. Kuumenna, kunnes pulpahtaa. Laita kattila kylmään veteen jäähtymään. Liota liivatelehtiä 10min kylmässä vedessä. Vispaa kerma ja lisää jäähtynyt kookosseos. Sulata liivatteet kuumaan veteen ja lisää seokseen. Kostutukseen käytin laktoositonta maitoa ja vaniljasokeri.
 
 Ruutukuviot on tehty terävällä puukolla. Nurkissa hopeakuulia.



Visioni oli tehdä kokonaan valkoinen kakku ja hienommat koristeet reunoille, mutta valkoinen kuorrute loppui kesken ja jouduin lisäämään tuon paksun vaaleanpunaisen nauhan kakun ympärille. Pursotukset ovat valkosuklaata, mutta pikeerillä onnistuisi paremmin. 


HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3