MARSkakku



Olen jo pitkään halunnut testata Mars- ja Snickerskakkua ja lopultakin löysin hyvän reseptin. Netistä kyllä löytyy paljon erilaisia reseptejä, mutta suurimmassa osassa tungetaan täytteeseen Mars-patukan palasia eikä tämä mielestäni ole mikään kunnon Marskakku.

Minun kakussani on suklaakakkupohja, kinuskia, nougat täyte ja suklaa kuorrute. Monessa netistä löytämässäni reseptissä tuo nougat täyte oli jotain kreemiä, johon oli sekoitettu maapähinävoita (peanut butter). Tämä kuitenkin on minusta jotenkin hassu Marskakun täyte, sillä patukassakinhan on ihan kunnon nougatia eikä mitään maapähkinävoita. Nougat on muutenkin ihan alikäytetty leivonnassa, mutta olen itse alkanut tuoda sitä enemmän esiin resepteissäni.

Kannattaa myös vilkaista:
Homemade Mars and Snicker Bars
DIY Snickers
DIY Mars
Twix-patukat


Kakun täytteenä on nougatkreemiä, jota käytin myös mm. näissä suklaa-nougat kuppikakuissa kuorrutteena. Kreemi on tosi ihanaa, mutta tässä kakussa tuo nougatin maku ei vain oikein erottunut kunnolla, sillä itse kakkupohja on aika tuhti. Mutta herkullinen! Yksi parhaista suklaakakkupohjista ikinä! Pohja on niin mehevä, ettei sitä kannata millään kostuttaa. 

Suklaapohja:
120g huoneenlämpöistä leivontamargariinia
2,5dl sokeria
2 kananmunaa
2,5dl vehnäjauhoja
100g suklaata
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta
200g ranskankermaa

Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi (n.5min). Lisää munat yksitellen sekoittaen hyvin joka välissä. Sulata suklaa ja lisää seokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne pienissä erissä seokseen hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi ranskankerma ja sekoita tasaiseksi.

Paistoin kakun noin 1,5 litran kokoisessa leipävuoassa, jotta kakusta tuli patukanmuotoinen. Mutta toki kakun voi myös paistaa 20cm halkaisijaltaan olevassa pyöreässä vuoassa. Parasta olisi, että kakun saisi leikattua kolmeen osaan. Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa noin 50-60min. Kokeile kakun kypsyyttää tikulla.

Kakkupohja on ihanan pehmeä ja mehevä. Pohja kannattaa kuitenkin kääriä heti jäähdyttyään kelmuun, jottei se kuiva! Mikäli kakku pääsee yhtään kuivumaan, kannattaa sitä hieman kostuttaa esim. sokerivedellä tai kaakaolla.

Täyte:
1prk (397g) kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa

Nougatkreemi
2 valkuaista
1,5dl sokeria
½dl vettä
180g huoneenlämpöistä leivontamargariinia
½tl vanilja-aromia
150g nougatia (3kpl Marabou dubbel nougat patukkaa)

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Laita vesi ja sokeri kattilaan ja lämmitä seosta, kunnes se on 121 asteinen. Kaada siirappi heti valkuaisten joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa seosta, kunnes kulho on taas kädenlämpöinen. Lisää pehmeä rasva pieninä palasina vähitellen ja sekoita koko ajan keskinopeudella. Kun kaikki rasva on lisätty, vaahdota seosta vielä noin viitisen minuuttia, kunnes kreemi on pehmeää ja silkkistä. Lisää vanilja. Sulata nougat mikrossa puolella teholla 10 sekunnin pätkissä. Nougat palaa helposti! Lisää nougat kreemin sekaan ja sekoita tasaiseksi. Nougatia voi myös lisätä enemmän, mikäli haluaa. Lisäksi kreemiin voi lisätä hieman sulaa suklaata.


Trimmaa kakkupohjan sivut suoriksi sahalaitaisella veitsellä, jotta sivuista tulee suorat. Leikkaa pohja kolmeen osaan. Ohje kondensoidun maidon kinuskiksi keittämisestä löytyy esim. täältä. Ohje itse tehtyyn dulce de lecheen löytyy täältä. Sivele kinuskia kakkupohjalle.


Pursota kreemiä pursotinpussilla ilman tyllaa kakun päälle. Nosta toinen pohja päälle ja toista täytteet. Nosta viimeinen pohja päälle ja kuorruta kakku vielä kauttaaltaan kreemillä. Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään.


 Hamstrasin hulluilta päiviltä suklaalevyjä ja huomasin, että yhdessä satsissa on näköjään suklaalevyjen käärepaperi mennyt nurinpäin. Yleensähän levy aukaistaan tuolta puolelta, jossa on mm. ainesosaluettelo ym. Näissä levyissä sauma oli kuitenkin tavallaan etupuolella. 

Suklaa ganache / kuorrute:
 200g suklaata
1dl kermaa

Laita suklaa ja kerma kattilaan. Sulata keskilämmöllä, kunne seos on tasaista ja kiiltävää. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Kaada kuorrute kakun päälle. Levitä kuorrutetta sivuille veitsen avulla. Mikäli kuorrutteesta haluaa juoksevampaa, voi sekaan lisätä vähän ruokaöljyä. Kts. tarkemmin suklaa ganachen valmistuksesta ja käytöstä täältä.


Nougatkreemin on oltava hyvin jähmettynyt ennen suklaakuorrutteen lisäämistä.
 Nougatkreemin ohje on sovellettu tästä marenkikreemistä.


Snickerskakku

Snickerskakkua varten nougat korvataan maapähkinävoilla (peanut butter). Maapähkinävoita voi lisätä ½-1dl. Kannattaa maistella kreemiä ennen pursottamista. Lisäksi kakun väliin ripotellaan suolapähkinöitä. Snickerskakkuakin tulen vielä testaamaan jatkossa. 

Kommentit

  1. Voi kun kuulostaa hyvältä ja muutenkin hauska idea!

    VastaaPoista
  2. Kiitos =) Tämä on kyllä kokeilemisen arvoinen! ;)

    VastaaPoista
  3. Aijai, miten ihanaa kakkua! Nam!

    VastaaPoista
  4. Ounou miten ihanan näköinen kakku!! Ei varmaankaan meillä kauan vanhenis.

    VastaaPoista
  5. Sussiunakkoon mikä resepti! No maistuis todellakin :) Tätä on ehkä tehtävä ja pian!

    VastaaPoista
  6. Ai vitsi miten herkullisen näköistä!! Oliko hyvää?? vai onko liian äklönmakeaa? houkuttelisi kokeilla :P

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvää kyl oli! Mut toki aika tuhtia, että pieni pala kannattaa ottaa aluksi ;) Se hyvä puoli siinä on, et riittää monelle =D Aion ehdottomasti kokeilla myös snickers kakkua, sillä pidin itse tehdyistä snickers patukoista tosi paljon!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3