tiistai 1. heinäkuuta 2014

Liisa Ihmemaassa kattaus



Järjestin äidilleni pienet synttärikahvittelut ja kutsuin yllätysvieraiksi kaksi äidin parasta ystävää. Olihan äiti otettu. Olen jo pitkään halunnut suunnitella Liisa Ihmemaassa teemaista kattausta ja nyt sain vihdoin toteutettua sen. Jokainen, joka on nähnyt elokuvan, osaa päätellä mistä mikäkin koriste on peräisin. Itse en muista elokuvaa kovin hyvin, en ole fani. Mutta näitä kattauksia on netti pullollaan ja olen ihan hurmaantunut näihin.


Askartelin kyltit tulostamalla tekstin koneella ja liimaamalla sen koristepaperille.


Kattausta lapsille ja aikuisille. Oli tarkoitus laittaa vielä pieniä drink me -lasipulloja pöytään, mutta aika loppui kesken.


 Fantasia pikkuleipien ohje löytyy täältä.


Kellokeksien ohje täällä.


Kakku on raparperi-mansikkakakku. Tarkoitus oli koristella kakku hienosti sokerimassalla muistuttamaan teepöytää, mutta koska viime viikonlopuksi oli kaksi muutakin kakkutilausta, jouduin tyytymään tuommoiseen kiireisen leipurin koristeluun. Ihme kermahörhö.


 Macaronien ohje löytyy täältä
Kaivoin vanhempien kaapista myös hieman suklaakarkkeja tarjolle.


 Kuppikakkujen ohje löytyy täältä.


Tässä kakku riisuttuna reunakoristeesta. On melkeinpä parempi noin. Pilviunelma. 
Hassu mutta herkullinen. Tuli jotenkin keikauskakku mieleen. Suunnittelin alunperin, että halkaisen pohjan ja laitan täytteeksi mansikoita ja kermaa, mutta kakku on niin mehevä ja herkullinen noinkin, että päädyin pursottamaan kerman vain kakun päälle. Reunoille voi kaulia myös sokerimassaa tai sulattaa suklaata.


Onnea äidille!

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3