perjantai 17. huhtikuuta 2015

Persikka-passionhedelmä smoothiekakku



Lisää ihania smoothiekakkuja. Nämä ovat niin ihanan kevyitä ja herkullisia. Raakakakut ovat vähän turhan tuhteja. Tämä persikka-passionkakku on uusi suosikkini!

Kakussa on Digestive-keksipohja niin kuin perus juustokakussakin. Pohjan voi tehdä myös pähkinöistä ja taateleista, kuten raakakakuissa tai esim. tässä marjaisessa smoothiekakussa.

Täyte:
n.200g maustamatonta rahkaa
1prk säilykepersikoita
3 passionhedelmää
3rkl kookosöljyä
1rkl steviaa tai hunajaa
6 liivatelehteä
½dl vettä

Laita livatteet likoamaan kylmään veteen. Kaavi passionhedelmistä sisus ja hienonna persikoiden kanssa. Lisää rahka, kookosöljy ja makeutus. Sekoita sähkövatkaimella sekaisin. Sulata pehmenneet liivatteet kuumaan vesitilkkaan ja lisää seokseen. Kaada 20cm irtopohjavuokaan ja anna hyytyä 4-6h.
Vuoan pohja kannattaa vuorata leivinpaperilla ja reunalla käyttää reunakalvoa.
Tarkemmin hyydykekakuista voi lukea esim. täältä.


Koristeena ananaskirsikoita.
Päälle voi tehdä myös kiilteen mangososeesta. Minusta kakku on tällaisenaan niin hurmaava, etten halunnut lisätä mitään kiillettä päälle. Pilkullinen kakku hennon pastellin keltaisena näyttää melkeinpä jäätelöltä.

 
Smoothiekakkuihinhan voi käyttää ihan mitä marjoja ja hedelmiä tahansa. Suosittelen yhdistelemään paria eri makua, mutta ei kuitenkaan liikaa ettei mene ihan hedelmäsalaatiksi.

Jos ohjeeseen lisäisi 2-3dl kermaa, tulisi aika perus makea hyydykekakku. Mutta minusta kermankäyttö on ihan turhaa, koska nämä terveellisemmät smoothiekakut ovat hyviä tällaisenaan!

 
Passion for smoothie cakes!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3