torstai 29. joulukuuta 2016

Revontulikakku (video)



Sain YouTube katsojaltani toiveen tehdä galaksikakun mirror glaze kuorrutteella ja lupasinkin toteuttaa idean uudeksi vuodeksi. Kakku tosin muistuttaa minusta enemmän revontulia kuin galaksia. Mutta samasta suunnastahan ne molemmat löytyy, joten nou hätä. Lisäksi revontulet sopivat minusta Suomeen erittäin hyvin.

Itse kakku on minttu-suklaajuustokakku. Mirror glazen eli peilikirkkaan kuorrutteen teen yleensä tällä ohjeella, sillä se toimii minulla aina hyvin. Kakkumonsteri taisi olla ensimmäisten joukossa, joka julkaisi mirror glaze ohjeen Suomessa. Moni lukija/katsoja on ohjettani jo kokeillut ja todennut toimivaksi, joten rohkeasti kokeilemaan! Kuorrutteella voi kuorruttaa myös täytekakun, mutta kakku on kuorrutettava paksulti kreemillä, jotta kakkupohja ei kuulla kuorrutteen läpi.


Minttu-suklaajuustokakku
18cm vuoka

2,5dl kermaa
200g vaniljatuorejuustoa
100g tummaa suklaata
4 liivatelehteä
vajaa ½dl vettä
pari tippaa minttuöljyä tai 1-2tl minttuaromia

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sulata suklaa ja lisää tuorejuuston joukkoon sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kiehauta vesi ja sulata pehmenneet liivatteet siihen. Lisää seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Mausta lopuksi minttuaromilla. 

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja kiedo reunoille reunakalvo tai leivinpaperia. Kaada seos vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa 4-6h. Mirror glazea varten laita kakku suoraan pakkaseen yön yli jähmettymään täysin.

Vinkki!
Voit käyttää suklaana myös minttusuklaata tai korvata minttuaromin minttuliköörillä.

Mirror glaze vol.3


Päätin testata amerikkalaisten suosimaa mirror glaze ohjetta. Mirror glaze vol.2 kokeiluni ei ollut kovin hyvä enkä käytä sitä ohjetta yleensä mihinkään. Tällä ohjeella tulee todella iso määrä kuorrutetta. Tällä määrällä kuorruttaa vähintään kaksi keskikokoista kakkua. Jos kuorrutetta jää yli, voi lopun pakastaa tai säilyttää jääkaapissa kannellisessa rasiassa. Kuorrutteen voi myöhemmin sulattaa ja käyttää uudelleen.

300g valkosuklaata tai candy melts nappeja
20g liivatejauhetta
1,2dl vettä
300g sokeria
300g glukoosisiirappia
200g kondensoitua maitoa
1,5dl vettä
elintarvikevärejä

Tarkemmat valmistusohjeet löytyvät videolta. Tämä kuorrute toimi erittäin hyvin. Tosin yhtä kakkua varten kannattaa ohje puolittaa. Väreinä käytin violettia, vaaleanpunaista, turkoosia ja mustaa pastaväriä.

Täytekakku

Jos haluat kuorruttaa täytekakun tällä kuorrutteella, kuorruta kakku ensin paksulti sokerikreemillä tai marenkikreemillä ja pakasta kakku sitten umpijäiseksi. Minä suosin täysin umpijäistä kakkua, sillä se hohkaa kivasti kylmyyttä. Pelkästään pinnalta jähmeä kakkukin voi toimia, mutta tällöin kuorrute ei niin nopeaa jämähdä kakkuun kiinni. Kakun kuorrutusvinkkejä löytyy lisää täältä.


Tämän kuvan on ottanut kollegani Aku Kankaanpää. Hän ottaa uskomattomia luontokuvia ja on voittanut useita kuva-albumi kilpailuja! Sain häneltä luvan julkaista tämän kauniin kuvan revontulista blogissani. Käykää ihailemassa ja ihmettelemässä lisää hänen upeita kuviaan täällä.
P.S. tsekkaa myös tämä galaksikakku.


Onnellista uutta vuotta 2017 kaikille!

6 kommenttia:

  1. Nämä ovat kyllä niin kauniita kakkuja ja minulla vielä ihan kokeilematta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kivoja kakkuja, kun eivät kaipaa työläitä koristeita :)

      Poista
  2. Mistähän mirror glaze vol. 3 ohjevideo löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, se on unohtunu lisätä tonne tekstiin. Kaikki videot löytyy mun YouTube kanavalta, mut lisään sen tuonnekin.

      Poista
  3. Ihanan näköinen kakku, menee ensivkolla kokeiluun :). Teen siis kakun edellipäivänä ja annan olla yön yli pakkasessa kun olen levittänyt kuorrutteen laitanko kakun sitten jääkaappiin? Kuinka nopeasti kuorrute jähmettyy? Ja kauankohan normi kokoisella kakulla kestää sulaa?
    Kiitos jo etukäteen vinkeistä🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kuorrute jähmettyy ihan parissa minuutissa. Kakku on turvallisin sulattaa jääkaapissa niin lämpötilaerot ei pääse liian suuriksi. Kakun sulamisessa menee pari tuntia. Huoneenlämmössä sulaa tunnin sisällä. Laita kuvaa valmiista kakusta! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3