torstai 26. tammikuuta 2017

Baileys juustokakku



Täytin eilen 33v. Meni hetki että sain laskettua tarkan ikäni.. 25v jälkeen ei ole pahemmin tullut laskettua vuosia. Sovitaan että täytän 25v yhdeksännen kerran.

Synttäreiden kunniaksi tein pienen kakun. Kakku sisältää alkoholia, joten lapsille en tätä syöttäisi. Ajattelin ensin viedä kakun töihin, kun ei paljon muualla kerkeä synttäreitä enää viettää. Mutta sitten mietin, että parempi ehkä jättää viemättä, vaikka tuskin yhdestä kakkupalasesta kovin kovia promillemääriä puhaltaisi. 

Baileys on ihana kaloripomminen kermalikööri, jota voi juoda pienen shotin tai käyttää leivontaan. Baileys juustokakku on monelle varmasti tuttu vuosien varrelta. Tässä minun versioni. Reseptin tempaisin omasta päästäni. Huomaa, että Baileys on helppo tehdä myös itse!

Tein kakun silikoniseen kuivakakkuvuokaan samaan tapaan kuin tämän samettikakun. Linkin takaa löytyy myös video, jossa näytän miten juustokakku hyydytetään kauniiseen silikonivuokaan. Keksipohja tehdään viimeiseksi. Tähän kakkuun käytin suklaa oreo keksejä, joita löysin Oulusta Valkean karkkikaupasta. Keksit eivät pelkiltään kovin hyviä olleet, mutta juustokakussa toimivat hyvin.


Täyte:
4dl kermaa
200g tuorejuustoa
2dl Baileys likööriä
6 liivatelehteä
½dl sokeria
100g suklaata

Pohja:
160g keksejä
50g voita

Täyte:
  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  2. Sulata suklaa mikrossa puolella teholla 30 sekunnin pätkissä välillä sekoittaen. 
  3. Vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto, sokeri ja sula suklaa. Sekoita tasaiseksi.
  4. Kuumenna n.½dl Baileys likööriä mikrossa täydellä teholla 40 sekuntia.
  5. Sulata pehmenneet liivatelehdet kiehuvaan likööriin ja sekoita tasaiseksi. 
  6. Lisää loppu likööri liivateseoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää tämä kermaseokseen. 
  7. Kaada silikoniseen kuivakakkuvuokaan ja nosta pakkaseen vähintään kahdeksi tunniksi.
Pohja:
  1. Murskaa keksit pussissa tai tehosekoittimessa.
  2. Lisää sula voi ja sekoita tasaiseksi.
  3. Painele keksiseos vuokaan jähmettyneen täytteen päälle. Painele tiiviiksi ja tasaiseksi.
  4. Anna kakun hyytyä pakkasessa yön yli.


 Vinkki!
Ja mikäänhän ei estä tekemästä kakkua tavalliseen irtopohjavuokaan. Tuolloin pohja tehdään luonnollisestikin ensin ja sitten vasta täyte. Yllä oleva täyte mahtuu 24cm vuokaan. Juustokakun valmistuksesta löytyy video esim. täältä.

4 kommenttia:

  1. Heippa ku tuossa ohjeessa on et kakku hyydytetään yön yli pakastimessa niin kauankohan menee et tuo kakku ei oo enään jäässä et pystyy pistään tarjolle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku kannattaa sulattaa jääkaapissa jotta lämpötilanvaihtelu ei ole niin suuri. Tähän menee useampi tunti joten ottaisin kakun sulamaan päivää ennen tarjoilua. Kakun voi tehdä hyvissä ajoin pakkaseen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3