Mirror glaze verkkokuviolla



Näin Mansikkamäen blogissa kivan idean verkkokuviosta mirror glaze kiilteen päälle. Pitihän tuota itsekin testata, sillä pidän kovasti peilikirkkaasta kuorrutteesta. Käytän siihen yleensä tätä ohjetta.

Teen mirror glaze kuorrutteen yleensä jäädytetyn juustokakun päälle, mutta sillä voi kuorruttaa myös täytekakut. Kakun on vain oltava hyvin kuorrutettu kreemillä. Tein pienen 10cm koekakun tätä kokeilua varten. Kakussa on vain hieman kermaa, liivatetta ja sitruuna-lakritsirahkaa.

Verkkokuvio

20-30g glukoosia
1tl lämmintä vettä
elintarvikeväriä

Lämmitin glukoosia pari sekuntia mikrossa, jotta se hieman pehmeni. Lisäsi teelusikallisen vettä joukkoon ja sekoitin hyvin. Jouduin lisäämään ihan vähän vettä lisää, jotta koostumuksesta tuli tarpeeksi nestemäinen. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei seoksesta tule liian löysää. Liian paksu seos taas tuppaa painumaan kiilteen sisään rumasti.

Seosta voi värjätä millä tahansa elintarvikevärillä. Itse seos on väritöntä, joten joukkoon kannattaa lisää ainakin joko valkoista tai mustaa elintarvikeväriä. Minä lisäsin kuparinväristä kimalleväriä. Kultainen väri olisi ollut kuitenkin parempi, sillä kupari värjäsi seoksen lähinnä ruskeaksi. Mutta ihan kiva tästäkin tuli.

Kuvasin kuorruttamisesta pienen videonkin, mutta teen sen kuitenkin joku kerta uudestaan, sillä tein tämän videon ihan eri tarkoitukseen alunperin. Eben blogista löytyy pieni videonpätkä kuorruttamisesta.

Kuorruta jäinen kakku mirror glaze kuorrutteella. Levitä glukoosiseosta (paletti)veitselle ja vetäise sillä kakun pintaa kerran puolelta toiselle ennen kuin kiille kerkeää jähmettyä. Kiilteen päälle jää kaunis verkkokuvio. Anna kuorrutteen jähmettyä kokonaan jääkaapissa.


Kiille säilyy nättinä vuorokauden. En kuitenkaan tekisi tätä koristelua kakun päälle edellisenä päivänä, vaan pari tuntia ennen juhlia, jotta jäinen kakkukin kerkeää sulaa. Kakun voi sulattaa huoneenlämmössä. Kiille jähmettyy kakun pinnalle hetkessä.

Kakun voi koristella vielä nonparelleilla juuri ennen tarjoilua. Sokerikoristeet sulavat herkästi liivatetta sisältävän kuorrutteen päälle. Suklaakoristeet kestävät päällä hyvin.

 
Pitänee hyödyntää tätä ideaa Halloweenina. Tämmöisestä pienestä kakusta syö 1-2 henkilöä.
Täydellinen pieni kahvihetki. ☕

Kommentit