maanantai 22. tammikuuta 2018

Video vauvan tossuihin



 Sokerimassatossuja on tullut tehtyä varmaan parikymmentä kappaletta ja ne ovat yhä kovassa suosiossa ristiäis- ja baby shower kakuissa. Käytän tossuihin nykyisin itse piirtämiäni kaavoja.

Minulta löytyy vaihekuvallinen ohje vauvan tossuihin vuodelta 2011, mutta ajattelin että ehkä tämäkin ohje olisi aika päivittää nykypäivään, joten tein tästä suositusta koristeesta ohjevideon.


Olen ladannut näitä kuvia PDF-tiedostoina Mediafire sivuille, josta ne on sitten voinut käydä tulostamassa itselleen. Näin saa kaavat juuri samassa suhteessa kuin minä. Kaavat voi tulostaa itselleen täältä.

Yksi olennaisin seikka, mikä tossujen teossa kannattaa muistaa, on että massaa ei saa kaulita liian ohueksi. Massa saa olla useamman millin paksu, jolloin kokoaminen on helpointa. Käytän itse tossuihin aina joko FunCakes sokerimassaa tai kukkamassaa. Nämä ovat elastisia ja jämäköitä massoja sekä kuivavat nopeaa.


Minulla on myös muoviset muotit vauvan tossuihin, mutta niillä ei tule hirveän nätit kengät. Nämä kyseiset muotit sopivat kuitenkin erinomaisesti mini Ainojen ja Reinojen tekoon!

  
Nämä söpöt tossut ovat myös olleet todella suosittuja vuosien saatossa.

 

Aina minitossut eivät suinkaan mene ristiäis- tai baby shower kakkuihin. 
Tässä pinkit Reinot kaverini äidin syntymäpäiväkakkuun. 


Nämä hauskat Nike tossut on tehty myöskin valmismuoteilla, mutta muokkasin osia hieman nätimmäksi, jolloin tossuista tuli kivat.


Tossuihin voi tehdä nauhat sokerimassasta tai aidoista nauhoista. 
Joskus jätän ne vain pois.


Sain muutama vuosi sitten hauskat muotit jalkapallokenkiä varten! Näitä on tullut käytettyä ihan liian vähän, sillä minusta yllä olevat kengät ovat hienot. Varsinkin ensimmäisiksi versioiksi.


Nämä söpöt sandaalit ovat suosikkini. Nappasin kaavat Pionilaakson blogista aikoinaan. Malli on hieman eri kuin ylempänä ja paljon tyttömäisempi. Nämä ovat niin söpöt. Lisää kuvia aiemmista töistäni löytyy videolta.



2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3