Donitsit uunissa



 Ystävänpäivän kunniaksi kotitekoisia donitseja. Sain joululahjaksi donitsivuoan ja olen odottanut milloin pääsen testaamaan sitä. Netistä löytyy kyllä paljon donitsireseptejä, mutta ne ovat kaikki uppopaistetuille munkeille. Jossain ruokalehdessä oli hyvä resepti uunissa paistettaville donitseille, mutta se lehtinen oli tietenkin hukassa. Kehittelin tämmöisen reseptin ja todella hyvin onnistui.
 

noin 10 kpl

200g jauhoja
4tl leivinjauhetta
1dl maustamatonta jogurttia
60g sokeria
3tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
4rkl öljyä
2munaa

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää muut aineet ja laita taikinaa pieneen pussiin. Leikkaa pussin kulma auki ja pursota taikinaa donitsivuokiin.
 
 Täytä suunnilleen 2/3 osa vuoasta.
Paista 175asteessa noin 15min.
 
Mansikkakuorrute:
1dl mansikka tomusokeria
1rkl vettä

Sekoita tahnaksi ja nostele lusikalla jäähtyneiden donitsien päälle. Koristele nonparelleilla. Kuorrutteesta tulee 3-4donitsille.
 
 
Suklaakuorrute:
100g tummaa suklaata
3/4dl kermaa

Lämmitä kerma kattilassa. Lisää suklaa ja sulata joukkoon. Itsellä tästä tuli hieman liian jämäkkää, kun en oikein jaksanut tuota kerman määrää mitata. Ulkonäkö ei ole hääppöinen, mutta maku paikkaa sen. Mut suunnilleen noilla määrillä pitäisi onnistua. Kuorrute on suklaaganache. Tarkemmat ohjeet voi lukea täältä. Muunlainenkin suklaakuorrute toki kävisi. Tästä riittää 4-5donitsiin.
 

Lakritsikuorrute:
3 kick patukkaa
n.2-3rkl kermaa

Laita ainekset kattilaan ja lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes karkit ovat sulaneet täysin ja seos on tasaista. Anna jäähtyä hieman ja lusikoi jäähtyneiden donitsien päälle. Kuorrute riittää ainakin kolmeen donitsiin.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Kommentit

  1. Mitenhän mä en oo ikinä törmännyt tollaseen donitsi-vuokaan? :D Aika hauska! Harmi vaan että oon joskus syönyt niin paljon donitseja, että ei oikein enää tee niitä mieli... :/

    VastaaPoista
  2. Vuoka on muistaakseni confetista. =)

    VastaaPoista
  3. Hyvin olet onnistunut vaikka resepti oli kateissa :D. Maukkaat kuorrutukset.

    Tuon tapainen, eri valmistajan vuoka minullakin on. Sillä paistuu mukavasti omenarenkaat vaikka lättytaikinan sisään, ananaskakkuset yms. - hyviä vaihtoehtoja niille, jotka eivät donitsista pidä.

    VastaaPoista
  4. Taas jotain ihanaa, korvan taakse laitettavaa ;) Sitä paitsi, vähän parempi vaihtoehto kuitenkin uppopaistetuille serkuilleen :D

    VastaaPoista
  5. Oli tosi hyviä, kevyemmän "suklaakuorrutten" voi tehdä vanhouten kaakaojauheesta, tomusokerista ja tipasta vettä. :-)

    VastaaPoista
  6. hei. maistuvatko nuo uunissa tehdyt ihan kunnon donitseilta vai onko maku enemmän sellainen kakku pohjamainen ja kuiva?
    haluaisin kovasti tehdä donitseja mutta en vielä' tiedä onko eroa uunissa paistetuissa ja öljyssä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät nuo muistaakseni kuivia olleet, mutta ei ehkä ihan niin meheviä olleet kuin rasvassa paistetut. Mutta hyviä kuitenkin. =) Hieman pullamaisia ehkä. Pitää kokeilla joku kertaa uudestaan. x)

      Poista
  7. hei, etsin donitsi reseptejà ja nyt taisi lòytyà se oikea...nam nam..terkut Italiasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva et tykkäsit reseptistäni :) oi, Italiassa on varmaan hirmu lämmintä. Itsellänikin asuu kaveri Venetsiassa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3