Luukku 23: Ranskalainen jouluhalko



Jouluhalko on varmasti monelle suomalaiselle tuttu leivonnainen, mutta harvan joulupöytään se perinteisesti kuuluu. Itsekin kokeilin tätä ensimmäistä kertaa. Jouluhalko tosin taitaa koko ajan kasvattaa suosiotaan myös Suomessa niin kuin moni muukin ulkomaalainen leivonnainen.

Pohja:
4 munaa
100g sokeria
75g vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta

Täyte:
150g tummaa suklaata
2 keltuaista
1,5dl maitoa
125g leivontamargariinia
50g tomusokeria

Pohjaa varten vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinan sekaan lusikalla varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 12min. Kumoa kääretorttu leivinpaperin päälle ja kääri se sen ympärille rullalle. Anna jäähtyä.


 Täytettä varten sulata suklaa vesihauteessa. Lisää maito ja keltuaiset. Laita kulho uudestaan vesikattilan ylle ja kuumenna hämmentäen, kunnes seos on niin sakeaa, että se jää lusikan selukseen kiinni. Tässä kesti tuskallisen kauan.. Varmaan 30min. Meni hermot. Tein vaahtokarkkeja siinä sivussa....


Lopulta kiisseli oli tarpeeksi sakeaa. Tämän suklaakiisselin voisi tehdä nopeamminkin käyttämällä esim tätä reseptiä. Tosin resepti kannattaa puolittaa. Nyt tuntui hieman siltä, kun olisi tekemässä kotitekoista jäätelöä..
 
Suklaa ganache olisi varmasti vieläkin parempi vaihtoehto täytteeksi ja kuorrutteeksi. Tässä tapauksessa luulen, että ganache resepti kannattaisi tuplata tätä varten. No joka tapauksessa, kun kiisseli on lopultakin valmis, vaahdotetaan rasva ja tomusokeri. Sitten jäähtynyt kiisseli lisätään sekaan ja vispataan tasaiseksi.


Avaa kääretorttupohja. Kostuta kaakaolla. Levitä puolet täytteestä pohjalle ja kääri rullalle. Leikkaa toisesta päästä pieni palanen pois vinottain ja aseta se kääretortun sivulle.

 

Kuorruta kakku lopulla kreemillä ja vedä siihen haarukalla puunkuorta muistuttava kuvio. Vuosirenkaat voi tehdä vielä sulatetulla valkosuklaalla.


  Hunnuta kakku vielä tomusokerilla. Koriste on tehty marsipaanista ja karkkimassasta.


Tämä torttu lähti suklaaholisti ystävälleni, jonka luona vierailin vielä ennen joulua


Tässä vielä yksi lahjaidea
 


Kotitekoisia konvehteja ja tryffeleitä voi pakata isoon muffinivuokaan.
 Sitten ympärille kiedotaan vielä sellofaania ja narua. Yksinkertaista ja nättiä.


 
Hyvää aatonaattoa!

Kommentit

  1. Ihana tuo konvehtipakkaus. Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole koskaan tehnyt jouluhalkoa vaikka usein on ollut aikomus. Taitaa jäädä taas tänä jouluna aikomuksen asteelle. Eilen tein viimeisen piparkakkutalon ja koska on jo aatonaatto, niin tänään pitää siivota! En mitään perusteellista siivousta tee, mutta jotain on pakko tehdä. Piparkakkutehtailun jäljiltä on huusholli melkoisessa kaaoksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä kaikkea kerkeä. Ja stressiä ei kannata ottaa! Ennen siivottiin jouluna komerotki, mut minusta se on hyvä sanonta et "jos et aio asua komerossa, jätä ne siivoamatta". Meillä ollaan oltu sairaana, niin eipä sitä ihmeempiä ole tässä kerennyt. Mut pääasia et kaikki rakkaat on yhdessä =)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3