Terveellisiä ja nopeita aamupalaideoita

 

Aamiainen on minulle päivän tärkein ateria monestakin syystä. Kerron ensin omat vinkkini nopeaan ja arkiseen aamupalaan. Sitten näytän kaksi ihanaa aamupala/välipala ohjetta, joissa on mukana ripaus luksusta.

Syön joka aamu mikro kaurapuuroa mantelimaitoon tehtynä. Lisään joukkoon chia-siemeniä ja jäisiä mustikoita, jotka jäähdyttävätä puuron nopeasti. Tämä on minun aamuboosterini.

Vaikka aamupala ei meinaisi millään maistua niin kannattaa kuitenkin koittaa syödä ihan vähän jotain, jotta kroppaa pääsee käyntiin. Itse varmaan pyörtyisin ilman aamupalaa. Jos ei millään kerkeä syömään aamiaista kotona tai ei vain saa mitään alas, niin kannattaa käyttää seuraavaa ohjetta.

Aamupalajuoma

Otetaan litran vesipullo ja täytetään se kylmällä vedellä. Lisätään joukkoon ripaus jodioitua merisuolaa ja puolikaan sitruunan mehu. Tästä saa kaikki tarvittavat aineet enshätään. Sitruunamehua voi ostaa myös valmiiksi puristettuna kaupasta. Tämä on huippujuoma ja sitä kannattaa nauttia muinakin ajankohtina päivässä!

 No coffee 

En koskaan juo kahvia aamuisin, sillä itse liputan hyvän unihygienian puolesta. Hyvin nukutun yön jälkeen ei tarvita kofeiiniboostia. Trust me, ole testannut tätä jo vuosien ajan. Vuosia nautittu aamukahvi vie vain vieroitusoireet pois, ei juurikaan piristä.

 
Banaanikebakot

Tarvitaan yksi banaani, maapähkinävoita ja sokeritonta mysliä. Halkaistaan banaani poikittain kahtia. Jos haluaa hieman hifistellä, voi puolikkaat tökätä jätskitikkuihin. Maapähkinävoita sivellään kauttaaltaan banaanien ympärille ja banaanit pyöritellään vielä myslissä.

Tästä saa paljon hyvää energiaa päivään aamulla ja toimii hyvin myös välipalana, koska tämä ei sisällä nopeita sokereita.

Suurin osa kaupan mysleistä on sokeroituja ja raffinoituja. Näitä kannattaa välttää. Sokeroimattomiakin myslejä löytyy. Paras tietty on tehdä mysli itse, jolloin varmasti tietää mitä siinä on. Kotitekoisen myslin ohje löytyy täältä



Tämä ohje voi kuulostaa ihan karmealta aamukiireeseen, mutta tämä on oikeasti todella nopea. Ainakin viikonloppuna kannattaa ihmeessä testata. Nämä ovat paleopannukakkuja.  Paleoruokavaliosta löytyy paljon tietoa netistä. Sen idea on syödä niitä ruoka-aineita, joita ihmisen keräilijä esi-isät kivikaudella söivät. Eli paljon kalaa, kasviksia ja hedelmiä. Ei mitään, minkä valmistukseen tarvitaan prosesseja.

Näihin pannukakkuihin tarvitaan vain kaksi ainesosaa!
 
Nopeat paleo-pannukakut

1 banaani
2 munaa

Hienonna aineet sekaisin blenderissä ja paista teflon pannulla pieniä pannukakkuja. Pannulle kannattaa suihkuttaa hieman leivontasprayta.
 
Meillä lapsetkin ihastuivat näihin ikihyviksi. Ei tulisi enää mieleenkään tehdä sokeroituja lättyjä. Banaani tuo näihin paljon makeutta ja nämä tosiaan muistuttavat enemmän pannukakkuja kuin banaanimunakasta!



Aamupalojen valmistus löytyy myös videona.

Kommentit

  1. Mikä paleoruokavaliossa kiusaa sinua terveellisyyden suhteen? Itse pidän sitä kutakuinkin niin terveellisenä kuin ruokavalio voi vain olla, valitettavasti itsekuri ei vain aina ole tarpeeksi vahva. :) Mutta eipä sitä tarvi olla ON tai OFF, herkutella saa ja pitääkin aina silloin tällöin! Kivaa kun olet laittanut terveellisempiä herkkuja tänne, ei ole tosi että herkku = epäterveellinen.

    VastaaPoista
  2. Paleoruokavaliosta on aika vähän näyttöä vielä, koska se on suhteellisen uusi villitys. On toki ollut jo vuosia, mutta se on aika lyhyt aika. Kivikauden ihmiset eivät toki ole syöneet geenimanipuloitua ruokaa, mutta ihmiset elivät tuolloin jotain 30-vuotiaiksi.. tietty siihen vaikuttaa muukin kuin ruokavalio. Paleoruokavaliossa on vähän sekavaa vielä mitä siihen kuuluu. Jotkut hartaat paleolaiset välttävät hiilihydraatteja, mikä minusta taas on järkyttävää, koska aivot ja lihakset toimivat hiilihydraateilla. Ainoat hiilihydraatit, jotka kaikkien olisi nakattava jokapäiväisestä ruokavaliosta pois, on valkoinen vehnäjauho ja sokeri. Mutta saahan sitä joskus herkutellakin. Paleoon ei kuulu mitkään viljat, mikä minusta on typerää. Ja lisäksi moni väittää että paleoon ei kuulu maitotuotteet ja munat. Ei myöskään kasvimaito. Kalkkia ja d-vitamiinia ei tule mistään. Osa paleolaisista on vielä alkanut vegaaneiksi, jolloin tulee paha proteiinin puutos. Periaatteessa paleoon kuuluu myös se, että lihassa esim. pitäisi olla korkea rasvapitoisuus, joka on taas tosi vaarallista. Kasviöljyjä tulisi nauttia, mutta ei kovaa rasvaa tai transrasvaa. Joten siksipä en oikeastaan suosikkaan mitään muotivillityksiä vaan perus terveellistä ruokaa, jota on tarjolla. Lähiruokaa on tietty kotimaan taloudenkin kannalta hyvä suosia. Luomustakin vähän kiistellään. Ei välttämättä ole täysin terveellistä, koska torjunta-aineita ei saa käyttää, joten ruoassa saattaa olla bakteereita ja loisia. Lisäksi luomu ruoka vaatii laajemman kasvatustilan. Esim. yhdellä hehtaarilla kasvattaa kaksi kertaa vähemmän luomuruokaa tavalliseen verrattuna, mikä on sääli. Mutta luulisi että Suomessa kasvatettu luomuruoka on aina turvallista.
    Ihminen on tosiaan semmoinen, että ei oikein orjallisesti pidemmmän päälle jaksa vahata syömisiään, joten syömisen pitäisi olla stressitöntä.

    VastaaPoista
  3. Monilla on väärinkäsityksiä mikä on "paleota" ja mikä ei. Mutta paleota ei ole kasvimaitojen (kookos- ja pähkinämaitojen, varsinkin itse tehtynä, ilman purkkien moninaisia lisäaineita), kananmunien ja lihan välttely. Ei ole "vegaania paleota", jos olisi, meitä ei olisi maapallolla kovin montaa, sillä ihminen on sekasyöjä eikä menesty pelkällä kasviproteiinilla. Ilman viljoja kyllä pärjää, sillä se mitä viljoissa on, sen saa kasviksista monta kertaa helpommin. Viljat ovat itseasiassa melko ravinneköyhiä. Maidossa kalsium ja keinotekoisesti sinne lisätty D eivät ole ainoita lähteitä, vaan esim useat vihreät kasvikset ovat loistavia kalsiumin lähteitä ( http://33q47o1cmnk34cvwth15pbvt120l.wpengine.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/calciumchart.pdf ) ja D-vitamiinia saa mm kalasta ja kalanmaksaöljystä. Purkillinen sardiineja on esimerkki josta löytyy noita molempia runsaasti :) Onneksi itselleni, pidän sardiineista, toisin kuin jotkut kummajaiset. ;) Prosessoimattomat, luonnolliset kasviöljyt on hyviä (oliivi, avokado, kookos), mutta rypsit ym ovat todella käsitelteltyjä. Voi on konstailematonta. Maalaisjärjellä ajattelen, että miten joku 30 vuotta sitten ihmisen keksimät kevytmargariinit voisivat olla parempia kuin luonnollinen vanha kunnon voi. Itseisarvona ei ole valita se rasvaisin liha, vaan syödä liha luonnollisessa muodossaan, ja valita myöskin liha, joka on kasvattettu siten kuin kyseisen eläimen tulisi kasvaa ja syödä (niittylaidunnettu, vapaa, luomu). Ja kyllä, luolaihmisten elinolosuhteet olivat aikalailla vaarallisemmat kuin nykyihmisten. Eläväthän kesytetyt eläimetkin vankeudessa usein paljon pidempään kuin villit sellaiset. Onneksi meidän ei enää tarvitse pelätä karhuja ja susia noin niin kuin päiväkävelyillä:) Ja on sairaalat jonne mennä, kun tipahtaa puusta ja katkaisee jalkansa kun oli hakemassa hunajaa, ja joutui mehiläisten hyökkäyksen kohteeksi! Ai niin, ei meidän sitäkään tarvi enää tehdä... huh. Jotkut karppaa, ja jotkut ovat karppeja paleoita, mutta paleoruokavalio muuten ei ole hiilihydraatiton. Hiilarit on tärkeitä varsinkin lapsille ja urheilijoille, mutta en itse näe syytä miksi pitäisi muuten olla syömättä hedelmiä. Painon pudottajille asia saattaa olla eri. Luomusta vielä... putkinäöllä ajatellen tehotuotettu pelto on parempi, mutta se köyhdyttää maan ja pitemmän päälle tulos on päinvastainen. Ei ole kestävä vaihtoehto. Tästä tuli aika pitkä kommentti. Ruokavalio on lähellä sydäntäni, ja vaikka en itse paleosti (enää, tai juuri nyt) syökään, se on mielestäni erittäin terveellinen ruokavalio.

    Hyvää jatkoa terveellisemmälle uudelle vuodelle! Mutta käyn kyllä kurkkimassa hienoja kakkujasikin säännöllisesti! :-)

    VastaaPoista
  4. Just sen takia en paleota hirveästi mainosta kun jokaisella tuntuu olevan vähän eri käsitys siitä. Netissä on monenlaista tietoa. Ja yleisesti ottaen en suosittele orjallisesti noudattamaan yhtä ja samaa ettei ruokailusta mene ilo. Ruoasta pitää myös nauttia. Maalaisjärkikin kehiin. Ja liikaa ei entisaikoihin kannata mennä, sillä esim d-vitamiinin puutos näkyi vielä vajaa 100 vuotta sitten todella laajalla. Lasten luut kavoivat miten sattuu riisitaudin takia. Ja jodin lisääminen suolaan on tärkeää. Jodin puutos vaikuttaa kilpirauhaseen. Nykyisin nämä muotisuolat, kuten himalajan suola, ei sisällä jodia ja on taas aiheuttanut jodinpuutosepidemian. Itsekin päivitän ruokavaliotietojani koko ajan ammattini takia. Näistä on hyvä keskustella. Tervetuloa blogiini jatkossakin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3