Prinsessakakku



Ystäväni täytti vuosia, joten tein hänelle yllätykseksi pienen prisessakakun. Tämä tosin on nopeutettu ja helpotettu versio. Perinteisempi ohje löytyy täältä

Prinsessakakku kootaan usein kulhoon kääretorttupohjasta. Täytteeksi tulee vadelmahilloa ja tuhti vaniljakreemi. Tässä kakussa on kuitenkin sokerikakkupohja, marja-aroniahilloa ja kermavaahtoa.

Sokerikakkupohja

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Osan vehnäjauhoista voi korvata perunajauhoilla, mutta tässä kakussa oli tärkeää jättää perunajauhot allergioiden takia pois. 

Vaahdota kananmunat ja sokeri 5-8min kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siiviöi seokseen. Sekoita tasaiseksi nuolijalla tai lusikalla. Kaada taikina 15-20cm vuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla ja reunat voideltu. Paista 175 asteessa n.45min.

Sokerikakkupohja on kevyt ja höttöinen kakkupohja, joka maistuu hyvälle, mutta vaativia muotokakkuja siitä ei kannata tehdä, koska se painuu kasaan. Kermakakkuihin se kuitenkin soveltuu hyvin. 

Sain paljon marja-aronioita, joten tein niistä hilloa ja mehua. Taidan tänä vuonna täyttää kaikki kakkuni tällä hillolla... Marja-aroniahillosta tuli todella hyvänmakuista! Mehun puristin mehulingolla, jolloin marjoja ei tarvinnut keittää ollenkaan. Näin kaikki hyvät vitamiinit ja hivenaineet säilyvät.


Kermaa tarvitaan 2,5dl. Joukkoon kannattaa lisätä pari teelusikallista vaniljasokeria. Lisäksi lisäsin kerman joukkoon pussillisen Dr.Oetkerin cream fix jauhetta, joka jämäköittää kermaa hieman. Liivatetta tai tuorejuustoa en halunnut joukkoon lisätä. Katso tarkemmin videolta.

Kakku on myös kuorrutettu kermavaahdolla. Lisäksi kaulin päälle 500g vihreää marsipaania. Koristeena on sokerimassaruusu. Kakun päälle voi lopuksi hunnuttaa tomusokeria.

Kommentit