Viisi halloween reseptiä

 


Tänä vuonna päätin jälleen kehitellä viisi nopeaa ja helppoa halloweenreseptiä. Aiempi samantapainen postaus löytyy täältä

Tällä kertaa taiteilin erilaisia lepakkoleivonnaisia, haamuja ja lihansyöjäkuppikakkuja. Mikäli nämä kaikki meinaa kerralla tehdä, saa leivontaan varata parikin tuntia aikaa, mutta yksittäin nämä ovat kohtalaisen nopeita ja helppoja tehdä.

 


Lepakko cookiepops

150g keksejä
30-50 g tuorejuustoa
1 pkt Minttu Domino keksejä
100 g (tummaa) suklaata


Minä käytin palleroihin Biscoff täytekeksejä, mutta mitä tahansa keksejä voi periaatteessa käyttää. Piparkakut ovat ainoat joita en suosittele käytettäväksi leivonnassa, sillä ne ovat liian makeita uudelleen työstettäviksi. 

Täytekeksejä käytettäessä tuorejuustoa tarvii lisätä noin 30g. Kuivemmat keksit vaativat vähän enemmän. Tuorejuuston voi myös korvata kreemillä.

Ohjeet suklaan sulatukseen löytyy täältä.

 

  • Hienonna keksit tehosekoittimessa. 
  • Lisää joukkoon tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. 
  • Pyörittele massasta palloja. 
  • Halkaise Dominot, poista täyte ja leikkaa suklaapuolesta lepakoille siivet. 
  • Kiinnitä siivet sulalla suklaalla palleroon. 
  • Nosta pallerot pakkaseen hetkeksi. 
  • Dippaa tämän jälkeen lepakot kauttaaltaan sulassa suklaassa ja koristele sokerisilmillä. Silmät voi muovata sokerimassasta. 
  • Nosta lepakot jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään.


Lepakkokonvehdit

Näitä varten voi käyttää mitä tahansa konvehteja, jotka pysyvät pystyssä eivätkä pyöri karkuun. Olin aivan tohkeissani, kun löysin Ferrero Rondnoir konvehteja Prismasta erillisessä rasiassa! Konvehteja on yleensä löytänyt Ferrero mix konvehtirasiasta, mutta tänä vuonna Suomeen on saatu näitä ihan yksittäin pakattuina! Ostin niitä heti neljä.

Lisäksi tarvitaan Minttu Dominoita ja sulaa suklaata. Sokerisilmät voi tässäkin tapauksessa muovata sokerimassasta. Katso valmistusohje videolta.



Haamumansikat

Nämä ovat todella helppoja ja nopeita valmistaa. Tarvitaan vain mansikoita, valkosuklaata ja mustaa marsipaania. Katso näidenkin valmistus alla olevalta videolta.



Lihansyöjäkuppikakut


En ole varma mitä muffineja käytin näihin, mutta veikkaan että porkkanamuffineja.. Kaivoin pakkasesta pari kuppikakkua ja päätin koristella ne halloween tyyliin.

Katso kuppikakkureseptejä täältä.

Lisäksi tarvitaan suklaakreemiä, sokerikreemiä, elintarvikevärejä (vihreä, musta), mansikoita, valkosuklaata ja ruskeita strösseleitä. 

 12 kuppikakkuun tarvitaan puolikas annos suklaakreemiä eli 100g voita. Sokerikreemiä tarvitaan tästä vielä puolet vähemmän. Katso koristelu videolta.



Kaakaotikut


 Nämä ovat
kiva lahjaidea ja helposti muokattavissa esim. jouluiseksi. Halloween bileissä nämä olisivat myös näppärä lahja kutsuvieraille. 

Shottilasi silikonimuotin tilasin aikoinaan netistä, mutta en yhtään muista mistä. Uskon että näitä saa kuitenkin tilattua vielä monesta eri paikasta. Suomalaisista leivontatarvikeliikkeistä kannattaa ainakin vilkaista.

Neljään tikkuun tarvitaan 200 g suklaata. Lisäksi tarvitaan vaahtokarkkeja, valkosuklaata, karkkeja ja nonparelleja. 

Suklaashottilasien kolot täytetään vaahtokarkeilla ja suljetaan valkosuklaalla. Aikuisille tarkoitettuihin tikkuihin voi tipauttaa hieman rommia tai likööriä. Koloon voi laittaa myös kaakaojauhetta tai mausteita. Koristeltuja pillejä saa myös leivontatarvikeliikkeistä.



Katso valmistusohjeet vielä uusimmalta youtube videolta.




Kommentit

  1. ihania.kiva kun viitsit tehdä.hauskaa halloweeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤗 Leivonta on rentouttavaa ❤️😃
      -Kakkumonsteri

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3