Snickers kuppikakut

Viimeisimmässä Koko Suomi leipoo jaksossa leivottiin överidonitseja ja minun maapähkinävoikreemini sai tuomareilta niin paljon kehuja, että päätin tehdä ohjeesta ihan oman postauksen.

Markus taisi mainita, että kreemistä tulee mielen Snickers, joten päätin kehitellä ohjeen helppoihin Snickers kuppikakkuihin. Ohjelmassa näkyvien donitsieni ohje löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Suklaakuppikakut
12 kpl

100 g voita
100 g sokeria
2 munaa
½ dl maitoa
50 g suklaata rouhittuna
150 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
25 g kaakaojauhetta

Vaahdota voita ja sokeria pari minuuttia. Lisää joukkoon kananmunat ja kuivat aineet. Lisää maito. Lisää lopuksi suklaarouhe ja sekoita lusikalla tasaiseksi taikinaksi.

Jaa seos kahteentoista kuppikakkuvuokaan ja paista 180 asteessa noin 20 min. Varo ylipaistamasta näitä, koska tällöin kuppikakuista tulee kuivia. Kuppikakkuja kannattaa kostuttaa hieman ennen koristelua.
 
Täyteenä kuppikakuissa on itse keitetty kinuski.
Tämä on ihan paras ohje siihen.
 
 

 Täydellinen kinuski
 
225 g (n.2,8 dl) sokeria
65 ml vettä
85-200 ml kermaa
1 tl vanilja-aromia
70 g pehmeää voita
 
1. Laita vesi ja sokeri korkeaan kattilaan. Lämmitä keskilämmöllä, kunnes sokeri on liuennut. Nosta lämpöä korkealle ja anna seoksen kiehua (älä sekoita), kunnes se muuttuu ruskehtavaksi. 

2. Nosta kattila liedeltä ja lisää kerma. Varo käsiä, sillä seos alkaa kiehua vimmatusti. Suosittelen käyttämään korkeaa kattilaa, jottei mössö ole pitkin pöytiä.

3. Nosta kattila takaisin liedelle ja lisää voi. Lämmitä seosta, kunnes voi on sulanut täysin.

4. Anna kinuskin jäähtyä täysin ennen käyttöä.
 
 

 Maapähkinävoikreemi
 4:lle kuppikakulle tai donitsille

 75 g voita
1,5 dl tomusokeria
2 rkl sileää maapähkinävoita

 
Vaahdota pehmeä huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Tähän menee pari minuuttia. Lisää maapähkinävoi ja sekoita tasaiseksi.
 
Teen kuppikakkupurostukset yleensä tähtityllalla. Koristeeksi ripottelin suolapähkinämurua ja suklaaströsseleitä. Näistä tule aivan super herkullisia! 
 
Ohje löytyy vielä YouTubesta.
 

 

Kommentit