Laskiaispullajäätelö


Laskiaisen kunniaksi kehittelin pullanmakuisen jäätelöreseptin, jossa on pieni kinuskivivahde. Tästä tuli aivan uskomattoman herkullista! Jäätelön voi tarjoilla esim. paahdettujen pullapalasten ja kermavaahdon kera. Päälle voi lisätä myös hieman vadelmahilloa tai marsipaanimassaa, jolloin annoksesta varmasti tulee mieleen laskiaispulla.

Pullajäätelön maku tulee köyhistä ritareista eli paistetuista pulla/leipäpaloista. Jäätelöä varten valmistetaan hauduke vähän samaan tapaan kuin teetä valmistettaessa. Muutoin jäätelö valmistetaan perinteiseen tyyliin. Jäätelö tarjoillaan vielä paahdettujen pullapalasten. Päälle voi lisätä myös hieman vadelmahilloa tai marsipaanimassaa.


Pulla hauduke

4 pullaviipaletta (esim. Pullava)
2 isoa munaa
1 dl täysmaitoa
1 rkl tomusokeria
1 tl jauhettua kanelia
1 tl vaniljauutetta
¼ tl suolaa
3 dl kuohukermaa


Jäätelö

4 dl täysmaitoa
130 g fariinisokeria
40 g glukoosisiirappia
1 tl vaniljajauhetta tai ½ vaniljatangon siemenet
¼ tl suolaa
85 g munankeltuaisia (4-5kpl)




1. Sekoita matalassa kulhossa munat, maito, sokeri, 1 tl kanelia, vanilja ja suola.

2. Laita iso paistinpannu keskilämmölle ja lisää ruokalusikallinen rypsiöljyä.

3. Kasta pullapala munaseokseen ja anna liota 30 sekuntia kummaltakin puolelta. Leivän tulee olla hyvin liotettu, mutta se ei saa hajota.

4. Siirrä liotettu pulla nopeasti paistinpannulle ja paista 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Pullan tulee olla kullanruskeita ja rapeaa kauttaaltaan.

5. Toista sama lopuille pullille ja nosta sivuun. Pilko pullat paloiksi.

6. Lisää seuraavaksi kerma ja 1 tl kanelia keskikokoiseen kattilaan. Lämmitä miedolla lämmöllä höyryävän kuumaksi.

7. Kun kerma on kuumaa, nosta kattila liedeltä ja nakkaa pullat kattilaan. Peitä kattila kannella ja anna tekeytyä vähintään tunnin ajan.


Jäätelö

1. Siivilöi kerma, purista pullasta mahdollisimman paljon nestettä pois. Ota pullat talteen.

2. Punnitse kerma. Lisää tarvittaessa kermaa niin, että sitä tulee yhteensä 250 grammaa.

3. Lisää maito, puolet fariinisokerista, glukoosi, vanilja ja suola.

4. Sekoita ja laita seos miedolle lämmölle.

5. Sekoita sillä välin munankeltuaiset ja loput sokerit suuressa kulhossa.

6. Kun maito höyryää (älä anna sen kiehua), kaada kolmasosa keltuaisiin ja sekoita samalla.

Tätä kutsutaan keltuaisten temperoimiseksi.

7. Kaada temperoidut keltuaiset takaisin kattilaan ja keitä seosta miedolla lämmöllä, kunnes se sakenee. Valmis seos on 82-85 asteista, mutta lämpömittaria ei välttämättä tarvitse käyttää. Liian kuuma seos muuttuu rakeiseksi.

8. Ota kattila liedeltä ja siivilöi seos.

9. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. Seoksen voi tehdä myös edellisenä päivänä jääkaappiin jäähtymään.

10. Aja seos jäätelökoneessa. Jos et omista jäätelökonetta, kaada seos pakastuksen kestävään rasiaan ja pakasta vähintään 5h ajan. Seosta täytyy sekoittaa sähkövatkaimella aluksi 30min välein, kunnes seos alkaa jähmettymään. Tämä estää jäätelöä kristalloitumasta ja muuttumasta jääkimpaleeksi. Kun seos on liian jämäkkää vatkaimelle, kannattaa sitä pyöritellä tunnin välein vielä lusikalla, jotta jäätelöön tulee kuohkeutta ja pehmeyttä. Lisää vinkkejä täällä.

11. Kun seos tulee jäätelökoneesta, kauho se pakastuksen kestävään rasiaan ja nosta pakkaseen vähintään 1-2 tunniksi ennen tarjoilua. Kotitekoinen jäätelö säilyy pakastimessa jopa 2 viikkoa.



VINKKI!

Pullahaudukkeesta ylijäämät pullapalat voi käyttää esim. pullavanukkaaseen tai paahtaa sellaisenaan pannulla. Paahdettuja pullapaloja voi käyttää jäätelön koristeena. Jäätelön sekaan en niitä nakkaisi, koska tällöin pulla jäätyy liikaa. 

 



Kommentit