Ritarikuvaus

 

Pääsimme ystäväni, Tapanin, kanssa tekemään todella hauskan keskiaikaisen kuvauksen yhdessä Henry Eklöfin kanssa. Henry ottaa osaa useisiin keskiaikaisiin tapahtumiin ja on ollut joka vuosi mukana Turun linnan turnajaisissa, jossa ritarit ottavat mittaa toisistaan aidot haarniskat päällä. Kaikista jännin laji on peitsiottelu, jossa ritarit ratsastavat toisiaan kohti hevosilla ja koittavat osua pitkällä peitsellä vastustajan kilpeen. 



Saimme lainata myös Henryn hevosia ja pääsin toista kertaa elämässäni hevosen selkään! Hevonen on todella iso eläin ja alkuun olin jopa hieman kauhuissani, mutta opin melko pian lukemaan hevosta ja ohjausliikkeitä. Tämä majesteettinen eläin on super herttainen ja älykäs.



Tämä hevonen on koulutettu taistelemaan, joten sen saa liikkeelle ihan pienellä lantion liikkeellä. Voisin hyvin kuvitella opettelevani vielä ratsastamaan kunnolla. Kiitos myös Henryn puolisolle, Marikalle!



Kuten näkyy testasimme erilaisia valoja näitä kuvia varten ja mielestäni punasiniset valot ovat todella kivat. Kuvat on siis ottanut Tapani Teittinen.



Kävimme linnalla Tapanin kanssa peräti kolme kertaa, sillä halusimme testata valoja ja tiluksia. Tämä look on ensimmäiseltä kuvauskeikalta. Toisella kerralla kuvasimme hevosen. Otin tuolloin poikanikin mukaan, sillä he halusivat nähdä oikean ritarin ja hevosen. 



Kolmantena kuvauspäivänä mukaan pääsi myös Henry haarniskoineen. Haarniska on painava ja kesällä lämpötila saattaa nousta sen sisällä useisiin kymmeniin asteisiin. 



Julkaisin kuvat Instagramissa tarinan muodossa. Joka voi toki tulkita tarinan miten haluaa, mutta ehkä siitä tuli vähän kaihoisa. 



"Ghost lady"


Nämä kuvat on otettu linnan sisällä ja olimme aikamoinen ilmestys siellä turistien keskellä. Lapset huudahtivat innoissaan että "tuo on se prinsessa joka asuu täällä linnassa!" Lapset ovat ihan parhaita. Osa vilkutteli innoissaan ja muutama halusi tulla kuvaankin meidän kanssamme. 

Muistan miten muutama vuosi sitten lapset tunnistivat minun youtubesta jatkuvasti ja pyysivät nimmaria ja kuvaa vähän väliä. En ole koskaan haaveillut kuuluisuudesta, mutta nämä kohtaamiset lasten kanssa olivat todella ihania! Minulle on myös tullut viestejä nuorilta, jota seurasivat minua vuosia sitten ja kertovat, että leivontavideoni innoittivat heitä hakeutumaan leivonta-alalle. Nämä ihanat uutiset ovat ehdottomasti parasta some harrastuksessa. 💖



Nämä kuvauskeikat ovat todella terapeuttisia, sillä on hauskaa pukeutua eri rooleihin ja heittäytyä projektiin miettimättä mitä ihmiset ympärillä ajattelevat. Taitavien kuvaajien kanssa lopputulos on aina täydellistä taidetta. Ei todellakaan tarvitse olla hoikka ammattimalli kameran edessä. 



"Alone"


Tämä look on toiselta kuvauspäivältä. Kolmannen päivän asu oli mielestäni upein. Siitä löytyy pieni videonpätkäkin alta. Lisäksi latasin videon Turun linnan turnajaisista 2025, jossa näkyy pätkiä Henryn kisasta. Instagramista löytyy myös lisää videoita turnajaisista "Turku" -kohokohdasta.



Kolmannen kuvauspäivän asu 💙





Kommentit