Hävikkiviikko






 Jokavuotinen Hävikkiviikko, jota tänä vuonna vietetään 10.-16.9.2018, haluaa nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä erityisesti kuluttajille.
 
Elintarvikeyritykset, kaupat, ruokapalveluyritykset, järjestöt sekä muut ruoan kanssa tekemisissä olevat tahot on osaltaan kutsuttu mukaan taistoon ruoan puolesta, ruokahävikkiä vastaan. 

 Lue lisää täältä

 


Lähdin innolla mukaan tähän teemaviikkoon, sillä minun on hyvin vaikea laittaa ruokaa roskiin. Tämä juontuu jo ihan lapsuudestani, sillä isäni ja mummoni eivät pystyneet haaskaamaan ruokaa. Mummuni eli vaikeat sodanjälkeiset vuodet, jolloin ruokaa oli hyvin vähän tarjolla. Meillä laitettiin todella harvoin ruokaa roskiin. Tässä muutamia nykyajan tilastofaktoja.






Viikon teema ei vaadi ihmisiä tekemään suuria muutoksia elämäänsä, vaan kannustamaan pieniin muutoksiin, joilla voi olla globaalisti suuri merkitys. Ruokahävikki kuluttaa luontoa ja lompakkoa. Lisäksi nälänhädästä kärsiviä ihmisiä on yhä miljoonia.

Tässä muutamia kullanarvoisia vinkkejä jatkoon:






Itse pakastan paljon ruokaa ja leivonnaisia. Mikäli huomaan, että jokin ruoka menee roskiin, mietin jatkossa tarkasti kannattaako tätä ostaa tai valmistaa enää. Joskus tulee tehtyä turhankin paljon ruokaa, kun ei jatkuvasti jaksaisi olla päivällistä värkkäämässä. Mutta ruoan haaskaus on niin tympeää, että mielummin näen nykyisin vähän enemmän vaivaa. Mikäli ihminen on kuitenkin todella uupunut tai masentunut, ei ruoanvalmistuksesta kannata ottaa mitään älytöntä stressiä. Hävikkiviikon tarkoitus ei ole syyllistää ketään, vaan herätellä ajatuksia.


Tässä sitten omia vinkkejäni, miten ylijäämä elintarvikkeita voi hyödyntää leivonnassa!

Banaani 🍌 

Olen huomannut, että banaanit säilyvät paremmin huoneenlämmössä pussin sisällä. Muovi on kuitenkin myös suuri ongelma maailmassa, joten kannattaa suosia biopusseja.

Tummuneet banaanit ovat parhaimpia, sillä ne ovat makeimpia. Banaanit voi paloitella pakkaseen ja valmistaa niistä terveellistä n'ice creamia!

Banaaneista syntyy myös nopeasti ihana banaanileipä/banaanikakku
Mikäli kaipaa vieläkin nopeampaa jälkiruokareseptiä, kannattaa testataa banoffee piirakkaa



 
 Kurpitsa 🎃

Kurpitsa on ihana raaka-aine syksyiseen leivontaan. Se toimii porkkanan tavoin ja kurpitsaleivonnaiset maistuvatkin hyvin pitkälti porkkanaleivonnaisille. 

Kurpitsa kannattaa soseuttaa ja ylijäämä pakastaa. Soseita voi pakastaa myös pieninä annoksina, ettei tarvitse jatkossa jättimäärää sulattaa kerralla.

Omia suosikkiohjeitani ovat kurpitsapiirakka, kurpitsamuffinit, kurpitsajuustokakku, kurpitsalatte ym ym. Kaikki kurpitsareseptit löytyvät täältä.


 
  Marjat 🍒

Marjastus on monelle suomalaiselle tärkeä osa syksyä ja varmasti suurin osa ihmisistä pakastaa marjoja isojakin määriä. Mustikoiden poiminta on ihanan rentouttavaa hommaa ja minun perinteisiin onkin monena vuotena kuulunut mustikkapiirakan leipominen alkusyksystä. Myös omenapiirakkaa tulee tehtyä joka vuosi.

Marjat ja hedelmät on helppo tehdä hilloksi, jolloin niiden säilyvyyskin paranee. Hilloja vain tulee käytettyä yllättävän harvoin arkisin, sillä ne sisältävät paljon sokeria. Mikäli kaipaa terveellistä hillo-ohjetta, suosittelen testaamaan tätä ohjettani! Siihen tarvitaan vain kaksi raaka-ainetta: marjoja/hedelmiä sekä chia-siemeniä. Hillo säilyy pari viikkoa jääkaapissa, mutta säilyvyyttä voi parantaa laittamalla hillo pakkaseen. 

Ylijäämä marjat ja hedelmät on myös helppo nakata nopeaan smoothie juomaan!
Kokeile myös hauskoja smoothiekakkuja!



Katso myös ihania ohjeita makeisiin piirakoihin.

Suolaiset 🍗

Tein viime jouluna videon jouluntähteistä. Suolaiseen piirakkaan on helppo nakata mitä tahansa ylijäämä lihoja, juustoja ja kasviksia! Katso lisää suolaisia reseptejä täältä.




Kakut 🍰

Mikäli täytekakkupohja menee esteettisesti pieleen, ei sitä missään nimessä kannata nakata pois! Pohjasta voi muotoilla söpöjä kakkutikkareita tai hauskan trifle jälkiruoan


Kulhoon voi nakella kakkupohjan lisäksi mitä tahansa marjoja, karkkeja ja kermaa.
Mikäli koko täytekakku menee vinoon tai muuten vain pieleen, voi senkin nakata kokonaisena trifle kulhoon. Kermaa päälle ja menoksi. Harvoin leivonnainen on syömäkelvotonta. Poikkeuksena ehkä jokin aivan karrelle palanut jälkkäri.


Kakkutikkareihin voi käyttää mitä tahansa kakkupohjaa tai jopa keksejä. 
Popsit voi koristella pelkällä suklaalla ja nonparelleilla.  




Tässä olikin muutamia vinkkejä ja ehdotuksia! 
Lähde sinäkin mukaan vähentämään ruokahävikkiä! 

Kommentit