Piparkakkumökki (video)



Tämän kaarevakattoisen pikku mökin kaavat olen saanut vuosia sitten Mansikkamäen Ebeltä. Talo on super söpö eikä tämä ole niin vaikea koota mitä voisi luulla. Talo kannattaa kuitenkin koota huolella ajan kanssa mitä minä en tänä vuonna kerennyt tekemään. Siksipä lopputulos ei ole yhtä nätti kuin aiempina vuosina.. Mutta video-ohje youtubessa on oikein käypä.



Kaavat voi tulostaa itselleen täältä.
Leikkaa kuvat irti tai jäljennä ne vielä halutessasi leivinpaperille.

Katto kannattaa taivuttaa heti uunistatulon jälkeen kaarevan alustan päällä.
Katso tarkemmin videolta.



Talo on koristeltu pikeerillä. Tein tämänkin vähän turhan kiireellä ja tomusokeria humpsahti joukkoon pikkasen liikaa. Pikeeristä tuli hieman liian paksua ja talon seiniin jäi pieniä kuoppia. Pikeeri ei saa olla liian löysääkään, mutta helposti levittyvää kuitenkin.



Koristelin talon takaa pienillä karkkikepeillä. Sivuille laitoin söpöt pienet sokerilumiukkokoristeet. Talon edessä on jouluinen sokerikoriste. Unohdin kiireessä leikata paloihin ovet ja ikkunat, joten piirsin nekin pikeerillä.. On ilmeisesti ollut vähän liikaa asioita mielessä tänä jouluna!
Lopputulos kelpaa kuitenkin meille koristeeksi. Raskiipahan hajottaa jatkossa leivontaa varten.


Kommentit

  1. Tuohan on söpö tupa! 😍
    Tämä joulunalusaika tuppaa olla kiireistä..
    Itsekin mietin eilen 14h työvuoron jälkeen, että mä taidan olla liian aikaoptimisti..nyt onneks 2vp ennen yövuoroja, josko saadaan homma pakettiin jouluks.
    Ihanaa joulua teidän perheelle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ☺️ kiire on kyl tuttua. Mut parempi jättää osa pois ja nauttia vain 😍

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3