Sokerikreemi ja suklaakreemi (video)



Sokerikreemi on yksi leipurin perusaineista, jolla voi kuorruttaa kakut, kuppikakut, leivokset, kääretortut ym. Sokerikreemi syntyy pääasiassa voista ja tomusokerista.

Marsipaanin ja sokerimassan alle kannattaa levittää kermavaahtoa, kreemiä tai vaikka hilloa, jotta massa ei vety. Liivatetta sisältävää moussea ei kannata laittaa massan alle, sillä liivate sulattaa massan nopeasti rumaksi. Tuorejuustot sisältävät yleensä myös aavistuksen liivatetta, joten sen kanssa kannattaa varovainen! Yleensä käytän kakun kuorruttamiseen marenkikreemiä, sillä se on silkkisen pehmeää ja helppo levittää. Katso tarkemmin  kakun kuorruttamisesta täältä.

Sokerikreemi on varmempi eriste kuin kermavaahto. Sokerikreemillä saa myös helposti nätit ja kestävät pursotukset kakkujen ja kuppikakkujen pinnalle. Kreemi kovettuu jääkaapissa hyvin, jolloin kakkua on helppo siirtää paikasta toiseen. Sokerikreemi käy myös kakun täytteeksi, mutta tämä on minun makuuni aivan liian tuhti.
 
Höttöisen ja murustavan kakun päälle voi olla aika haastava levittää jämäkkää sokerikreemiä. Yksi konsti tämän välttämiseksi on pakastaa täytekakku 1-2 tunniksi, jolloin pinta hieman jähmettyy ja kuorruttaminen helpottuu. Kannattaa huomata, että jos kakku on umpijäinen, saattaa se sulaessa hieman laajeta ja tehdä kreemiin rakoja. Kakku kannattaa aina sulattaa jääkaapissa, jotta lämpötilaerot ovat mahdollisimman pienet. Kohmeinen kakku on myös helpompi kaivertaa kuin sula.

Voin voi korvata joko osittain tai kokonaan leivontamargariinilla, jolloin kreemistä tulee helpommin levitettävää. Vegaaniseen kreemiin tulee käyttöö maidotonta margariinia (esim. Sunnuntai).



Hyvä perusohje on, että 50g:aan voita tarvitaan 1dl tomusokeria. 100g:aan 2dl jne.
Tästä reseptistä riittää hyvin 24cm kakun kuorruttamiseen tai 12 kuppikakun pursotuksiin.
 
Sokerikreemi: 

250g voita huoneenlämpöisenä
5dl tomusokeria
1rkl vaniljaesanssia
1-4rkl nestettä
elintarvikeväriä
 

Ota voi huoneenlämpöön useampi tunti ennen vaahdotusta. Vaahdota voita hetki ja lisää tomusokeri pienissä erissä. Vaahdota seosta 5-8min, kunnes se muuttuu kuohkeaksi ja vaaleaksi. Lisää joukkoon pari rkl nestettä (esim. vettä tai maitoa), jotta kreemi hieman notkistuu. Kreemiä voi värjätä millä tahansa elintarvikevärillä.

Osan tomusokerista korvata mansikka- tai kaakaotomusokerilla (esim puolet ja puolet). Kreemin joukkoon voi myös lisätä murskattuja marjoja, keksejä tai karkkeja.

Suklaakreemi:
 
200g tummaa suklaata
250g pehmeää voita
4dl tomusokeria
1tl vanilja-aromia

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (5-8min). Lisää sulatettu ja jäähdyetty sulkaa. Lisää vanilja. Sekoita tasaiseksi. Katso tarkemmin suklaan sulatuksesta täältä.

Tämä suklaakreemi on suosikkini. Tämä on myös helppo levittää kakun päälle. Kreemiä voi käyttää myös täytteenä. Ohjeella täyttää ja kuorruttaa 24cm kakun. Ohjeella tulee myös tarpeeksi kreemiä 12 kuppikakun kuorruttamiseen.

Suosittelen käyttämään tummaa suklaata, sillä maitosuklaa on vähän liian makeaa eikä siinä ole tarpeeksi makua. Kreemiin tulee aika paljon tomusokeria, joten suklaa saa olla hyvin tummaa (vähintään 50%). Tummaa suklaata löytää myös vegaanisena.


Suklaakreemi 2 / Kaakaokreemi:

 250g voita
4,5dl tomusokeria
½dl kaakaojauhetta
2rkl maitoa/vettä

Tämä kreemi ei maistu yhtä suklaiselle kuin ylemmällä ohjeella tehty kreemi, mutta tämä on hyvä esim. maitoallergikoille, mikäli käyttää maidotonta margariinia. Ohjeella kuorruttaa 24-28cm kakun ja kreemiä jää vielä ylikin. Tässä ei maistu voimakkaasti suklaa, mutta ulkomailla tämä on hyvinkin suosittu.

 
Tuorejuustokreemi:

 250g voita/margariinia
5dl tomusokeria
100-200g (vanilja)tuorejuustoa
1tl vaniljaesanssia (tai 2-3tl vaniljasokeria)
 
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää tuorejuustoa ensin 100g ja sekoita. Mikäli haluat vielä pehmeämpää kreemiä, lisää toinen 100g. Mausta vaniljalla ja värjää halutessasi. Tuorejuustona voi käyttää mitä tahansa makua.

Suklaakreemiä varten voi joukkoon lisätä 150g sulaa suklaata. Tuorejuusto tekee kreemistä ihananmakuisen ja helposti levittyvän. Käytän tätä kreemiä usein porkkanakakun ja kuppikakkujen kuorruttamiseen. Ohjeesta riittä tarpeeksi kuorrutetta 24cm kakkuun.

 En yleensä käytä tätä kuorrutetta sokerimassan alla, sillä moni tuorejuusto sisältää liivatetta ja se aiheuttaa sokerimassan vettymisen. Tässä kreemissä se tosin ei yleensä ole ongelma, koska liivatetta on niin vähän ja kreemi koostuu pääasiassa voista ja sokerista. Mutta jos haluaa ottaa varman päälle, niin käyttäisi jotain toista kreemiä massan alla. Kerma-tuorejuustoseos ei yleensä sovellu massan alle.

Katso myös raadin suosikki suklaakuorrutevertailussa.


Tällä videolla näytän kakun kuorruttamisen kreemillä ja sokerimassalla.


Tässä vielä vinkki isolla tyllalla kuorruttamiseen.


Pursotuksista löytyy oma tietopaketti.

Kommentit

  1. Kiitos helpoista ohjeista! Su menossa kihlajaisiin ja vien mukaan kakun lahjaksi. Nämä resptit on todella tarpeen :). Kiitos <3

    VastaaPoista
  2. Moi! Nää kuorrutteet on ilmeisesti 24cm kakkuihin, pitäisi tehdä kuorrute 28cm vuokaan niin paljokohan pitäisi määriä lisätä?

    VastaaPoista
  3. Sokerikreemi2 ja suklaakreemi1 pitäisi riittää hyvin 28cm kakkuun.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kootuista kreemiohjeista. Nappasin täältä ohjeen kaakaokreemiin :)

    VastaaPoista
  5. Käykö esim. sokerikreemi 2 siirrettävän sokerimassa-kakkukuvan alle (ja siis koko kakun kuorruttamiseen ennen kuvan laittamista päällimmäiseksi)? Ja voiko voin korvata kasvismargariinilla? (maidoton vaihtoehto)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis sopia. Kuva kannattaa vain laittaa kreemin päälle ennen kuin se jähmettyy. Ja kreemi kannattaa silitellä hyvin. Voin voi korvata maidottomalla margariinilla. Tällöin kreemistä tulee pehmeämpää.

      Poista
  6. Onnistuukohan tuolla sokerikreemi1 ohjeella tekemään kakkuun ruoho pursotusta?=)

    VastaaPoista
  7. Oletan että suklaakreemiohjeessa puhutaan 400g ei 4g tomusokeria :)

    VastaaPoista
  8. Kun laittaa sokerikreemin eristeeksi, ja täytetty kakku on ollut pakkasessa, niin kannattaako sokerikreemi laittaa heti jäiseen kakkuun? Sulaneeseen kakkuun viimeksi laittanut ja levitys oli melko hankalaa... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa kuorruttaa kakku jäisenä, niin on helpompi =)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3