Homemade lemon curd



Lemon curd eli sitruunatahna on ihanaa leivonnaisten täytteenä. Sitruunatahnaa löytää marketeista ja se on valmiinakin todella hyvänmakuista. Itse tehty on kuitenkin aina parasta ja tämäkään kokeilu ei ollut poikkeus.

Reseptiä voi soveltaa myös muihinkin tahnoihin. Sitruunat voi korvata marjoilla tai muilla hedelmillä. Olen testannut aiemmin cranberry curd tahnaa, josta tuli tosi hyvää.

Serkkuni oli yhtenä päivänä tekemässä marenkeja ja jätti minulle jääkaappiin viisitoista keltuaista! Laitoin sitten pystyyn pienen lemon curd tehtaan ja tein alla olevan ohjeen viisinkertaisena.
Sitruunoita meni 10kpl. Lemon curdia tuli vajaa kaksi litraa!

Tässä kuitenkin perus ohje, jolla tulee pieni purkillinen. Poimin ohjeen Kinuskikissan blogista ja se eroaa jonkin verran tuosta cranberry curd ohjeestani. Molemmat toimivat kyllä mielestäni yhtä hyvin.
Ohjeella tulee jämäkkää tahnaa, mutta kuitenkin vielä helposti levittyvää.

2 sitruunan kuoriraaste (n.3rkl)
1dl sitruunamehua
3 keltuaista
3/4dl hillosokeria
3/4dl sokeria
50g voita


Minun mega-annokseeni tuli 15kpl keltuaisia, 5dl sitruunamehua, 10 sitruunan kuoriraaste, 250g voita, 330g hillosokeria, 330g sokeria.


Laita keltuaiset, sokerit, mehu ja kuoriraaste kattilaan.
Sitruunoista puristettu mehu kannattaa siivilöidä, jotta seoksesta tulee tasainen.

 
Kiehauta seos koko ajan sekoittaen. Pienennä sitten lämpö miedolle ja keittele seosta noin 5min, kunnes se sakenee. Muista sekoitella seosta lähes koko ajan, ettei se pala pohjaan.

Kaada seos kulhoon ja anna sen jäähtyä. Voit laittaa kulhon kylmään vesihauteeseen hetkeksi.
Vaahdota sitten seosta sähkövatkaimella. Lisää paloiteltu huoneenlämpöinen voi ja vaahdota seos kuohkeaksi. Purkita ja nosta jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Tahnaa voi myös pakastaa.

Lemon curdia voi käyttää esim. sitruuna-marenkipiirakkaan, kakun täytteeksi, brita-kakkuun tai vaikka jäätelön päälle!


Tällä ohjeella tulee silkkisen pehmeää tahnaa. Nätimpää kuin kauppojen tahnat.

Muita ideoita keltuaisten ja valkuaisten käyttöön löytyy täältä. Keltuaisia tarvitaan esim. jäätelön, suklaamoussen tai creme bruleen valmistukseen. Valkuaisia tarvitaan mm. marenkivaahtoon, sorbetteihin, mousseihin ja kakkupohjaan, josta halutaan täysin valkoinen. Valkuaisia voi myös ostaa kaupasta valmiiksi purkitettuina, jolloin ei tarvitse stressata keltuaisten kohtaloa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3