Loppiaisen kuninkaiden kakku



Idän tietäjät saapuivat kolmantenatoistapäivänä Jeesuksen syntymästä. Ruotsiksi trettondag, engl. Twelfth day, kaksitoista päivää joulun jälkeen. Tammikuun 6. päivänä vietettävä loppiainen on vanhempi juhla kuin joulu. Läntisessä kirkkokunnassa se on idän tietäjien juhla.

Espanjan- ja katalaaninkielisillä alueilla se on joulunajan kohokohta. Ranskassa loppiaiseen kuuluu kolmen kuninkaan kakku, Galette des rois, joka on saanut nimensä idän tietäjien mukaan. Ensimmäinen kirjallinen maininta kakusta on vuodelta 1311. Ennen kakun sisälle kätkettiin pieni onnea tuottava papu, fève. Nykyään kakun sisälle saatetaan leipoa melkein mikä tahansa posliiniesine.

Galette des rois

Pohja:
500g lehtitaikinaa

Täyte:
125g huoneenlämpöistä voita
125g (n.2dl) tomusokeria
125g (n.2dl) mantelijauhetta
2 munaa
½tl vaniljajauhetta

Kauli lehtitaikinasta levy piirakkavuoan pohjalle. Sekoita kaikki täytteen ainekset sekaisin sähkövatkaimella. Kaada täyte pohjan päälle ja kätke täytteen sekaan halutessasi papu tai posliiniesine. Varo laittamasta mitään muovista uuniin. Kauli taikinasta katto piirakan päälle. Jos taikina vaikuttaa lötköltä, laita piirakka jääkaappiin hetkeksi ennen paistamista.


Vedä puukolla vapaavalintaisia viiltoja piirakan pinnalle. Voitele pinta kananmunalla.
Paista piirakkaa 200 asteessa 30-45min.


Anna jäähtyä ja tarjoile.

Historiaa
 
Matteuksen evankeliumissa tietäjät tulevat itäisiltä mailta. Nykysuomennoksessa ei puhuta enää itämaan tietäjistä, vaan he ovat idän tietäjiä. Evankeliumissa ei mainita montako tietäjiä on, mutta he eivät ole kuninkaita eikä heistä puhuta nimillä. 200-luvulla syntyi käsitys, että tietäjiä oli kolme heidän antamiensa lahjojen mukaan. Keskiaikaisen legendan mukaan heidät on myös nimetty. Nimet mainitaan erään basilikan mosaiikissa. Kuvan yläpuolella mainitaan SCS Balthassar + SCS Melchior + SCS Gaspar. Kuninkaiksi tietäjät tulkittiin vasta 500-luvun jälkeen. Tietäjäkuninkaiden todellinen kotimaa on tuntematon. Erään legendan mukaan he olivat Nuubian ja Arabian kuningas, Saaban kuningas ja Tarsiin kuningas.

 Lähde: Marja Tanhuanpää, Taivaallista mannaa


Seuraava kristillisen kalenterin historiapläjäys taitaakin olla sitten Laskiainen.
Lue tietopaketti myös Lucia Neidosta ja Luciapullista. Olen viime aikoina innostunut kovasti historiasta, minkä ehkä huomaa..

Tämä ohje löytyy myös Kakkumonsterin joulublogista, joka hiljenee nyt seuraavaan jouluun asti.
Kiitos kaikille lukijoilleni! 

Kommentit

  1. Hyvin onnistunut 'Kolmen kuninkaan kakku' !
    Hauskaa, että kirjoitit taustaa...eri kirjojen ja eri maiden tarinoita yhdistämällä oppii....
    Terveisin nami-hiiri

    P.S. Yleisesti paistoksien sisään laitettavat erilaiset yllätykset ovat paiston kestävää 'muovia', joita leipomotkin käyttävät ja joita saa ostaa.

    VastaaPoista
  2. wau, kaunis kakku! upea :)

    ja ihana infopläjäys. en ole tiennyt tätä aiemmin loppiaisesta. aina oppii uutta! ja kukaa sanoo, ettei leivontablogit opeta ja sivistä ;)

    VastaaPoista
  3. Minä oon näin aikuisiällä alkanu kiinnostuun mm historiasta. Ku ei oo pakko osata :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3