Rahkapullat



Mummullani oli tapana tehdä aina rahkapullia pääsiäiseksi. Itse en olekaan koskaan aiemmin kokeillut näitä. Näitä varten voi tehdä ihan tavallisen pullataikina esim. tällä korvapuustien ohjeella.
Mikäli haluaa keventää, kannattaa testata dieettipullaohjettani.

Tein nämä pullat tuolla korvapuustiohjeellani, mutta käytin sokerin tilalla intiaanisokeria ja osan voista korvasin rahkalla. Ylhäällä olevan kuvan taustalla näkyvä pupukortti on Raidalta. Kiitoksia jälleen kerran ihanasta yllätyksestä!

Täytettä varten tarvitaan 400g rahkaa ja 2 munaa. Lisäsin myös rahkan joukkoon hieman rusinoita. AnnaMaria oli lisännyt rahkan joukkoon mustikoita, mikä oli minusta hirmu hauska idea. 
Laitoin osaan pullista vaniljarahkaa ja osaan sitruunarahkaa. Ihastuin tuohon sitruunarahkaan ikihyviksi. Mutta vaniljakin oli ihan hyvää. Mikäli ei halua ostaa makurahkoja, voi näihin käyttää tavallista rahkaa, jota voi maustaa itse vaniljalla ja sokerilla.

200g:aan rahkaa lisätään yksi muna. Kannattaa kuitenkin säästä hieman kananmunaa voiteluun.
Pyörittele pullataikinasta palleroita pellille. Paine pullat keskeltä kasaan ja nosta koloon nokare rahkaa. Voitele munalla. Paista pullia 200 asteessa noin 15min.

Jotkut käyttävät täytteesen pelkkää rahkaa ilman kananmunaa, mutta kananmuna sitoo kuitenkin täytteen hyvin keskelle, joten suosittelen käyttämään sitä. Ellei syöjissä sitten ole vegaaneja.


Itse tehty pulla on aina parasta. Maistoin töissä konditorian valmispullaa ja eihän se hyvälle maistunut. En oikein osaa sanoa, mikä siinä tökki. Varmaan jokin teollinen maku.


 Ihanaa pääsiäistä kaikille!

Kommentit

  1. jee, sulonen pupukortti (vaikka nyt vähän itse sanonkin...), kiva että löysi perille :) rahkapullat on parhautta! niinkuin kaikki kotitekoinen pulla.

    VastaaPoista
  2. Kortti on ihana <3
    Kyllä se kotitekoinen on aina parasta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3