Britakakku



Tämä on ensimmäinen kerta, kun teen itse britakakkua! Mitenköhän näin on päässyt käymään..
3v minileipuri toimi jälleen assistenttina. Hän on nykyisin lähes jokaisessa leivontaoperaatiossa mukana.

En oikein osaa sanoa kuuluuko tämä kääretorttu-, leivos-, kakku- vai piirakkakategoriaan.
Kakun nimellä tämä kuitenkin kulkee. Britakakku on klassinen leivonnainen, jota tehdään usein kesäisin tuoreista marjoista.

Olen syönyt mm. lakoista/hilloista tehtyä britakakkua, joka oli todella ihanaa. Mansikkainen on aika perus, mutta minusta vadelmat ovat tähän täydellisiä, sillä pohja on hyvin makea ja vadelmien kirpeys tasoittaa sitä kivasti. Toki kaikenlaisia variaatioita on runsaasti. Kakkuun voi lisäillä myös esim. suklaa- tai kinuskikastiketta. Minä halusin kuitenkin pysyä mahdollisimma uskollisena perus reseptille.

Pohja:
125g voita huoneenlämpöisenä
1dl sokeria
3 keltuaista
1,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl maitoa

Marenki:
3 valkuaista
1dl sokeria

Täyte:
4dl kermaa
2tl vaniljasokeria
n.200g vadelmia

Mikäli omistat yleiskoneen, aseta pieni leivonnasta innostunut lapsi sen eteen ja mittaa hänelle kaikki ainekset valmiiksi.
Yleiskone on helppo ja turvallinen pienelle leipurille. Käsivatkain on hiukka hasardi. 

 
1. Ensin vaahdotetaan voi ja sokeri suurella nopeudella. 
2. Sitten lisätään keltuaiset yksitellen koko ajan sekoittaen matalalla nopeudella. 
3. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää ne seokseen vuorotellen maidon kanssa. 

4. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja kaada seos sen päälle tasaisesti aivan kuin kääretorttua tehdessä. Minä käytin pientä uunipeltiä, sillä taikinaa on kuitenkin aika vähän.

5. Marenkia varten vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Ylösalaisin asetetusta kulhosta ei saa tippua marenkia ulos. Levitä marenki pohjan päälle tasaisesti.


 Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa 20-30min, kunnes marenki on kauniin ruskea.
Anna jäähtyä vähintään 30min.
 

 Ei ole sponsoroitu, mutta tämä tupperwaren vatkauskulho on täydellinen kerman vatkaamiseen, sillä tällä välttyy roiskeilta. 
Lisäksi tämä on megakätevä lasten kanssa, joilla tahtoo kulhot ja vispilät herkästi lentää pitkin seiniä.

 
Vinkki!
Mikäli käytät vain yhtiä vatkaimia, vaahdota ensin valkuaisvaahto ja tee sitten vasta keltuaispohja. Näin ei tarvitse pestä kulhoa välissä. Minä tein marengin kuitenkin käsivatkaimella, koska se tulee nopeaa.


Täyttäminen
Täytettä varten vaahdota kerma jämäkäksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla.
Jaa pohja kahteen osaan. Nosta toinen levy tarjoilualustalle. Levitä tämän päälle kermavaahtoa ja ripottele päälle vadelmia. Nosta toinen levy päälle ja levitä sen päälle loput kermasta. Lisää vadelmat.



 Meidän ukkelilla oli sokeria tukassa asti.
Hän käyttää hiuksiaan joka aterian jälkeen servettinä..



Kakku säilyy kylmässä noin viikon. 
Kakku kannattaa säilyttää joko kakkukuvun alla tai kelmutettuna.


Kuten varmaan kaikki jo huomasikin, tätä kakkua varten erotellaan valkuaiset ja keltuaiset. 
Vinkkejä erotteluun löytyy täältä. Samasta postauksesta löytyy myös vinkkejä eri leivonnaisiin, joihin tulee pelkästään valkuaisia tai keltuaisia.


Vielä kerkeää nauttia tuoreista marjoista!

Kommentit

  1. Näyttää niin hyvälle, että tekis mieli maistaa!😀

    VastaaPoista
  2. Britakakku on niin ihanaa, itse olen aina tehnyt mansikoista! <3 Meidän blogissa olisi elokuun vadelma-haaste, johon tämä sopisi loistavasti. Käy kurkkaamassa: http://serkustensuklaaunelma.blogspot.fi/2016/08/elokuun-haaste.html

    VastaaPoista
  3. Nam! Brita on herkkua. :p Mehevän näköinen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3