Sateenkaarikuppikakut (video)



Pidin viime kuussa Tupperware kutsut kavereille. Tuttuni toimi esittelijänä, joten pääsin testaamaan muutamia tuotteita ennen kutsuja. Lisäksi opetin kutsuilla vieraille hieman kuppikakkujen koristelua. 

Testasin mm. silikonista muffinimuottia, donitsimuottia, vohvelimuottia sekä kupolin mallista muottia. Silikoniset vuoat kestävät hyvin uunia, mutta niillä valmistuu myös hyydytettävät ja pakastettavat leivokset. Minulle tietysti vyöryi heti paljon ideoita mieleen ja kokosin näistä ihan oman videon.



Nämä kuppikakut on tehty ihanalla Madeleine kuppikakkujen ohjeella. Tein aikoinaan ohjevideonkin näiden valmistuksesta youtubeen, mutta siinä videolla on niin paljon lasten kiljuntaa ym. taustameteliä, että oli pakko tehdä uusi. Tällä ohjeella tulee täydellisiä kuppikakkuja, jotka ovat samalla herkullisia että pumpulinpehmeitä.

 Tässä on vielä ohje, mitä käytin. Yllä olevan linkin takaa löytyy ohje sitruunamehulla maustettuihin kuppikakkuihin. Tällä kertaa maustoin kuitenkin kuppikakut vaniljalla. Ohjeella tulee noin 20 muffinia.


Madeleine cupcakes

185g vehnäjauhoja
1 1/4tl leivinjauhetta
200g munia (noin 4kpl)
180g sokeria
110g glukoosisiirappia
40g voita
3rkl maitoa
1tl vaniljajauhetta
 
Vaniljajauheen tilalla voi käyttää 2-3tl vaniljasokeria tai 1 vaniljatanko. 
Muffinit voi maustaa myös 0,8dl sitruunamehua. 

170 astetta. 20min.

Osaan muffineista tein helpon sateenkaarikoristelun kermasta ja irtokarkkihyllyn värikkäästä karkkinauhasta. Kermaa kannattaa varata vähintään 5dl. Kerman sekaan kannattaa lisätä 2rkl vaniljakreemijauhetta, joka stabiloi vaahtoa. Arlan kuohukerma on yksi parhaista kermoista. Kerman joukkoon voi lisätä rahkaa tai tuorejuustoa, jolloin se jämäköityy lisää. Tällöin kannattaa kuitenkin muistaa lisätä myös sokeria. Katso videolta tarkempi koristeluohje.

Opetin kutsuilla vieraille muutamia pursotustyylejä. Suurin osa kuppikakuista menikin vieraille koristeltavaksi. Lapset innostuivat tästä ohjelmanumerosta kovasti.


Sateenkaarikuppikakut


Tämä koristelu on helppo ja nopea. Tarvitaan vain kermavaahtoa ja irtokarkkihyllyn moniväristä karkkinauhaa. Yllä olevien kuppikakkujen kuorruttamiseen kannattaa varata 5dl kermaa ja 2 karkkinauhaa. Nämä kuppikakut sopivat hyvin esim. lasten syntymäpäiville! Katso videolta tarkemmin koristelu.


Kupolijuustokakut


Koristelin kuppikakut kupolimuotteihin tehdyillä juustokakuilla. Kakut on vielä kuorrutettu suklaa ganachella. Helpompaa olisi ehkä vuorata muotit ensin sulalla suklaalla ja antaa näiden jähmettyä kylmässä. Sitte vasta kaataa juustokakkumassa muotteihin. 

Käytin kahvijuustokakkuohjettani, joka on yksi luotto-ohjeistani. Korvasin maustamattoman tuorejuuston tällä kertaa kardemumma-kaneli tuorejuustolla, mutta tämä oli huono veto. En tykännyt yhtään. Kardemumma teki tuorejuustosta pippurimaisen. Ei hyvä.

Juustokakkumassa kaadetaan muotteihin ja annetaan kakkusten jähmettyä pakkasessa 6-8h. Tämän jälkeen kakut on helppo kumota muotista. Muotteihin voi valmistaa myös jäätelön, hyytelön tai vaikka suklaaleivoksen.

Juustokakkujen kuorrutus löytyy videolta. Suklaa ganache kovettuu melko nopeaa jäisen kakun pinnalle, mutta valui jääkaapissa suljetussa rasiassa kakun pinnalta yön aikana pois. Joten kakut kannattaa ehdottomasti kuorruttaa vasta tarjoilupäivänä!


Juustokakut voi koristella myös aina yhtä ihanalla peilikirkkaalla suklaakuorrutteella, kuten yllä olevat leivokset. Kupolin mallinen kakku kannattaa kuorruttaa vähintään kolme kertaa, sillä kuorrute valuu herkästi kakun päältä karkuun. Mirror glaze pysyy kohtalaisen hyvänä kakun pinnalla, mutta kuorruttaisin leivonnaiset siltikin vasta tarjoilupäivänä.


Katso lisää kuppikakkureseptejä täältä. Videolla vilahtaa myös belgialaiset vohvelit, joiden ohje löytyy täältä. Uunidonitsien ohje löytyy täältä. Hieman terveellisempi versio täällä.
Löydät oman Tupperware myyjäsi täältä.

Kommentit