Aprillipäivän kuppikakut (video)



Tänään narutan ihmisiä kuppikakuilla, jota maistuvat lihapullalle ja perunamuusille! Kukapa ei niistä tykkäisi. Toisaalta, kun odottaa makeaa leivonnaista ja saa kylmää pottumuusia voi naama olla hieman virneessä..

En pahemmin välitä aprillipäivästä, mutta tämmöiset harmittovat ruokakepposet ovat minusta hauskoja. Kunhan sisälle ei laita mitään todella pahaa tai ei-syötävää.


Lihapullat
5kpl

200g jauhelihaa
½dl korppujauhoja
½dl maitoa
1 muna
1rkl jauhelihamaustetta
1rkl sipulirouhetta

Sekoita ainekset kulhossa ja painele muffinivuokiin.
Paista 225 asteessa 15-20min. Anna jäähtyä

Perunamuusi

1kg perunoita
2dl kevyt maitoa
suolaa
2rkl voita

Kuori perunat ja pilko vähän pienemmiksi, niin muusi valmistuu nopeampaa. Keitä perunoita keskilämmöllä noin 15-20min. Kaada vesi pois ja muusaa perunoita hieman. Kuumenna maito kiehuvaksi ja lisää joukkoon. Lisää suola ja voi. Sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi. 

Perunamuusia tehdessä on tärkeää muistaa, että perunat eivät saa jäähtyä keittämisen jälkeen eikä maito saa olla kylmää, sillä tällöin muusista tulee liisteriä.

Pursota pottumuusia kuppikakkujen pinnalle tähtityllalla. Muusi on helpoin pursottaa tuoreena ja hieman lämpimänä. Mikäli haluat nauttia näistä kuppikakuista, muista lämmittää ne ennen tarjoilua..

Lisää aprillipäivän leivonnaisia täällä!


Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3