Mehiläisdonitsit

 

 

Nämä suloiset uunissa paistettavat mehiläisdonitsit ovat limedonitseja sitruunakuorrutteella. Näistä tuli todella ihananmakuisia! Sitruuna sopii leivontaa loistavasti, koska se tuo leivonnaisiin paljon raikkautta.


 1 dl sokeria
 1 muna
 1,25 dl kermaa tai piimää tai maustamatonta jogurttia
 ½ dl öljyä
 3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
 1 tl leivinjauhetta
 ½ tl ruokasoodaa
 ½ tl vaniljajauhetta
1 limen kuoriraaste 

 

Sekoita kulhossa sokeri, öljy, kerma ja kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon. Lisää lopuksi limen kuoriraaste. Voitele donitsipelti ja pursota taikina koloihin. Paista donitseja 175 asteessa noin 15min uunin keskitasolla. Paistamiseen voi käyttää myös kiertoilmaa. Anna donitsien jäähtyä vuoassa ja kumoa ne sitten varovasti lautaselle. Ohjeella tulee 12 donitsia.


 
Donitsit voi vielä dipata sulassa voissa ja kanelisokerissa. 
 
 
Valmistin donitseille kuorrutteen sitruunanmakuisesta tomusokerista ja limemehusta. Makutomusokereita saa leivontatarvikeliikkeistä ja nykyisin myös hyvinvarustetuista marketeista. Tomusokeria tarvitaan vähintään 2dl. Joukkoon lisätään nestettä teelusikallinen kerrallaan, kunnes seos on levittyvää, mutta yhä paksua. Jos nestettä menee liikaa, lisätään tomusokeria. Minä käytin nesteenä limestä puristettua mehua, mutta pelkkä vesi käy myös. Kuorrutetta voi värjätä elintarvikeväreillä. 
 
Pursotin donitsien päälle vielä kuvioita mustilla candy melts napeilla. Niitä saa myös leivontatarvikeliikkeistä. Candy meltsit ovat feikkisuklaata eli ne eivät sisällä kaakaovoita, minkä takia ne sopivat hyvin koristeluun. Candy meltsit sulatetaan valkosuklaan tavoin eli varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Itse teen usein, niin että laitan suklaan pieneen minigrip pussiin ja pussin kuumaan veteen. Vesi ei saa kuitenkaan olla niin kuumaa, että pussi sulaa. Joku 42 astetta on ihan hyvä. 
 
 
Koristelin osan donitseista vielä pienillä sokerimassamehiläisillä. Näiden muovaamisesta en valitettavasti kerennyt ottaa vaihekuvia tai videota. Silmät ja suu on tehty elintarviketussilla. Muu on sokerimassaa.


Yllä vanha video-ohje donitsien valmistamiseen. Videolta löytyy myös paljon lisää kuorrutevinkkejä.

Mehiläiset sopisivat paremmin kevääseen, mutta näkyyhän noita tuossa pihalla vielä kovasti pörräävän. Mehiläiset ovat hyvin tärkeitä ekosysteemille, mutta ne ovat vaarassa  kadota maailmasta. .

Kommentit