Jaffakakku

 


 

Äkkiseltään appelsiini-suklaakakku saattaa kuulostaa aavistuksen tylsältä, mutta minusta tämä ohje on hauska, koska se on täytekakun ja juustokakun yhdistelmä. Appelsiini ja suklaa sopivat täydellisesti yhteen ja tässäkin kakussa kaikki maut olivat kohdallaan. Täytteen joukkoon voisi lisätä vielä 100 g valkosuklaata tai maitosuklaata, mutta muutoin ohjeesta tuli täydellinen.

Kakussa on täytteenä mascarponemousse ja itse keitetty appelsiini curd tahna. Tahnan tilalla voi käyttää hilloakin, mutta tahnasta tulee mehevämpi ja voimakkaamman makuinen täyte. Suosittelen ehdottomasti testaamaan sitä!

Ylijäämä mascarponesta tein vietnamilaista tuorejuustokastiketta muistuttavan kuorrutteen kakun kylkeen. Tämä ei ihan täydellisesti onnistunut, joten aion jatkossa vielä vähän jatkojalostaa ohjetta.

 


 

Pohja on tehty suosikki suklaakakkupohjan ohjeellani, eli schwarzwaldin kakun ohjeella. Sillä tulee mehevä ja suklainen kakkupohja. Puolitin ohjeen ja paistoin kakun 18cm vuoassa. Leikkasin kakun vain kahteen osaan ja laitoin väliin appelsiinicurdia ja mascarpone täytettä. Pohjien kostutukseen käytin pelkkää vettä.


Täyte

2 dl kermaa
150 g mascarponea
1 appelsiinin kuoriraaste
1-2 rkl sokeria
½ dl appelsiinimehua
4 liivatelehteä
(100 g valko/maitosuklaata)

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone, kuoriraaste ja sokeri. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10 min ja sulata ne sitten kiehuvaan appelsiinimehuun. Jäähdytä seosta minuutti vähän väliä sekoittaen ja lisää seokseen. Täytteen joukkoon kannattaa mielestäni lisätä vielä sulaa suklaata.

 


 

Appelsiinicurd

3 appelsiinin kuoriraaste
1dl appelsiinimehua
3 keltuaista
3/4dl hillosokeria
3/4dl sokeria
50g voita

Laita keltuaiset, sokerit, mehu ja kuoriraaste kattilaan.
Appelsiineista puristettu mehu kannattaa siivilöidä, jotta seoksesta tulee tasainen.

Kiehauta seos koko ajan sekoittaen. Pienennä sen jälkeen lämpö miedolle ja keittele seosta noin 5min, kunnes se sakenee. Muista sekoittaa seosta lähes koko ajan ettei se pala pohjaan.

Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä. Prosessia voi nopeuttaa laittamalla kulho kylmään vesihauteeseen. 

Vaahdota jäähtynyttä seosta sähkövatkaimella. Lisää paloiteltu huoneenlämpöinen voi ja vaahdota seos kuohkeaksi. Purkita ja nosta jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Tahnaa voi myös pakastaa.
 
Tahnan ohjeesta riittää täytettä myös 24cm kakkuun. Tuolloin tahnan joukkoon kannattaa lisätä 2 liivatelehteä, jotta se varmasti pysyy jämäkkänä kakun sisässä. Tahnan voi myös sekoittaa appelsiinimoussen joukkoon. 
 
 




Kuorrutin kakun suklaa ganachella (100 g tummaa suklaata + 1 dl kermaa). 
Minun ganachesta tuli hieman liian jämäkkää, koska käytin kermaa 3/4 dl, joten kannattaa ehdottomasti käyttää desi kermaa. Maitosuklaan kanssa 3/4 dl voi riittää. Riippuu vähän suklaamerkistä.

Koristelin kakun kermavaahtopursotuksilla, Jaffa-kekseillä ja suklaanonparelleilla.
Katso kakun valmistus kokonaisuudessaan videolta.
 
 
 

 
Mascarponekastikkeeseen käytin 100 g mascarponea, 1-2 rkl tomusokeria, 2 rkl kinuskikastiketta ja noin desi kermaa. Kastikkeen valmistuksen näet videolta, mutta aion tosiaan jatkossa vielä vähän parannella tätä ohjetta. Kastikkeen maku oli ihana, mutta koostumus oli vähän liian vaahtomainen.
 
 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3