Minijuustokakut

 


 Nämä söpöt minikakut ovat uunissa paistettuja sitruunajuustokakkuja. Pohjana on kokonainen keksi, joka toimii loistavasti myös koristeena eikä nämä mielestäni tarvitse mitään muuta koristusta. Ohje on helppo ja nopea, kunhan vain malttaa sen jälkeen antaa näiden jäähtyä kunnolla.


12 kpl

200 g sitruunarahkaa
200 g sitruunatuorejuustoa
½ dl tomusokeria
2 kananmunaa
½ tl vaniljajauhetta tai 1 tl vaniljasokeria

Pohjalle 12 täytekeksiä


Sekoitä täytteen ainekset keskenään. Nosta yksi keksi kunkin muffinivuoan pohjalle ja lado päälle täytettä. Paista kakkuja vesihauteessa 150 asteessa 30-40min. Anna kakkujen jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen kumoamista. Kakut voi myös pakastaa.

Jos et halua käyttää vesihaudetta, voi nämä paistaa sitä ilmankin 150 asteessa 30min ajan. Sitten jätetään uunin luukku raolleen, käännetään uuni kiinni ja annetan näiden olla uunissa jälkilämmössä vielä 30min. Katso tarkemmat ohjeet videolta.



Aika söpöjä tuli. Käytin kekseinä Oreoita ja Ballerina keksejä. Sopivat mielestäni loistavasti pääsiäiseen!


Uunissa paistettavat juustokakut ovat pumpulimaisen pehmeitä ja kermaisia. Näistäkin tuli aivan ihania ja raikkaita. Samaa ideaa voi toki myös käyttää hyydytettäviin juustokakkuihin eikä reseptiä tarvitse muuttaa mitenkään.

 


 

Kommentit