Luukku 15: Omenatrifle | Kerrosjälkiruoka


Tämä helppo omena-kaneli trifle valmistuu hetkessä tuoden ihanan jouluisen tuoksun koko taloon. Teen usein kerrosjälkiruokia kulhoon kesäisin mansikoista, kääretorttupohjasta ja kermavaahdosta. Tänä vuonna keksin soveltaa idea jouluun ja keitettyihin omenoihin. 

Keitetyt omenat ovat vanha klassikko leivonnainen, josta löytyy ihan oma videokin täältä. Keitinliemestä saa vielä ihanan omenakanelisiirapin, jota voi käyttää sekä leivontaan että kuumiin juomiin. 

Valmistin tätä varten 20cm sokerikakkupohjan, mutta tähän voi aivan hyvin käyttää jotain ylijäämäkakkupohjaa, valmiskakkua tai keksejä. Vähän kuin pappilan hätävarassa. 


Keitetyt omenat

1 kg omenoita
6 dl vettä
100 g sokeria
3 kanelitankoa
3 kokonaista neilikkaa


  • Kuori omenat ja poista kodat. 
  • Pilko omenat neljään osaan.
  • Laita kaikki ainekset kattilaan ja keittele keskilämmöllä 10-15min, kunnes omenat pehmenevät.
  • Siivilöi liemi talteen ja anna omenoiden jäähtyä.



Kermavaahtotäyte

4 dl vispikermaa
1-2 rkl tomusokeria
½ tl vaniljajauhetta


Laita ainekset kulhoon ja vaahdota käsivatkaimella tai yleiskoneella vaahdoksi.
Jos valmistat sokerikakkupohjan, leikkaa se kolmeen osaan. Trimmaa levyjä tarvittaessa pienemmiksi, jotta ne mahtuvat kulhoon.

Kerrosjälkiruokaa varten käytän aina parin litran lasikulhoa, mutta jälkiruoan voi periaatteessa koota mihin tahansa kulhoon. Lasikulhosta kerrokset erottuvat vain parhaiten. 

Kulhon pohjalle asetellaan 1/3 omenoista, 1/3 kermavaahdosta ja yksi kakkupohja. Kakkupohjaa voi kostuttaa omenakanelisiirapilla. Toistetaan tämä vielä kaksi kertaa ja peitetään kulho kelmulla. Nosta kulho jääkaappiin pariksi tunniksi.

Koristele trifle vielä kermavaahdolla (2dl vispikermaa + 1 rkl tomusokeria).



Pieni kanelipullakonvehti on ostettu Turkulaisesta MBakeryn kahvilasta. Kanelipullakonvehteja on myös helppo tehdä itse. Kehittelin ohjeen näihin kaksi vuotta sitten ja siitä tuli aivan täydellinen. Resepti löytyy täältä.

Kommentit