Red velvet heart cake




Tämän vuoden ystävänpäiväkakun sisältä paljastuu sydänyllätys! Kakku itsessään on klassinen Red velvet cake eli mehevä ja herkullinen suklaakakku voi-sokerikreemitäytteellä. Video-ohje kakkuun löytyy myös YouTubesta!

Alle olevalla ohjeella tulee noin 20cm kakku. Ohjeen voi tupalta 24cm vuokia varten. Minä käytin tällä kertaa Wiltonin erikoisvuokiani, joiden avulla saa kakkuun hauskan sydänkuvion. Tätä varten tuplasin alla olevan ohjeen varmuuden vuoksi. Ohjeella voi tehdä myös kuppikakkuja.

Pohja:

250 g jauhoja
½ tl suolaa
2 rkl kaakaojauhetta
113 g voita
300 g sokeria
2 munaa
1 rkl vaniljaa
240 ml piimää
2 rkl punaista elintarvikeväriä
1 tl viinietikkaa
1 tl ruokasoodaa 
 
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa kaksi 20cm kakkuvuokaa leivinpaperilla ja voitele reunat. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita punainen väri piimän joukkoon. Lisää vuorotelleen kuivien aineiden kanssa seokseen. Sekoita tasaiseksi. Sekoita viinietikka ja sooda keskenään, anna kuplia hetki ja sekoita taikinan sekaan. Kaada taikina välittömästi vuokiin ja paista noin 30min. Anna jäähtyä.

Taikina mahtuu juuri ja juuri yhteen 20cm vuokaan, mutta suosittelen paistamaan taikinan kahdessa vuoassa, jolloin paistoaika lyhenee ja kakku paistuu tasaisemmin. Ohjeen voi myös tuplata ja paistaa 2x24cm vuoissa. Tällöin paistoaika on noin tunti.

Katso kakun kokoaminen videolta!




Täyte:

250 g voita
5 dl tomusokeria
250 g mascarpone tuorejuustoa
2-3 rkl vaniljasokeria

Tämä täyte sopii kakkuun täydellisesti. Ohjeella tulee tarpeeksi täytettä ja kuorrutetta 20cm kakkuun. Minun sydänkakkuuni tämä ohje riitti vain täytteeksi, joten kuorrutin kakun vielä suklaa-kinuskikreemillä, jonka ohje löytyy täältä.  Tuo kreemi on yksi suosikeistani ja toimii hyvin myös kuppikakkujen kuorrutteena.



Lisää ystävänpäiväleivonnaisia löytyy täältä!

 


Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille!


Kommentit