Syksyinen täytekakku

 


 Moikka pitkästä aikaa! 

Edellisestä videosta onkin kulunut jo parisen kuukautta, kun aika vierähtää niin nopeaa. Minulla on ollut töissä kiireitä erikoistumisen takia ja lisäksi muutimme uuteen kotiin syyskuussa! Edellinen talo oli kaunis, mutta epäkäytännöllinen, joten muutto oli todella fiksu ratkaisu. Muutimme ihan samassa naapurustossa, jolloin poikien matkat kouluun ja kavereille pysyivät samana. Tämä talo oli aivan täydellinen löytö ja pojatkin ovat aivan innoissaan. Edellisessä talossa yksi naapureistamme oli lisäksi psyykkisesti hyvin sairas, joten senkin takia oli kiva päästä hieman sivummalle. 

Aloitin kesällä taas jalkapallon pitkästä aikaa ja minähän tietenkin menin rikkomaan jalkani heti toisessa pelissä. Nilkan nivelside repesi ja sitä parannellessa meni monta viikkoa. Nyt jalka on kuitenkin taas treenikunnossa, mutta pitää jatkossa muistaa ettei nivelet ole enää kuin parikymppisillä.. Lisäksi minulle sattui toinenkin loukkaantuminen toukokuussa lasten kanssa keilaradalla. Nimittäin vasen peukaloni meni osittain sijoiltaan ja sitäkin parannellessa meni 3-4kk! Olin aivan paniikissa, koska olen vasenkätinen ja aloin olemaan jo todella epätoivoinen. Mutta tästäkin kerron muutamalla sanalla lisää alla olevassa videossa!

 


Tänään on siis vuorossa syksyinen täytekakku, jossa on mm. keitettyjä omenoita, kinuskia ja kerma-mascarpone vaahtoa. Kakkupohja on tuttu 15cm voikakkupohja. Tosin tällä kertaa lisäsin joukkoon pullamausteseosta, joka sisältää mm. kardemummaa ja kanelia.

 

Voikakkupohja:

250g voita
250g (2,7dl) sokeria
4 munaa
225g (3,8dl) vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

175 astetta, 50-75min. Katso valmistusohjeet videolta.
Raaka-aineet erikokoisille vuoilla  löytyy täältä.

 

Täyte:

4 dl kermaa
250 g mascarpone tuorejuustoa
2-3 rkl tomusokeria
1-2 tl vaniljasokeria


Lisäksi väliin tulee keitettyjä omenoita ja kinuskia. Molemmat ohjeet ovat ennestään tuttuja ja erittäin hyviksi todettu! Raaka-aineet löytyvät linkkien takaa ja valmistusohjeet videoilta.


Tällä ohjeella tulee täydellinen kinuski, joka ei revi hampaita kahtia. Käytän tätä aina leivonnassa, koska sen koostumusta on helppo hallita kerman määrää vaihtamalla. Kakkuja varten käytän kermaa korkeintaan 1dl, mutta jääkaappikylmää löysää kinuskia varten, voi kermaa lisätä jopa 2,5 dl. Tässä vielä raaka-aineet.

 Täydellinen kinuski:

225 g (n.2,8 dl) sokeria
65 ml vettä
85 ml kermaa
1 tl vanilja-aromia
70 g pehmeää voita
 
 


Toinenkin video on työn alla, joten toivotaan että tänä syksynä saan enemmän videoita aikaa, mitä kesällä! Ihanaa syksyä kaikille!


Kommentit