Hae tästä blogista

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Helpot bagelit

 



  Nämä terveelliset bagelit ovat nopeita ja helppoja tehdä. Taikinaa ei tarvitse kohottaa eikä bageleita keitetä ennen paistamista. Nämä valmistetaan täysjyväjauhoista ja lisäproteiinia tulee kreikkalaisesta jogurtista. Sain inspiraation näihin Avocadoa ja sitruunaa -blogista.

Moni on varmaan huomannutkin, etten yleensä valmista leipää, sämpylöitä tai vastaavia. Tämä johtuu pääasiassa siitä, etten yksinkertaisesti syö leipää. Pidän kyllä tietyistä leivistä, mutta olen melko nirso niiden suhteen. Esim. sämpyöistä en syö juuri koskaan. Lisäksi koitan pitää ruokavalioni mahdollisimman terveellisenä ja monipuolisena ja olen huomannut, että leipä on vähän liian yksinkertainen ja helppo ruoka. Jos syö paljon leipää, jää osa kasviksista ja hedelmistä herkästi syömättä. Mutta joskus on kiva julkaista täällä jotain leipäaiheisia ohjeita. En tosin väitä että olen näissä mestari, mutta perusjutut on kyllä hallussa.


 8 kpl

5,5-6 dl grahamjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1,5 tl suolaa
2 tl chia-siemeniä
5 dl kreikkalaista jogurttia

Päälle:
seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä

Voiteluun:
1 kananmuna tai ½ dl purkkivalkuaisia

 

  • Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  • Sekoita kulhossa jauhot, chia, leivinjauhe ja suola. 
  • Lisää joukkoon jogurtti ja sekoita tasaiseksi. 
  • Vaivaa taikinaa hetki pöydällä ja jaa se sitten kahdeksaan osaan. 
  • Pyöritä palasista pötkylöitä ja yhdistä niiden päät yhteen. Nosta bagelit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  • Voitele kananmunalla ja ripottele päälle siemeniä.
  • Paista uunin keskitasolla 25 min.

 

 


Koska bagelit eivät sisällä rasvaa, suosittelen täyttämään nämä jollain rasvapitoisella, esim. avocadolla, levitteellä, tuorejuustolla ym. Mutta suosittelen käyttämään vain hyviä rasvoja, ei voita tms. Täytteeksi voi myös laittaa juustoa, lihaa, lihankorviketta, kasviksia, salaattia.. ihan mitä vain! Katso näiden valmistus vielä uusimmalta youtube videolta!



torstai 14. syyskuuta 2023

Matcha-kakku

 

 

Matcha on vihreää teetä, jota valmistetaan tee-kasvin lehdistä jauhamalla. Sitä on perinteisesti käytetty japanilaisissa tee-seremonioissa, mutta nykyään matchaa nautitaan niin arjessa kuin juhlassakin eri puolilla maailmaa ja siitä leivotaan erilaisia leivonnaisia.

Minä halusin testata ideaa tavalliseen naked cake -tyyliseen täytekakkuun. Tästä tulikin todella herkullisen värinen eikä valmistuksessa ole käytetty lainkaan keinotekoisia väriaineita.

Itse en fanita matchan makua, mutta kakusta tuli silti todella kivanmakuinen. Matcha sisältää kofeiinia, mutta vähemmän kuin esim. kahvi. Kofeiiniherkille se saattaa kuitenkin aiheuttaa oireita. 

Kakku on pieni 10cm täytekakku. Japanissa jälkiruoat ovat usein söpön pieniä ja japanilaiset syövät muutenkin todella vähän kerralla. Siksi tein pikkuruisen kakun, mutta alta löytyy raaka-aineet myös isommille määrille.


Kakkupohja

10 cm vuoka

70 g voita
50 g sokeria
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1/3 tl leivinjauhetta
1-2 tl matchajauhetta


15-20 cm vuoka

250 g voita
200 g sokeria
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2-3 tl matchajauhetta

 

24cm vuoka

375 g voita
300 g sokeria
6 munaa
5,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
3-4 tl matchajauhetta
 
 

 
 
Pohjan valmistus
 
 
  • Vaahdota voi ja sokeri.
  • Lisää kananmuna.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen.
  • Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.
  • Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50-60min.
  • Anna jäähtyä ja tasoita sitten pinta ja reunat, jotta kaunis vihreä väri tulee esiin.




Täyte ja kuorrute:

1 dl kermaa
½ tl matchajauhetta
½ tl vaniljasokeria


15-20 cm kakkuun kannattaa täytteen ohje tuplata.
24 cm kakkuun kannattaa käyttää 4 dl kermaa.


Kostutus:

1 dl vettä
1 dl sokeria

Laita vesi ja sokeri kattilaan.
Lämmitä keskilämmöllä kunnes sokeri liukenee. 
Anna jäähtyä.



 
Kävin Japanissa about 15 vuotiaana vanhempieni kanssa. Kävimme useissa eri kaupungeissa ja näin paljon japanilaista kulttuuria. Meillä oli välillä myös tulkki mukana, joten pääsimme käymään paikoissa, jonne turistit eivät löydä. 
 
Otimme osaa myös japanilaiseen tee-seremoniaan, joka oli todella hieno kokemus. Matcha-teestä en niinkään välittänyt, mutta itse seremonia oli upea. Pidän japanilaisesta kulttuurista ja ihmiset ovat todella ystävällisiä ja avuliaita, vaikka eivät useinkaan englantia puhu. Toivon että pääsisin vielä joskus palaamaan kyseiseen maahan.
 
Videolla minulla on päällä äitini ostama aito japanilainen kimono. Jälkeenpäin mietin, että ei kai tätäkin nyt pidetä kulttuurinomimisena, koska en itse ole japanilainen.. Mutta jos kimonon päälläpitäminen on väärin, niin kyllä on maailma aika sekaisin.. Itse ajattelen tätä lähinnä kulttuurin arvostamisena ja kunnoittamisena. Se minulla ainakin oli tarkoitus.


Katso myös nämä japanilaistyyliset reseptit:
sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Ron-kakku

 



 Nimi Ron ei varmaan soita kelloja monellakaan, mutta se on yksi poikani lempihahmoista pelistä Friday Night funkin'. Tämä pieni kakku meni hänen syntymäpäivilleen kesällä.


Pohjana on kääretorttupohja ja täytteenä kirsikkakreemi. Kakku on kuorrutettu keltaisella sokerikreemillä ja koristeltu mustalla marsipaanilla. Myös radio on muovattu marsipaanista.

Koristelu on hyvin yksinkertainen, mutta hahmosta tuli kuulemma juuri oikeanlainen. Oli hauska tehdä tämmöistä erikoista kakkua. 

En valitettavasti muista tarkasti miten kirsikkakreemin valmistin, mutta muistelen että lisäsin perus sokerikreemin joukkoon kirsikkasiirappia ja -aromia. 


 
Kakun sisällä on hauska raidoitus, mutta tämä ei tule kreemistä vaan kääretorttupohjasta, jonka värjäsin osaksi punajuurijauheella. Osa pohjasta meni muihin projekteihin ja osa tuli tähän kakkuun.

Koitan välttää elintarvikevärien käyttöä leivonnassa, mutta aina se ei ole mahdollista. Punainen, vihreä, violetti ja sininen on ainakin helppo korvata luonnollisilla väriaineilla:

  • Punajuurijauhe värjää massan punaiseksi/vaaleanpunaiseksi eikä maistu läpi. Marjat tuovat myös väriä leivonnaisiin.
  • Vihreä spirulina värjää massan vihreäksi, mutta voi maistua levälle. Myös matcha tuo väriä ja makua leivonnaisiin. 
  • Violetti sävy tulee mustikkajauheesta.
  • Sininen väri tulee sinisestä spirulinasta eikä siinä ole haitallista levän makua. 

 

 


💛


torstai 7. syyskuuta 2023

Korvapuustipiirakka

 


 

Olen tehnyt useita erilaisia korvapuustileivonnaisia, kuten täytekakkua, juustokakkua, kääretorttua ja keksejä. Nyt joukkoon liittyy tämä ihana korvapuustipiirakka, joka on super nopea ja helppo tehdä!

 
24 cm piirakkavuoka

Pohja:
1 muna
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
1,5 dl maitoa
100 g voita sulana

 
Kastike:
25 g voita sulana
3/4 dl fariinisokeria
1 tl kanelia 
 
 


  • Piirakkataikinaa varten sekoitetaan kananmuna ja sokeri kulhossa. Seosta ei tarvitse vaahdottaa. Riittää että sitä sekoitetaan hetki käsivispilällä. 
  • Lisää kuivat aineet, maito ja voi joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
  • Kastiketta varten kaikki ainekset sekoitetaan kulhossa keskenään.
  • Nosta puolet taikinasta piirakkavuokaan. Ripottele päälle hieman kastiketta.
  • Kaada loppu taikina vuokaan ja tasoita pinta. 
  • Ripottele loppu kastike päälle ja sekoittele hieman haarukalla pintaa marmorimaiseksi.
  • Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa n.20min.
 
 

 
Minusta piirakka on parasta jääkaappikylmänä, mutta tätä voi syödä myös uunituoreena. Piirakan kanssa sopii hyvin yhteen esim. jäätelö tai kermavaahto, mutta tämä on todella ihanaa näin pelkiltäänkin!  

 
Katso myös nämä:
 
 
 

 
torstai 31. elokuuta 2023

Omena-kinuskikääretorttu

 



Omenan ja kinuskin yhdistelmä on aina täydellinen. Tässä ihanassa kääretortussa on helppo kinuskimousse ja voissa paistettuja omenalohkoja. Olen tehnyt erilaisia leivonnaisia samalla idealla ja niistä kaikista on tullut suosikkileivonnaisiani! Tästäkin tuli niin ihanaa, että teen varmasti tätä jatkossa uudestaan!

 
Tämän leivonnaisen valmistus kannattaa aloittaa kinuskista. Kinuskimousse on helppo tehdä, mutta sen valmistus täytyy aloittaa jo edellisenä päivänä. Tällä ohjeella tulee niin ihana mousse, että se on täysin vaivan arvoista. Myös kinuski kannattaa tehdä itse, sillä kauppojen kinuskit eivät ole lähellekkään samanmakuisia. Kinuskia ei kannata tehdä fariinisokerista ja kermasta, koska sillä ohjeella tulee liian kova ja tumma kinuski. Minun ohjeellani tulee herkullinen ja kepeä kinuski, joka on myös helppo ja nopea tehdä.


Kinuski:

225 g (n.3 dl) sokeria
65 ml vettä
 1,5 dl (kuohu)kermaa
70 g voita
 
 
  • Laita vesi ja sokeri korkeaan kattilaan. Lämmitä keskilämmöllä, kunnes sokeri on liuennut. Nosta lämpöä korkealle ja anna seoksen kiehua, kunnes se muuttuu ruskehtavaksi. Älä sekoita seosta missään vaiheessa!
  • Laita liesi kiinni ja lisää kerma. Varo käsiä, sillä seos alkaa kiehua vimmatusti. Sekoita koko ajan.
  • Nosta kattila takaisin liedelle ja lisää voi. Sekoita seosta, kunnes voi on sulanut täysin.
  • Nosta ½ dl kinuskia pienen astiaan ja anna jäähtyä
  • Kaada loppu kinuski kulhoon, jossa sen voi myöhemmin vaahdottaa.
 
Kinuskimousse:

Noin 1 dl kinuskia
1,5 dl (vispi)kermaa
 
  • Kaada kerma kinuskin päälle kulhoon ja sekoita.
  • Anna jäähtyä täysin jääkaappikylmäksi. Tässä menee vähintään 6h. Seos kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä jääkaappiin.
  • Vaahdota seos seuraavana päivänä kermavaahdon tapaan.

 
Jos kinuskin tekeminen ahdistaa, voi moussen tehdä myös kermasta ja kinuskiksi keitetystä kondensoidusta maidosta. Tästä tulee ihan hyvä vaihtoehto ylläolevalle ohjeelle. En kuitenkan suosittele käyttämään mitään kauppojen valmis kinuskimousseja ym seoksia, koska niissä on liian esanssinen maku.

Nopeampi kinuskimousse:

1,5 dl vispikermaa
n. 1 dl kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa

 


 

 Kääretorttupohja:

4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
 
 
  • Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Siivilöi jauhot sekaan ja sekoita nuolijalla varovasti.
  • Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (60cm).
  • Paista uunipellillä 225 asteessa noin 8-10min.
  • Kiertoilmalla riittää 200 C.



Kääretorttupohja kannattaa kostuttaa täytekakun tapaan. Kostutusliemenä voi käyttää mitä tahansa, mutta yksi parhaita kostuttimia on itse tehty yksinkertainen siirappi.

 

 Siirappi: 

1 dl vettä
1 dl sokeria

 

  • Laita vesi ja sokeri kattilaan. 
  • Lämmitä keskilämmöllä, kunnes sokeri liukenee. Älä keitä.
  • Anna jäähtyä hyvin. Jäähtymistä voi nopeuttaa kylmässä vesihauteessa.

 
Omenat:

Kääretortun sisälle tulee lisäksi voissa paistettuja omenalohkoja. Kiinteät talviomenat ovat tähän parhaita, mutta tämä onnistui hyvin myös kotimaisista omenoista. Esim. Granny Smith omenoita tarvitaa tähän 2-3 kpl, mutta kotimaisia menee todennäköisesti 4-5 kpl.
 
Omenalohkoja paistetaan pannulla voissa keksilämmöllä molemmin puolin, kunnes niiden pintaan tulee ruskehtava väri. Talviomenat paistuvat usemman minuutin ajan, kotimaiset tulevat hetkessä. Varo etteivät omenat mene mössöksi. Mielummin liian viileä liesi kuin liian kuuma. Katso tarkemmin videolta.
 

 

Kokoaminen:

  • Kostuta jäähtynyt kääretorttulevy. 
  • Levitä päälle kinuskimousse tasaiseksi kerrokseksi.  
  • Nosta jäähtyneet omenalohkot levylle. 
  • Kääri levy rullalle pidemmältä sivulta.
  • Kaada loppu kinuski kääretortun päälle. Kinuskia voi lämmittää mikrossa 5 sekunnin pätkissä.
  • Minä koristelin tortun vielä valkosuklaarouheella.

 

Katso myös nämä:

Omena-kinuskijuustokakku
Omena-kinuskitäytekakku
Omenapiirakka
Omenakeikauskakku
Porkkanakakku omenoilla ja kinuskilla
Terveellinen omenapiirakka
Omenadonitsit
Keitetyt omenat

 


 

torstai 24. elokuuta 2023

Oopperaleivos

 

  


Oopperakakku tai -leivos on kuuluisa ranskalainen leivos, jossa on ohut kahvisiirapilla kostutettu kakkupohja, suklaatäyte ja kahvikreemi. Tämä on ollut pitkään to do -listallani, sillä tästä leivoksesta löytyy kaikki suosikkimakuni. 

Tästä leivoksesta tuli niin ihanaa, että aion tehdä sitä heti uudestaan seuraaviin juhliin! Kahvikreemi muistuttaa italialaista marenkikreemiä, mutta valkuaisten sijaan käytetäänkin keltuaisia. Tämä kreemi oli ehdottomasti paras kreemi mitä olen syönyt. Se sopisi täydellisesti myös esim. kääretortun täytteeksi.

Kakku ei ole vaikea tehdä, mutta tässä on aika monta eri työvaihetta. Siitä huolimatta ohje on yllättävän nopea. Haastavin vaihe on kahvikreemin valmistus, mutta kokosin videolle paljon vinkkejä, joilla sen saa onnistumaan.

 
n. 10 hlö
30x40 cm vuoka


Kakkupohja:

4 kananmunaa
125 g mantelijauhoja
90 g tomusokeria
30 g vehnäjauhoja
3 valkuaista
2 rkl sokeria
3 rkl sulaa voita 

 200 C, 8-10min

 

Siirappi:

60 ml vettä
50 g (n.½ dl) sokeria
2 tl pikakahvijauhetta

 

Suklaatäyte/kuorrute:

200 g tummaa suklaata
100 g voita

 

Kahvikreemi:

2 tl pikakahvijauhetta + 2 rkl kiehuvaa vettä
100 g (reilu desi) sokeria
3 rkl vettä
6 keltuaista
200 g voita

 


Kakun valmistus kannattaa aloittaa kakkupohjasta.
Sitten tehdään siirappi, suklaatäyte ja lopuksi kreemi.

 

Kakkupohjan valmistus:

  • Vaahdota kananmunia yksistään pari minuuttia, kunnes niistä tulee jämäkkä ja vaalea vaahto.
  • Siivilöi joukkoon mantelijauhe, tomusokeri ja vehnäjauhot vuorotellen. Sekoita joko käsin tai yleiskoneen hitaimmalla teholla.
  • Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. 
  • Lisää valkuaisvaahto kolmessa erässä seokseen. Sekoita varovasti nuolijalla.
  • Lisää lopuksi sula voi ja sekoita tasaiseksi.
  • Kaada taikina 30x40 cm vuokaan joka on vuorattu leivinpaperilla. Tasoita pinta hyvin.
  • Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 8-10min. Voi käyttää myös kiertoilmaa.
  • Kun pohja tulee uunista, kanna sen jäähtyä vuoassa pari minuuttia ja kumoa sitten leivinpaperin päälle. Jätä odottamaan täytteiden valmistumista.

 


 

 Siirappin valmistus:

Laita ainekset kattilaan ja keitä seosta keskilämmöllä, kunnes sokeri liukenee.
Nosta sivuun jäähtymään.

 

Suklaatäytteen valmistus:

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa tasaiseksi seokseksi.
Anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä. Seos muuttuu jäähtyessään levitettäväksi kuorrutteeksi. Tässä vaiheessa kerkeää valmistaa kreemitäytteen.

 


 
Kahvikreemin valmistus:

  • Sekoita pikakahvijauhe kahteen ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Jätä jäähtymään.
  • Vaahdota keltuaisia noin viisi minuuttia, kunnes niistä tulee vaalea vaahto.
  • Laita vesi ja sokeri kattilaan. Lämmitä seosta keskilämmöllä, kunnes sokeri liukenee.
  • Keittele seosta, kunnes se saavuttaa 116 asteen lämpötilan. 
  • Nosta kattila tämän jälkeen heti liedeltä ja kaada keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. 
  • Vaahdota seosta, kunnes se jäähtyy huoneenlämpöiseksi.
  • Lisää tämän jälkeen joukkoon huoneenlämpöinen voi pienissä erissä ja vaahdota seosta, kunnes siitä tulee sileää ja kiiltävää.
  • Lisää lopuksi jäähtynyt kahvi ja sekoita tasaiseksi.

 

Kreemin juoksettuminen

Keltuaisvaahdon ja voin on oltava samanlämpöisiä! 

Jos keltuaisvaahto on liian kuumaa, voi sulaa kreemin joukkoon. Tällöin kulhon voi laittaa pariksi minuutiksi jääkaappiin ja vaahdottaa hetken päästä uudelleen.

Jos keltuaisvaahto tai voi on liian kylmää, alkaa rasva erottumaan eli se muuttuu rakeiseksi eikä liukene kreemin joukkoon tasaisesti. Tämä on yksi ärsyttävimpiä mokia leivonnassa. Juoksettuneen kreemin voi vielä koittaa pelastaa, niin että lämmittää kulhoa ulkoa päin butaanipolttimella tai hiustenkuivaajalla ja sekoittaa seosta koko ajan. Tai kulhon voi laittaa lämpimään vesihauteeseen ja jatkaa sekoittamista koko ajan. Näin rasva sulaa ja liukenee varovasti kreemin joukkoon. Tosin aina juoksettuneen kreemin pelastaminen ei onnistu.

 


 
Kakun kokoaminen:


  • Leikkaa kakkupohja neljään osaan, niin että saat kaksi ohutta n. 10x20cm palaa ja kaksi 20x20cm palaa. Katso leikkaaminen tarkemmin videolta. Kakkuun tulee kolme kerrosta.
  • Nosta ensimmäinen iso palanen leivinpaperin päälle ja kostuta kahvisiirapilla.
  • Levitä päälle puolet kahvikreemistä ja tasoita pinta hyvin.
  • Nosta päälle kaksi pienempää kakkupalasta toiseksi kerrokseksi ja kostuta.
  • Levitä päälle puolet suklaatäytteestä. Jos täyte on kerennyt jähmettyä liikaa, pehmitä sitä mikrossa 5-10 sekunnin pätkissä.
  • Nosta viimeinen iso kakkupala päälle ja kostuta.
  • Levitä loppu kreemi päälle ja tasoita pinta.
  • Nosta kakku jääkaappiin 1-2h ajaksi jähmettymään.
  • Tämän jälkeen pehmitä loppu suklaatäyte mikrossa varovasti ja levitä kakun pinnalle.
  • Voit pitää kakkua vielä pari minuuttia jääkaapissa ennen leikkaamista.
  • Tasoita kakun reunat ja leikkaa tämän jälkeen kakku paloiksi. Itse leikkasin kakun kahdeksaan osaan.

 

 

  Katso valmistusohjeet tästä ihanuudesta vielä videolta!

 

torstai 17. elokuuta 2023

Tiramisu-keksit

 


 Näissä hauskoissa tiramisu-kekseissä on kahvicookie ja mascarponekuorrutus. Kuorrutetut keksit ovat kauniita leivosmaisia jälkiruokia, jotka sopivat hienompiinkin juhliin. Pelkät cookiet säilyvät huoneenlämmössä suljetussa rasiassa ja ne ovat super herkullisia myös ilman kuorrutetta.


Noin 20 kpl

Cookietaikina:

100 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 rkl pikakahvijauhetta (+ 2-3 rkl vettä)
1 tl vaniljaesanssia
ripaus suolaa


  • Sulata voi mikrossa (600W) 20 sekunnin pätkissä.
  • Lisää sokerit ja sekoita tasaiseksi.
  • Lisää kananmuna.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Sekoita tasaiseksi.
  • Kauhaise ruokalusikallinen taikinaa, pyörittele se palloksi ja litistä leivinpaperin päälle. Keksit leviävät vähän uunissa, joten 9 keksiä per pelti on sopiva.
  • Paista keksejä 180 asteessa 10-11 min.
  • Kiertoilmalle riittää 170 C.




Jos pikakahvijauheen sekoittaa jauhojen joukkoon, ei kahvi liukene taikinaan, vaan jää murumaiseksi, mikä näkyy lopputuloksessa. Tämä on mielestäni vain hyvä asia, sillä näistä kekseistä tuli aivan ihania.

Jos taikinasta haluaa sileää, voi kahvijauheen liuottaa kiehuvaan vesitilkkaan. Kahviseos lisätään sulan voin joukkoon ja muutoin keksitaikina valmistetaan samalla tavalla kuin edellä. Tällä tyylillä tulee kauniita ja herkullisia keksejä, mutta mielestäni ensimmäinen tyyli on paremmanmakuinen.

 
Kuorrute:

180 g mascarpone tuorejuustoa
2-3 rkl sokeria
1 dl kermaa
1-2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset kulhossa sähkövatkaimella sekaisin.
Vaahdota hetki, jotta seoksesta tulee pursotettavaa.



Kokeilin koristeluun kolmea eri tyllaa ja neljää eri pursotustyyliä.
Katso tarkemmin videolta.




Ensin kokeilin tehdä röyhelömäisen pursotuksen pisaratyllalla, mutta siitä tuli jotenkin suttuinen. Sitten kokeilin lehtityllaa, mutta silläkin tuli outo lopputulos. Viimeisenä testasin pientä kukka/tähtityllaa, mutta ensimmäinen pursotusyritys oli aika köpönen. 
 
Lopulta päädyin tekemään keksien päälle helpon rosette pursotuksen, josta tuli ehdottomasti paras ja kaunein. Tämän tyylinen pursotus sopii hyvin myös kuppikakkujen päälle!
 
 

 

Lopuksi keksien päälle hunnutetaan varovasti leivontakaakaota.

Näistä tuli super kauniita ja herkullisia! Keksit eivät sisällä alkoholia, joten ne soveltuvat myös lapsille. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti!
 
 
 

torstai 10. elokuuta 2023

Helppo sorbetti

 


 

Julkaisin kesällä paljon jäätelöreseptejä, joihin tulee mm. keltuaisia ja rohkaisin laittamaan valkuaiset huoletta pakkaseen myöhempää käyttöä varten.

Nyt olisi tarkoitus julkaista pari reseptiä nimenomaan valkuaisia ajatellen. Marenki on varmaan yksi yleisimpiä ohjeita, joihin valkuaisia käytetään ja näitä ohjeita löytyykin blogistani jo paljon ennestään. Viimeisimpänä nämä ihanat limepavlovakeot.

Sorbetti on myös ihana jälkiruoka, johon tulee mm. valkuaisia ja hedelmiä/marjoja. Lisättyä sokeria ei tarvita, jolloin jäädykkeestä tulee lisäksi terveellinen jälkiruoka/välipala. 


Sorbetin perusohje:

2 valkuaista
400 g hedelmiä tai marjoja

Vaahdota valkuaiset.
Hienonna hedelmät blenderissä.
Sekoita hedelmäsose varovasti valkuaisvaahdon joukkoon.
Laita seos jäätelökoneeseen.

Vinkki!

Sorbetin voi myös valmistaa ilman jäätelökonetta. Seos kaadetaan pakastuksen kestävään kannelliseen rasiaan ja laitetaan pakkaseen. Sorbettia kannattaa kuitenkin sekoittaa sähkövatkaimella 30 min välein, kunnes se alkaa kiinteytymään. Samalla tavalla kuin jäätelöä. Sorbetin voi myös pakastaa mehujäämuoteissa.

Tölkkihedelmät lilluvat usein mehussa, joten ne sisältävät lisättyä sokeria. Tämän takia sokeria ei tarvitse enää lisätä sorbetin joukkoon. Sitä vastoin suosittelen lisäämään hieman limemehua, mikäli käytetään makeita hedelmiä.

Paras lopputulos tulisi tietenkin tuoreista hedelmistä ja marjoista, mutta tölkkihedelmillä säästää aika paljon aikaa.

Sorbettia kannattaa maistaa ennen pakastusta ja lisätä joukkoon hieman erytritolia, hunajaa tai xylitolia, mikäli se kaipaa lisää makeutta.

 



Minä käytin ensimmäiseen sorbettierääni säilykemangoa (1 tlk), papaijaa (n.1dl) ja yhden tuoreen passionhedelmän. Tämä oli niin ihana kombo, että tein saman satsin uudestaankin.

Seuraavaksi aion testata sorbettia marjoista.



torstai 3. elokuuta 2023

Aperol juustokakku

 


 
Tässä raikkaassa juustokakussa maistuu mm. appelsiini ja se on tarkoitettu nimenomaan aikuiseen makuun. Kakku sopii hyvin kesään, mutta myös talven juhliin. Lopusta löytyy ohje myös alkoholittomaan vaihtoehtoon.

Kakku sai inspiraation Aperol juomasta, joka on Camparin tapainen italialainen aperitiivi. Aperol sisältää kuitenkin vähemmän alkoholia ja siinä maistuu mm. appelsiini ja raparperi. Juoma lanseerattiin Padovassa vuonna 1919.

Suosituin juoma, mitä Aperolista tehdään on Aperol Spritz, joka on hyvin tunnettu kaikkialla maailmassa. Juoman suosio kasvoi 2000-luvulla vaikka se keksittiin jo vuonna 1919. Itse en juo alkoholia juuri koskaan, mutta maistoin Italian reissullamme kyseistä Aperol Spritz juomaa ja se oli yllättävän hyvää. Sain käsiini pullon Aperolia ja pitihän siitä heti kehitellä jokin makea leivonnaisresepti.

Aperol Spritz tehdään Aperolista, kuohuviinistä (Prosecco) ja soodavedestä. Tämä kakku ei kuitenkaan sisällä kuohuviiniä, sillä se säilyy jääkaapissa huonosti eikä meillä kukaan joisi sitä kuitenkaan. Aperol säilyy jääkaapissa avattuna useamman kuukauden.


Aperol juustokakku
20 cm vuoka

Pohja:

160 g keksejä
50 g voita

Täyte:

2,5 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
½ dl Aperolia 
3/4 dl appelsiinimehua (1 appelsiini)
1 appelsiinin kuoriraaste
4 liivatelehteä


Kiille:

½ dl Aperolia
1 dl vichyä tai kuohuviiniä
(oranssia elintarvikeväriä)

 


 

  • Hienonna keksit tehosekoittimessa, kulhossa tai pussissa.
  • Lisää sula voi ja sekoita tasaiseksi.
  • Vuoraa irtopohjavuoan pohja ja reunat leivinpaperilla.
  • Painele keksimuru vuokaan.

  • Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi.
  • Lisää tuorejuusto, sokeri ja appelsiinin kuoriraaste.
  • Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10min.
  • Purista appelsiinista mehu ja kiehauta se mikrossa 30 sekunnin ajan.
  • Sulata pehmenneet liivatelehdet mehuun. Jäähdytä hetki ja lisää Aperol.
  • Lisää neste vaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen.
  • Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin 4-6 h ajaksi jähmettymään.


  • Kiillettä varten liota liivatelehtiä kylmässä vedessä.
  • Kiehauta vichy ja liuota pehmenneet liivatelehdet siihen.
  • Lisää Aperol ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
  • Värjää kiille vielä halutessasi oranssilla elintarvikevärillä.
  • Kaada kiille jähmettyneen juustokakun päälle. Jos kiilteen kaataa kakun päälle kuumana, alkaa juustokakku sulamaan ja kiilteestä tulee laikukas.


Vinkki!

Alkoholittoman kakun täytteeseen voi Aperolin sijaan käyttää pelkkää vettä tai appelsiinimehua. Alkoholiton kiille syntyy pelkästä appelsiinimehusta.

Täytteen voi jähmettää myös pakkasessa (1-2h), mikäli on kiire. Kakkua voi myös säilyttää pakkasessa kelmulla peitettynä useiden viikkojen ajan. Kiille kannattaa kuitenkin tehdä vasta tarjoilupäivänä tai edellisenä päivänä.

 



Tästä kakusta tuli todella hyvää! Kiille oli vähän turhan tuju minun makuuni, mutta täytteen ja keksin yhdistelmä oli todella herkullinen! Täytteessä maistui Aperol mietona, jolloin alkoholin maku ei haitannut ollenkaan.


Ohje löytyy kokonaisuudessaan vielä YouTuben puolelta!


torstai 27. heinäkuuta 2023

Pavlovakeot

 

 


Pavlova on sisältä pehmeä ja päältä rapea kakku, joka muistuttaa perinteisesti isoa marenkikekoa. Kakku kuorrutetaan kermavaahdolla sekä marjoilla ja/tai hedelmillä. Kakku on helppo ja nopea tehdä, mutta itse teen ohjeella usein vähän näyttävämpiä ja juhlallisempia leivoksia. Nämä söpöt pienet leivokset sopivat juhlaan kuin juhlaan!

Mauksi marenkileivoksiini valikoituu yleensä aina lime, koska se on yksi lempimakujani! Näiden kekojen keskeltä löytyy itse tehtyä lime curd tahnaa ja kermavaahtoa. Lime curd on helppo tehdä ja siihen voi käyttää marengin valmistuksesta ylijäävät keltuaiset!


Limepavlovat
9 kpl

3 valkuaista
12rkl sokeria
1,5tl maizenaa
1 limen kuoriraaste

  • Vaahdota valkuaiset. 
  • Lisää sokeri ruokalusikallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. 
  • Lisää maizena. 
  • Sekoita vaahto jämäkäksi ja kiiltäväksi. 
  • Lisää lopuksi kuoriraaste ja sekoita lusikalla. 
  • Pursota vaahdosta kekoja leivinpaperille tähtityllalla (kts video).
  • Kuivata kekoja 100-120 asteisessa uunissa noin 50 min. Mitä matalampi lämpö, sitä valkoisempia marengeista tulee. 
  • Anna kekojen jäähtyä.

Vinkki!

Marenkikeot voi tehdä monta päivää ennen juhlia ennakkoon ja säilöä huoneenlämmössä suljetussa rasiassa.

Marengit voi kuivattaa myös 100 asteisessa uunissa, mutta tällöin kuivatusaika tietty pitenee.

 Marengit voi valmistaa myös kiertoilmalla, mutta tasalämpö ja yksi pelti kerrallaan on suositeltavampaa.
 
 



Lime curd

2 limen kuoriraaste
1 dl limemehua (2-3 limeä)
3 keltuaista
3/4 dl hillosokeria
3/4 dl sokeria
50 g voita

Laita mehu, kuoriraaste, sokerit ja keltuaiset kattilaan.
Lämmitä seosta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes se sakeutuu.
Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi ja lisää sen jälkeen joukkoon huoneenlämpöinen voi.
Vaahdota seos sähkövatkaimella tasaiseksi ja kuohkeaksi.


Huom!
Jos voin lisää seokseen jääkaappikylmänä, seos todennäköisesti juoksettuu eli rasva erottuu eikä sekoitu muun massan joukkoon. Jos tähän tilanteeseen päätyy, voi asian kuitenkin vielä korjata lämmittämällä seosta liedellä hyvin miedolla lämmöllä, kunnes seos on tasaista. Jäähtyneen seoksen voi vielä vaahdottaa mikäli haluaa. Katso tästä tarkemmin videolta.

Lime curdia löytää kaupoista valmiinakin, mutta kotitekoinen on aina parempaa. 
Curd säilyy jääkaapissa suljetussa rasiassa parisen viikkoa.

Lime curdin voi korvata millä tahansa marja/hedelmä curdilla tai hillolla. Suosittelen kuitenkin käyttämään melko kirpeitä makuja marenkia tasapainottamaan.
 
 
 

 
Nosta curdia jokaisen marenkikeon sisään. Voit ripotella päälle vielä pähkinärouhetta.

Vaahdota 2 dl vispikermaa ja pursota kerma kekojen päälle. Koristele pähkinärouheella tai nonparelleilla.
 



torstai 20. heinäkuuta 2023

Kirsikkagelato ja kaviaarihelmet

 


 
Kirsikkajäätelöä on vaikea löytää Suomesta ja tälläkään hetkellä ei taida olla kuin yksi merkki myynnissä. Ulkomailla kirsikkajäätelö on yhtä menestynyt tuote kuin vaniljajäätelö Suomessa. Vaikka en itse kirsikkajäätelöä siedä, molemmat poikamme pitävät siitä kovasti. Siksipä päätinkin kehitellä täydellisen kirsikkagelatoreseptin! Tämä onnistuu helposti myös vegaanisena.

0,5 dl sokeria
1-1,5 dl kirsikkasiirappia
2 dl täysmaitoa
2 dl kermaa
(kirsikka-aromia)

 

Aito gelato ei sisällä maku- tai väriaineita, mutta ei ole vakavaa jos niitä joutuu käyttämään. Minä sain ystävältä itse tehtyä kirsikkasiirappia, joka on tehty nimenomaan puhtaista raaka-aineista. Tässä tuotteessa on kuitenkin aika mieto maku, joten jos pitää kirsikka-aromista, kannattaa tähän melkeinpä käyttää aromisoitua siirappia, jota löytää mm. kahvilatarvikkeita myyvistä kaupoista (esim. Crema). Lisäksi kirsikka-aromia löytää leivontatarvikeliikkeistä.


Tätä jäätelöä varten kaikki ainekset vain sekoitetaan kulhossa tasaiseksi eikä mitään tarvitse vaahdottaa tai kuumentaa.




Gelaton valmistus jäätelökoneella: 

Mikäli käytät jäätelökonetta, kaada seos suoraan jäätelökoneeseen. Ei-kompressorikone täytyy esivalmistella, mutta nämä ohjeet tulevat koneen mukana.

Kompressorikone on kookas ja kallis, mutta se jäähdyttää seosta koko ajan mikä nopeuttaa jäätelön valmistusprosessia. Lisäksi kompressorikoneet ovat tarpeeksi tehokkaita gelaton valmistukseen. Ei-kompressorikoneet ovat usein halvempia ja näppärän pieniä, mutta niiden teho on huono. Lisäksi jäätelön valmistus ei-kompressorikoneella on todella aikaa vievää, koska kulhot täytyy laittaa pakkaseen edellisenä päivänä, jotta ne ovat käyttövalmiit. Lisäksi kulhoja voi käyttää vain kerran, minkä jälkeen ne täytyy taas pakastaa. Kompressorikone vaatii vain nopean puhdistuksen ja on taas käyttövalmis.
 
 
Gelaton valmistus ilman jäätelökonetta:
 
Gelaton voi valmistaa myös ilman jäätelökonetta. Tällöin seos kaadetaan rasiaan ja pakastetaan vähintään 5h ajan. Seosta täytyy sekoittaa sähkövatkaimella aluksi 30min välein, kunnes seos alkaa jähmettymään. Tämä estää jäätelöä kristalloitumasta ja muuttumasta jääkimpaleeksi. Kun seos on liian jämäkkää vatkaimelle, kannattaa sitä pyöritellä tunnin välein vielä lusikalla, jotta jäätelöön tulee kuohkeutta ja pehmeyttä.
 
Jähmettyneen jäätelön pelastaminen:

Jos käyn niin, että unohtaa sekoittaa jäätelöä, tulee jäätelöstä mehujäätä muistuttava kimpale. Tilanteen voi pelastaa vielä niin, että lusikoi tai leikkaa kimpaleen tehosekoittimeeseen tai blenderiin. Palasia hienonnetaan niin kauan, kunnes seos on tasaista ja kuohkeaa. Tämän jälkeen seos laitetaan vielä pakkaseen jähmettymään. Tällä keinolla jäätelöstä tulee pehmeää ja herkullista. Jotkut italialaiset valmistavat gelaton aina tällä tyylillä.



Jos haluaa tehdä kirsikkasiirapin itse, voi käyttää seuraavaa reseptiä:

2,5 dl sokeria
2 dl kirsikkamehua

Laita mehu ja sokeri kattilaan.
Keittele keskilämmöllä, kunnes seos muuttuu siirappimaiseksi.

Tässä vielä ohje nätteihin kaviaarihelmiin, joista tulee kivanmakuisia, kun ne tehdään suoraan siirapista.


Kaviaarihelmet


n. ½ dl kirsikkasiirappia
1 tl liivatejauhetta
3 tl vettä

n. 1 dl rypsiöljyä


  • Laita rypsiöljy pakkaseen 30-60 min ajaksi. 
  • Sekoita liivatejauhe ja vesi keskenään. Anna turvota pari minuuttia huoneenlämmössä. 
  • Lämmitä seosta sen jälkeen mikrossa täydellä teholla 30 sekuntia.
  • Kaada liivateseos siirapin joukkoon. 
  • Tiputa siirapista tippoja kylmän öljyn sekaan.
  • Siivilöi seos lopuksi.