Bountykakku

 


 Olen tehnyt aiemmin mm. snickers, mars, ferrero rocher, twix ja kinderkakkua. Näistä kaikista tuli tosi kivoja ja päätinkin kehitellä jälleen uuden teemaan sopivan ohjeen ja päädyin bounty kakkuun. Näissä kaikissa ohjeissa on se idea, että kakut maistuvat kyseiselle makeiselle, mutta tätä varsinaista makeista ei välttämättä ohjeessa käytetä. Näin ohjeesta tulee mielenkiintoinen ja hauska. 

 Tämä kakku on kolmesta eri kerroksesta koostuva juustokakku. Pohjaan testasin itse tehdyn bountyn ohjetta eli kookoshiutaleiden ja kondensoidun maidon seosta. Tämä ei kuitenkaan toiminut hyvin, joten suosittelen tekemään tähän ihan perus keksipohjan. Pohjan joukkoon voi toki lisätä vaikka hieman kookoshiutaleita. 

 Alla olevalla ohjeella tulee 24cm kakku. 20cm kakkuun voi ohjeen puolittaa.
Minä tein kakun 20x20cm silikonivuokaan, joten päädyin käyttämään 2/3 ohjetta.

Silikonivuokaan voi koota kakun myös ylösalaisin. Juustokakku tulee pakastaa umpijäiseksi, jotta sen saa vuoasta helposti irti. Irtopohjavuokaa käyttämällä kakkua ei tarvitse pakastaa.


Suklaamousse:

2,5dl kermaa
200g tuorejuustoa
4 liivatelehteä
100g tummaa suklaata
tilkka vettä
 
 
 


Kookosmousse:

1tlk/400g kookosmaitoa
vajaa ½dl perunajauhoja
½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2dl kermaa
4 liivatelehteä
 
 
Sekoita perunajauhot pieneen määrään kookosmaitoa. Laita seos kookosmaidon ja sokereiden kanssa kattilaan. Kiehauta, kunnes seos pulpahtaa, mutta älä keitä. Anna jäähtyä.
 
Vaahdota kerma ja lisää kookoskiisseli sekaan. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10min ja sulata ne pieneen tilkkaan (1/4dl) kiehuvaa vettä. Anna jäähtyä 1-2min ja lisää seokseen. Jos täyte on kovin lötköä, voi sitä pitää jääkaapissa hetken ennen kuin sen kaataa vuokaan. 

Kaada ensimmäinen täyte vuokaan ja anna hyytyä pakkasessa 30min. Kaada sitten toinen täyte päälle ja nosta kakku jähmettymään jääkaappiin 4h ajaksi.


Minun kiisselistä tuli vähän liian jämäkkää tällä kertaa, koska en todennäköisesti ollut tarpeeksi tarkka muunnosten kanssa... mutta se ei lopputuloksessa onneksi haitannut. 





Kiille:

3dl maitoa
3/4dl sokeria
n.1dl kaakaojauhetta
5 liivatelehteä

Kiehauta maito, sokeri ja kaakaojauhe kattilassa. Sulata kylmässä vedessä pehmitetyt liivatelehdet seokseen ja kaada hyytyneen kakun päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään 3h. 
 
Juustokakun voi pakastaa eikä se kärsi siitä ollenkaan, mutta tämmöisen kiilteen teen kakun päälle yleensä vasta päivää ennen tarjoilua ja annan hyytyä jääkaapissa. Silikonivuoan kanssa voi toimia samalla tavalla. Kiille jähmettyy jäisen kakun pinnalle puolessa tunnissa jääkaapissa. Sitten kakun voi irrottaa vuoasta.
 


Kakusta tuli todella kivanmakuinen! Pohja meinasi vähän hajota, mutta onneksi sekään ei mataa kaatanut. Katso videolta lisää valmistuksesta.
 
 


Katso myös:
 
 
 

Kommentit